Tänään on kesälomapäivä numero viisi. On ollut ihana olla muutama päivä täysin ilman kelloa, parina päivänä on ollut sovittuja menoja, joten vähän on välillä pitänyt olla ajankulusta kärryillä. Kevät polkee paikoillaan tai oikeestaan tuntuu että ottaa askeleita taaksepäin, kaks viikkoa sitten oli jo paljon keväisempää kuin nyt. Sikäli hyvä, että pihatöitä pystyy oikeesti tekemään ilman että hiki virtaa, tosin tän päivän hurja tuuli on vähän hillinnyt hommia. Pitääkin käydä ottamassa lakanat pois pyykkinarulta, on takuulla jo kuivuneet.
Meillä kävi kaivuri kaivamassa kuopat sekä kasvihuoneelle että autotallille! Hurraa! Sen jäljiltä onkin hirmusti intoa saada hommat edistymään vieläkin nopeemmin, mutta pitää vähän jarrutella koska välillä tulee muita puuhia kuten sukuloimista ja reissua muutenkin. Huomenna jo käännän auton nokan kohti Oulua, ja hieman muuttuneiden suunnitelmien vuoksi en sen pohjoisemmaksi menekään, mutta etelämmäksi kyllä. Pikku kiertomatkan pitäisi päättyä viimeistään tiistaina, jolloin toivon mukaan olen taas kotona rapsuttamassa kissoja ja ihmettelemässä vihreää sekä sisällä että ulkona.
Nyt meen vielä hetkeksi ulos, haen ne lakanat ainakin ja käyn ehkä kävelyllä kun tänään en ole vielä käynyt, ja sitten pohdin mitä pakkaisin mun "lomareissulle" mukaan.