Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Mukamökki


Monet kun suuntaa kesälomalla mökeilleen, niin tänä juhannuksena mekin ajateltiin tehdä niin. Meidän mökki kulkee nimellä leikkimökki, ja se sijaitsee meidän takapihalla tammen katveessa. Oikeasti leikkimökki on vanha ja melkoisen persoonallinen pikku aitta, jossa on hyvä majoittaa vaikkapa kesävieraita. Mökin vieressä on kasvimaa ja omenatarha, takana aukeaa pellot.

Ulkoapäin leikkimökki on melko rappioromantillinen, ja juhannuksen kunniaksi sitä on vähän koristeltu kukkasin.


Sisällekin askarreltiin pari ihanan villiä luonnonkukkakimppua, ja kannettiin kaikki juhannuksen herkut. Kovin paljon kalusteita leikkimökissä ei vielä ole, mutta muutamia kuitenkin: vanha sohva sieltä "oikealta" mökiltä, vanhoja tuoleja sukulaisten vintiltä, vanha aarreaitasta löytynyt pöytä, itsetehty matala kaapinrunko, Neitin lapsuusajan sänky (kunhan siihen löytyy loput jalat niin saadaan se kasattuakin..),puhallettava varapatja jne..


Tänä vuonna saatiinkin kasattua kunnon kokko vanhoista lahoista lattialaudoista ja sähkölinjalta kaadetuista pikkupuista. Ja oli vielä yksi pelto kylvämättä, siinä oli hyvä kokkoa polttaa. Huomenna taas täyttä päätä arjen kimppuun..

Ei kommentteja: