Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Unelmaloma?


Me käytiin viime viikolla pikku lomasella, näitä mitä Holiday Club myy suht halvalla kun vaan jaksat istua yhden iltapäivän kuuntelemassa osakkuusesittelyä. Ja kuulostaahan se toki houkuttelevalta systeemiltä, ihan melkein suostuttiin kauppoihin, mutta ei sitten kuitenkaan.


Mikähän se on se koira joka on haudattuna siihen niiden juttuun? Kaikkihan on niissä esittelyissä käynyt ja tietää systeemin, eikä kuitenkaan juuri kenelläkään sellaista osakkuutta ole. Vai onko? Me ei ainakaan tunneta ketään.


Kyllähän siinä kuitenkin melko iso rahallinen satsaus täytyy tehdä, ja ei se mitenkään ilmaista ole se maailmalla matkaaminen sen jälkeenkään. Vaikkakin nyt heillä oli mahdollisuus osamaksuun, ja onhan se varmasti totta että jos harrastaisi reissausta, niin äkkiä se itsensä maksaisi takaisin.


Mutta tulisko sitä kuitenkaan lähdettyä sen enempää reissaamaan kuin nytkään..? Ihan yhtä lailla matkajärjestelyissä olis vaivaa, ja millä ajallakaan sitä mihinkään lähtisi. Vai lähtisikö sitä sitten helpommin kun se olisi ainakin näennäisesti halvempaa..?


Niin ja se esittelijätädin kysymyskin jäi kaivelemaan pitemmäksi aikaa: Millainen olisi sinun unelmalomasi? Siinäpä onkin mietittävää..


Ens kerralla ei varmaan uskalleta moiselle lomaselle edes lähteä, jos sitten kuitenkin sorrutaan.. Mutta haittaakse..?

2 kommenttia:

Kissankerä kirjoitti...

Me oltiin kanssa vähän aikaa sitten esittelytilaisuudessa, kyseltiin tarkemmin niistä matkakohteista niin niitä oli loppujen lopuksi tosi vähän maailmalla ja majoituksen taso huono. Esittelijä hermostui kun haluttiin tietää tarkemmin niistä ulkomaan kohteista ja lähti tupakalle hermosavuille. Todettiin, että kaikkien kulujen jälkeen ei edes tule juuri halvemmaksi kuin mitä omatoimimatkailu ja saadaan itse valita mihin matkustetaan ja millaiseen majotukseen. Etsittiin vielä jälkeenpäin lisää tietoa tuosta heidän systeemistä niin paljastui, että osakkeita on lähes mahdoton saada myytyä pois, eikä ainakaan millään voitolla niinkuin esittelijä meille väitti.

Vianna kirjoitti...

Aika jännää, meille nimenomaan painotettiin sitä että majoitus on aina viiden tähden luokkaa, ja kohteita on yli 7000 noin 120 maassa. Takaisinostonkin lupasi olevan helppoa, mutta voittoa ei siitä luvannut, laskeskeli että jos olisi päädytty osakkuuteen ja yhtäkkiä haluttukin myydä se pois heti huomenna, kuluja olisi ollut 188€. Ihme jos noin erilaiset "tiedot" on esittelijöillä.. Eniten mua ehkä hämää se, kun en oikeesti tiedä ketään jolla ois tuo systeemi ja vieläpä olisi tyytyväinen siihen.. Ihan hyvä päätös siis tehtiin kun ei moiseen lähdetty :o)