Lyhyt mutta äkäinen

Eilen vattupuskassa Mies alkoi hihkumaan että tulis nyt ipanatkin kattoon ku se tulee ihan päälle. Ja niinhän se myrskyrintama tuli. Ei näyttänyt enää niin hienolta kun sain kameran haettua, oli jo niin mustaa ja kohta alkoi sade. Yks iso harso porkkanapellon päältä otti ja lähti yläilmoihin liitelemään, viimeinen näköhavainto on kuusenlatvasta. Vettä tuli sen verran ettei pellot enää pölise, navetasta lähti lentoon repsallaan ollut kattopelti, ja ainakin seittemän puuta kaatui, kolme niistä tielle ja neljä naapurin pihalle. Sähköt oli poikki reilu viis tuntia. Ilma raikastui kertaheitolla, ja illalla päästiin jo uimaan :o)

Apukädet

Meillä on vapaaehtoistyöntekijöitä.

Uusia tulee jatkuvasti, kaikki on mukavia, ahkeria,

kaikkia niitä tulee kuitenkin lopulta ikävä kun ne lähtee pois.

Aamusta asti paiskitaan niiden kanssa töitä hiki hatussa,

kitketään, poimitaan mansikoita,

tehdään kaikki rästissä olevat pikkuhommat alta pois.

Iltaisin otetaan ne mukaan kalaan, kävelylle, kauppaan, joka paikkaan

(ja välillä tuntuu että ilman niitä ei tulisi edes lähdettyä).

 

Vapaapäivinä retkeillään ihan vähän ihan lähellä,

näytetään niille Suomea, maisemia, sukulaisia, tapoja, paikkoja.

Välillä syödään ulkona tai hengaillaan rannalla,

paistetaan makkaraa, jutellaan, istutaan iltaa.

Aivan superhieno kesä, nähdään ja tehdään ja koetaan kaikenlaista,

vaikka lomaa ei ole ollenkaan ja vapaapäiviäkin vain yksi per viikko.

(Ja uimaankin on ehditty jo monesti. Jei!)

Kierrettiin kanjoni

Korkeakoski, Maaninka. Tällä kertaa osa porukasta kiersi koko 5,5 km:n pituisen Kanjonin kierroksen, osa oikaisi kesken matkan tielle ja siitä takaisin lähtöpaikalle.

Tällä kertaa paistettiin makkarat nuotiopaikalla, kiivettiin Kokonkalliolle, löydettiin pari kätköä, käytiin vanhalla padolla, ja eksyttiin. Tai oikeammin valittiin väärä reitti siinä kohtaa missä silta ylitti joen eikä ollut opasteita pitääkö siitä mennä vai ei. Olisi pitänyt.

Onneksi päästiin asutulle alueelle, ja joku bongasi parvekkeeltaan meidät ja opasti pihansa läpi takaisin reitille, josta viimeiset pari kilometriä kulkikin tylsästi tietä pitkin.

Vinkki: Pyydä joku viemään autolla siihen kohtaan missä reitti tulee tielle ja kulje kierros toisinpäin. Jaksat sen jälkeen ehkä käydä kurkistamassa itse koskenkin. (Me ei nyt jaksettu.)

Neljä päivää myöhemmin

Ajateltiin aamupäivän huhkimisten jälkeen lähteä pikku vaelluslenkille. Mies kuitenkin kuuli pihalta tutunkuuloisen surisevan äänen. Jep, siellähän se taas puussa kökötti, pikku mehulaisparvi. Ei ollut kuningatar kuollut kauhaniskusta, ja koska muut karkulaismehiläiset oli päästetty takaisin vanhaan pesään, vaikka ei olisi ehkä kannattanut, niin olivat päättäneet sitten karata uudemman kerran.

Tällä kertaa olivat onneksi melko matalalla, ja pyydystäminen onnistui tikkailla seisten. En tosin ollut sitä todistamassa, kielsin Miestä putoamasta ja pakkasin sillävälin keittiössä eväitä retkeä varten. Mehiläiset olivat tuosta vielä vaihtaneet paikkaa, sellaseen ohueen riippaoksaan, joka olikin kuulemma helppo laskea laatikonpohjalle ja leikata oksasaksilla poikki. Tällä kertaa beeboxi vietiin yön yli kellariin jäähylle, ja koska kuningatarkin oli varmasti mukana, saatiin tästä joukosta muodostettua uusi pesä naapuriin vietäväksi. Siellä ne nyt hengailee kuuden kilometrin päässä, tarpeeksi kaukana entisestä pesästä jotteivät vahingossakaan tule takaisin.

Mehiläisten karkuretki

Olivat varmaan suunnitelleet sitä jo kauemmin, mutta me ei vaan oltu tarpeeksi tarkkailtu. Viime viikon tiistaina ne sitten päättivät karata. Yhtäkkiä pesän edessä lenteli tuhansia ja taas tuhansia mehiläisiä ja surina oli to-del-la kova. Surinan vaimettua alettiin etsimään parvea. Siellähän se pesän viereisessä isossa koivussa, melkein ylimmällä oksalla möllötteli. Kylläpä osaavatkin muodostaa hienon, tiiviin möykyn. Sitten alettiin raapimaan päätä että miten ne alas saadaan. Aikaa kun ei kuitenkaan ole hukattavaksi asti, koska uutta pesäähän ne etsivät ja lähtevät heti kun sopivan löytävät. Yleensä kuulemma tykkäävät mennä esim. savupiippuun..

Mies päätti kiivetä puuhun hakemaan mehiläiset alas. Hullu. Äkkiä arvioiden möykky oli lähes viidentoista metrin korkeudessa (blogger ei vieläkään anna mun laittaa yhtään pystykuvaa, mutta tuossa väärinpäin olevassa kuvassa mehiläismöykky näkyy tosi selvästi, että korkeella oli!), ja vielä aika kaukana rungosta. Kuuden metrin tikkailla pääsi alkumatkan, ja loput piti kiivetä oksalta toiselle. Vaikka kuinka olis pikkupoikana kiipeilly puissa, ei se kuitenkaan oo ihan sama asia nelikolmosena sinne kiivetä..

Me työläisten kanssa istuttiin kiviaidalla ja seurattiin tarkasti tilanteen etenemistä. Meinas vähän hätkähyttää kun ensimmäinen kuiva oksa rasahti poikki - tarkoituksella, kuulemma. Pääsi se perille asti, vaikka mehiläispuvun hattuosa estikin näkemisen ylöspäin. -Verkkoon tuli reikä! Suunnitelmana oli sahata oksaa sen verran poikki, että heilahtaa vähän alaspäin ja möykkyyn pääsee helpommin käsiksi. Hyvin se osasi sahata oksan ja solmia sen runkoon silleen että sai hallitusti laskettua juuri siihen mihin aikoikin. Sitten piti kiivetä vähän alaspäin, ja hinata ikea beebox työkaluineen ylös.

Ensin mehiläiset piti sumuttaa märiksi. -Sumutinpullo hajos! Märkää mehiläispuuroa pystyy helposti kauhomaan laatikkoon. Eka kauhaisu. -Täällon kuningatar, eikä emoklipsi oo mukana! Jos ois ollut, ja kuningattaren ois saanut pyydystettyä ja myöhemmin tapettua, niin muut olisivat palanneet kiltisti kotiin omia aikojaan. Sitten piti improvisoida ja yrittää kalauttaa hänen korkeuttaan kauhalla päähän. Ehkä se osui, ehkä se kuoli, ehkä ei. Loput puurot laatikkoon, pudonneen kannen noutaminen muutamaa metriä alempaa, takaisin laatikolle, kansi kiinni, lahjanaru ympärille ja paketin lasku maahan, vielä kerran kiipeäminen oksalle ylimmälle irroittamaan köysi, kapuaminen alas, viimeiset metrit tikapuita pitkin, vihdoin maankamaralla, aplodit, yleisökin voi taas hengittää..

Jatkuu..

Kesä ♥

Piti jo aiemmin kertoa tarinaa siitä kun mehiläiset karkasivat sittenkin, vaan tässä on nyt ollut kaikenlaista muutakin: työntäyteisiä päiviä, talontäydeltä kesävieraita, aktivitteetteja jos jonkinlaisia, ja vielä yksi jos toinenkin enemmän tai vähemmän sairaana. On meillä silti yritetty nauttiakin kesästä nyt kun se vihdoin tuli ♥

Mehulaisista juttua joskus toisella kertaa, kuvatkin on kokonaan toisessa kamerassa..

Pikakuulumisia

Lentomehiläisiä harhautettu, joten eivät lähteneetkään karkuun. Työtiimiin saapunut kaksi aasialaisvahvistusta, hommat rullaa oikein mallikkaasti. Pikkulomaa vietetty ystävien ja kulttuuririentojen parissa, nyt jaksaa painaa täysillä huomenna alkavan mansikkakauden. Sitkeää kesäflunssaa podettu, kuka enemmän, kuka vähemmän. Kesäpäivästä nautittu paikallisilla keskiaikamarkkinoilla kierrellen. Näillä eväillä uuteen viikkoon. (Vielä kun pääsis uimaan!) Ihkua kesäviikkoa sullekin!

Maailman pienin ikkuna

Meidän yläaulan nurkassa, ihan lattianrajassa sijaitsee ehkä maailman pienin ikkuna, lasi on mitoiltaan 13 x 13 cm. Ainakin se on pienin sellainen ikkuna, jossa on hyttysverkko ja sälekaihtimet! Hyttysverkon vielä jotenkin ymmärtää, mutta mikä järki on laittaa sälekaihtimet ikkunaan, joka sijaitsee räystään alla talon pohjoispuolella sisänurkassa, eli ikkunasta molempiin suuntiin on kolmen metrin seinät?? Ei ole kovin usein aurinko tästä räppänästä häiritsevästi paistanut.. Itse asiassa ikkuna on niin pieni ja hassussa paikassa, ettei kovin moni edes tiedä meillä sellaista olevan. Ihan vasta hoksattiin että tätähän voi käyttää myös tuuletukseen, yläkerta kun on melko kuuma hellekausina (vähään aikaan ei sitä ongelmaa ole ollut..) Nytpä sitten otin ja maalasin ikkunan valkoiseksi, erottuu vähän paremmin hirsiseinästä. Tästä tulikin nyt makkarin ikkuna, sillä yksi lapsi päätti muuttaa kesäksi yläkerran aulaan. Nyt täytyy vielä keksiä joku verhosysteemi seinäksi, ettei kissat ja pikkuipanat ole koko ajan häiritsemässä.