Timanttinen täysikuu

Super Blue Blood Full Moon Total Lunar Eclipse! Näin just pimennyksen viime hetket kun astuin ulos koulun ovesta kello viisi. Siellä se kuu möllötti suurena kirkontornin vieressä ja sen oikea ylänurkka näytti repaleiselta. Kun olin käynyt kaupassa ja ajanut kotiin kameran luo, kuu olikin taas jo ihan kokonainen.

Aamupäivällä sain vastaanottaa timanttivalon aktivoinnin, ja mukana tuli viesti: "Timanttivalo integroituu maan energiakenttään tänään täydellisesti ja vähitellen täyttää kaikki ihmisetkin. Timanttivalon värähtely on äärimmäisen korkea, se tuo maahan voimakkaan myötätunnon ja rakkauden värähtelyt! Ihmiskunnassa aktivoituu nyt aivan uusi vaihe, joka räjähdyksenomaisesti saa ihmiset huolehtimaan ja välittämään itsestään ja kaikesta meitä ympäröivästä." Uskon tähän kyllä täydestä sydämestäni, enkä malta odottaa että se alkaa näkyä koko maailmassa! Tänään mulla onkin ollut niin rakkaudellinen ja maailmaasyleilevä olotila koko päivän ettei melkein tiedä miten päin olis. Huomaako sen??

Mietin tässä vaan

Miten yhtäkkiä huomaan olevani ikäänkuin irrallaan kaikesta. Pitkä "loma" "töistä", lapset asuu kaukana tai muuten vaan elävät omaa elämäänsä, ei tarvita enää äitiä kuten ennen, nuorimmaisen murkkuikä tosin kurkkii nurkan takaa jo välillä. Mun vähät kaverit on kaukana ja muutenki etääntyneet, mää oon muuttunu (ite sanoisin että kasvanut, ehkä eri suuntaan ku muut) niin paljon viime vuosina. Mulla ei oo siskoja, veljet ei oo kovin läheisiä, äitiki asuu kaukana. Mulla on vaan minä. Ja nyt se tuntuu ihan ookoolta. Tiedän että tuolla jossain on mun hengenheimolaiset, osan olen varmasti jo tavannutkin, ne tulee mun elämään isommin sitte ku on sen aika.

Sitä odotellessa mää teen tosi hyödyllisiä juttuja mun kans. Nukun hyvin, jos en yöllä pitkään nii sit otan vaikka päikkärit. Syön hyvin, olen alkanut syödä sateenkaaria, eli vähintäänkin joka päivä jotain punasta, oranssia, keltasta, vihreetä ja violettiä, siis hedelmiä marjoja vihanneksia. Välillä herkuttelen hyvällä omallatunnolla. Pyrin ulkoilemaan joka päivä vähän, tai ainakin joogaan tai tanssin. Istun kissa sylissä ja teen käsitöitä. Olen hiljaa, yksin, meditoin, kuuntelen ajatuksiani, yritän seurata sydäntäni. Käsittelen vanhoja juttuja, haavoja sitä mukaa kun niitä pulpahtelee esiin, nytkin on monena päivänä pitänyt itkeä jotain. Silleen sitä eheytyy pikkuhiljaa.

Keskitalvi

Pysähtynyt tunnelma. Pakkaspäivän aurinko puuterista persikkaa sekä noustessa että laskiessa, ja siinä välilläkin vähän. Aika korkeelle nousee kuitenkin jo! Hangen varjopaikat pastellinsineä, puut paksun lumen peitossa, naama kuurassa. Kaks ihanaa kirpsakkaa pakkaspäivää, tänään lauhempaa mutta puuskittaista tuulta, ja aurinkokin meni taas pilvien taakse piiloon. Tämä vuosi etenee aika hitaasti, viipyilee. Laitan siihen vähän vauhtia matkustamalla loppuviikoksi Tampereelle. Se om moro!

Leijailen

Siltä ainakin tuntuu, sillä toteutin yhden unelman! Ihan noin vain! Löysin kaupungista ilmajoogapaikan, hommasin joululahjaksi itelleni ja rouva Neitille paikat ilmajoogan peruskurssille, ja eilen oltiin kaks ja puoli tuntia rimpuilemassa liinoilla. Oli  h u i k e e t a! Ja jatkoa seuraa.. Ihan joka viikko en viiti kaupunkiin asti tunneille ajella, mutta ens kuussa on tulossa parituntinen yin-ilmajooga"kurssi", ja vähän myöhemmin kokonainen viikonloppu ilmajoogaohjaajakoulutusta.. Luulenpa että oman liinan hankinta on edessä aika pian..

Vähän valoo

Tunnelin päässä tai ainakin taivaalla, päivä päivältä vähän pidempään. Ja jokaisena vähänkään aurinkoisena päivänä (niitä ei ole montaa ollut) edes pikku lenkki pihalla. Paitsi jos on myrskytuuli ja kova pakkanen.

Olen kaivanut pari vanhaa unelmaa naftaliinista ja laittanut vauhtia niiden toteutukseen. Vaatii vähän opiskelua.. Toisaalta pienesti hirvittää, mutta toisaalta on hyvin levollinen olo, joka kertonee siitä että suunta on oikea.

Kateudesta vihreä

Aloin lukea jouluna saatua Hidasta elämää -kirjaa, ja muistin että mullahan on saman kirjaperheen toinenkin kirja jossain puoliksiluettuna, ja aloin lukea sitäkin. Kahden ihmisen henkisen kasvun tarina, toinen suorittaja ja toinen itsensämollaaja, oikeastaan kertomuksia siitä kuinka tulla itse itsensä parhaaksi kaveriksi.

Mun viime reissulla ystävän pitämällä joogaviikolla juteltiin paljon tunteista. Yksi mikä tuli ilmi oli kateuden tunne, ja kuinka yleensä kiellämme sen itseltämme, vaikka se juuri usein kertoo mitä oikeasti haluamme. Kuinka kateuden tunteen kieltäminen vie mahdollisuuden saavuttaa omat unelmat, ja kuinka meillä saattaa olla kuvitelma että onnea on olemassa rajallinen määrä, eikä sitä ehkä riitä itselle jos sitä on toisilla paljon. Tämä oli mulle iso oivallus! Ja nyt luen ihan samaa Katri Syvärisen Löydä elämän taika -kirjasta: "Kateutta ei perinteisesti ole pidetty tunnetiloista toivotuimpana. Valmentajaystäväni kuitenkin opetti, että kateus voi olla hyödyllinen tunne. Se toimii signaalina siitä, mitä todella haluat tai tarvitset. Et ole kateellinen siitä, mitä sinulla jo on, etkä siitä, mitä et kaipaa. Koska kateutta on usein vaikea myöntää, se piiloutuu muiden tunteiden taakse ja purkautuu ärsytyksenä, paheksuntana tai puolustautumisena. Kun tunnistat itsessäsi kateuden, sitä ei kannata hävetä. Älä myöskään tunne syyllisyyttä. On normaalia tarvita ja kaivata asioita. Ei kuitenkaan kannata keskittyä toisen saamaan hyvään. Se ei yleensä ole sinulta pois. Anna mieluummin tunteen kertoa jotain sinusta ja elämäntilanteestasi. Millaisista asioista tunnet kateutta? Millaisia toiveita tai tarpeita tuon halun taustalta löytyy? Mitä todella haluat?"

Nyt osaa toivottavasti nähdä sinne oman ärsytyksen tai vaikka toisten ihmisten paheksunnan taakse jotenkin helpommin, ehkä se onkin vain piilotettu kateus joka siellä huutelee, joku unelma joka haluaa tulla huomatuksi. Uskalletaan nähdä omat unelmat!

Ajankulua

Ihan huviksi ja ajankuluksi kurkistin vähän menneisyyteen. Nämä kuvat on tammikuulta 2009, eli eka talvelta täältä. Heppaherrat asui meillä tuon talven, ja mukana muuttivat myös elukat entisestä kodista: Neera-koira, sekä kissat venäjänsininen Nala ja bengali Kiara. Uusi kissa, itämainen pitkäkarva Nooa oltiin hankittu syksyllä uuteen kotiin. Yhteiselo heppojen kanssa jäi lyhyeksi, mutta kaikki nämä muut on asuneet päiviensä loppuun asti täällä, ja Nooa asuu vieläkin.

Pari kuvaa pikkuisista lapsistakin, voi söpöys! Meiän vauva oli tuolloin vasta viis vee, ja takkutukkaneiti parhaassa teini-iässä. (Ja nähtävästi kaks keskimmäistä ei ole silloinkaan tykänneet esiintyä valokuvissa..) Tämä oli niin hauskaa, että ehkä kattelen vanhoja kuvia lisääkin!