Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Maisemia




Nyt satelee lunta. Muutaman päivän takainen joulukuinen kaunis auringonnousu tuli onneksi kuvattua (likaisen) ikkunan läpi. Sisällä maisemat näyttää vaihtelevilta. Olen saanut raivattua paljon! Tuvan puolelta jo ruokapöydän, apupöydän, kaksi lipastoa, takan(=leivinuunin)reunuksen, sohvan, arkun, - siis näiden päälliset, lattiankin osittain. Keittiöstä on niin ikään tasot käyty läpi, ne vaan tahtoo jatkuvasti kerätä roinaa makoilemaan. Eteinenkin on suht ok. Ajattelin päästä ns. joulusiivouksessa vähemmällä kun aloitan ajoissa. On vaan hirvee homma saada kaikki siistit tasot pysymään siisteinä, huhhuh! Meitä kun ei ole koulutettu moiseen siisteyden ylläpitämiseen..

Ja kuten kuvasta näkyy, raivaajaa odottelee vielä toinen puoli tuvasta, samoin portaikko, yläkerran aula, jne. "Pukuhuoneesta" ja kodinhoitohuoneesta puhumattakaan.. Onhan tässä vielä aikaa. Tällainen kolmen päivän pidennetty viikonloppu on kyllä melko huono, ehtii ipanoilla rytmi jo keikahtamaan liikaa yökyöpeliyden puolelle, eikä itsekään saa oikein kiinni rutiineista. Mutta huomenna on taas ihana arki, saan herätä ajoissa ja hommailla koko päivän just sitä mitä huvittaa. Toivottavasti huvittaa jatkaa raivaamista..

Yhdet valotkin on jo ripustettu sisälle, ja toiset ulos. Kohta joulu tulla saa..

tiistai 30. marraskuuta 2010

Lallallallallaa


Kuuluko sinne asti laulua? Se on meidän pyykkikone. Ja tiskikone. Ja kohta taitaa joku laulaa suihkussakin. Vessan voi vetää. Voi pestä kädet. Voi tätä ihanuutta!

Kolme lvi-ukkelia tuli aamulla pihaan. Ensin hakivat työkalut edellisestä putkensulatuspaikasta, ja sitten kömpivät wanhan pirtin alle kellariin. Hauskaa oli se, että vesiputkien sulattamiseen tarvittiin kuutisenkymmentä litraa vettä. Jaa, mistähän se otetaan.. Ottivat varmaan suoraan lähteestä, koska kolmen tunnin kuluttua koputtivat ovelle ja käskivät varovasti kokeilla tuleeko vettä.

Nyt on vesiputkeen laitettu sulanapitokaapeli, ja pumppukuoppaan pakkasvahti. Joten voidaanko nyt autuaasti unohtaa suuren luokan vesiputkiremppa, vai onko kuitenkin ensi kesänä kaivettava koko piha auki ja uusittava systeemit..?

Lähdenkin tästä luutuamaan :o)

maanantai 29. marraskuuta 2010

Tuttua juttua


Lunta ja kakskytviis astetta pakkasta. Takana hulinaviikonloppu kaupungissa. Maha vieläkin täynnä herkkuja. Hanasta ei tule vettä. Tiski- ja pyykkivuoret kasvaa vaan. Pölykoirat ravaa nurkissa kilpaa karvatolleroiden kanssa. Pöydät, lattiat, kaikki vaakasuorat pinnat lainehtii tavaraa. Paljon pitäisi-juttuja tekemättä. Neiti karvaisine lapsineen kyläilemässä. Illalla mennään kyllä uimahalliin suihkuun.

perjantai 26. marraskuuta 2010

18 vuotta sitten


Meille syntyi pieni ihme, pitkä tyttö, punatukka. Samalla syntyi iso joukko uusia ihmisiä: äiti ja isi, mummu ja pappa, mummi ja ukki, tätejä, enoja, setä, isotätejä jne.. Ja voi ääk, nyt jälkikäteen ajatellen me oltiin itsekin vielä tosi pieniä silloin, nuoria ja hulluja. Ja onneksi oltiin, muutenhan ei nyt oltaisi tässä :o)


Tänään se sama pitkä tyttö, punatukka on jo käynyt suorittamassa ajokorttia varten kirjallisen kokeen. Edessä on vielä ajokoe, joskus ensi viikolla. Tähän mennessä ei äiti ole antanut lupaa ottaa tatuointeja eikä lävistyksiä (paitsi korviin yhdet reiät), ei edes hiuksia ole saanut värjätä. Nytpä ei enää tarvi äitiltä lupia kysellä.. Kuinkahan hurjaksi Neiti heittäytyy..?


Tänä iltana ajellaan kaupunkiin laittelemaan huomisia juhlia. Neitin pieneen rivarikaksioon odotellaan paljon vieraita. Siivoamista ja leipomista siis tiedossa. Ja ehkäpä isi saa tänään kuljetettua vastavalmistuneen kirjahyllysysteeminkin Neitin kotiin, vähenee muuttolaatikot nurkista. Mukavaa viikonloppua Sinullekin!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Asiaa


Jos kiinnostaa, lukaiskaapa tämä linkki geenimuuntelusta.. Ei enää tiedä mitä tähän sanos, muuta kuin ettei ihmisen pitäs mennä luontoa sorkkimaan..

tiistai 23. marraskuuta 2010

Pakkasta 15 astetta

Kello 7.33. Melkein täysi kuu valaisee tienoon kuin suuri tunnelmavalaisin. Kamera ei hämärässä osaa oikein tarkentaa, omat silmät vielä vähemmän. Pakkanen nipistele sormia, koira haluaa jo sisälle aamupalalle. Kissa istuu keittiön ikkunalla, odottelee ruokaa sekin.


Kello 11.25. Taivas on huikean sininen, lumi häikäisevän valkoista. Melkein sattuu silmiin. Pakkanen nipistelee taaskin sormenpäitä, kun kahlaan huopikkailla syvässä hangessa. Enkä voi vieläkään olla huokailematta miten kaunista kaikkialla on! Puut, pensaat, talot, metsät, pellot puettuna puhtaanvalkoiseen peittoon.


Piti vielä kertoa että eilen ruokakaupassa lapsi hämmästeli silmät pyöreinä pakastealtaan äärellä että eihän meillä pipareita tehdä valmistaikinasta. No, eilenpä tehtiin, maisteltiin muutama ja loput unohtui yöksi pellille hellan päälle. Eikä olleet yön aikana edes kelvanneet kissoille tai koiralle.. Oli ne kyllä ihan hyviä, mutta ehkä tästä lähtien kuitenkin pitäydymme anopin herkkupiparkakkureseptissä.

Niin ja nyt meillä on lämmintä, kun Mies kävi säätämässä pattereihin menevän veden lämpötilaa vähän korkeammaksi kuin se 30 astetta joka se on tähän asti ollut.. Sisällä on jo +20, ja leivinuunikin hohkaa lämpöä. Lämpöä Sinunkin viikkoosi!

lauantai 20. marraskuuta 2010

Tällä viikolla




Viikko on ollut - rankka?, kiireinen?, tylsä? - sanotaan vaikka nopea, sellaisia viikot tuntuu nykyään olevan. On käyty siellä, täällä ja tuolla, "jouluostoksillakin" - yhtään joulua en kylläkään ostanut enkä ehkä aiokaan.. Ei vielä ole joulumieli sillä tasolla että tontut voisivat siirtyä vinttikomerosta tupaan.

Iso miettiminen on omien sekä kummilasten lahjoissa, olisi kiva antaa elämyksiä eikä materiaa. Mutta mitä? Elokuvalippuja, uimahallin sarjakortteja, mitämitämitä.. Aikuisille ei lahjoja tarvi laittaa tai ainakaan miettiä, jotain pientä itsetehtyä saattaa pakettiin pujahtaa tai sitten toisenlaisia lahjoja edellisjoulujen tapaan. Ja sille omalle rakkaalle ehkä jotain pientä ihanaa. Itse voisin ilahtua suursiivouksesta..

Taas on meneillään kurssiviikonloppu, tällä kertaa väkerrän hopeasormuksia. Eilisiltana kurssin jälkeen ajelin juhlavalaistun kirkon ohi ja harmittelin kun kamera ei ole ihan joka hetki mukana. Tänään oli mahtavan aurinkoinen aamu. Matka kurssipaikalle kesti yllättävän kauan kun piti pysähdellä kuvailemaan upeita maisemia. Ihan joka aah-näyn kohdalle en kuitenkaan viitsinyt parkkeerata, en olisi ehtinyt kurssille ehkä ollenkaan. Ja näinpä tien varressa jonkun toisenkin loikkivan kameran kanssa, en siis olekaan ainoa höyrähtänyt..

Huomenna sormuskurssi jatkuu ja sen perään vielä puolitoista tuntia itämaista tanssia. Pakkasennuste lupailee huomiselle -18 astetta! Toivottavasti kanalan patterissa riittää lämpöä ettei munat jäädy..