Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2025

Helmikuun hommia





Kuvat muilta helmikuilta, koska tänä vuonna en ole juurikaan kameran kanssa ulkoillut. Mitäs sitten oonkaan tässä viime aikoina tehnyt? Ulkoillut kyllä, tosin yks päivä jäi välistä kun oli aamupäivällä yksi pitkä puhelu, sitten kaks työkeikkaa ja sen päälle vielä salille plus ruuanlaittohommelit, niin hups olikin jo ilta pitkällä ja pimeä enkä enää jaksanut mennä ulos. Mutta muuten kyllä joka päivä, pisimmillään noin kuuden kilsan lenkki, yleensä se ~1,2 km, joinakin päivinä lumitöitä.

Muita töitä tein 25 joogatunnin verran, eli reilu 33h, äänimaljat oli loppurentoutuksessa mukana 11 kertaa, plus pidin yhden pelkän äänimaljarentoutuksen. Vapaapäiviä oli seitsemän. Kirjoja luin helmikuun neljän viikon aikana noin 4,5 kpl, tein 8 instagrampostausta plus tarinoita moninkertaisen määrän. Neljä kuntosalikäyntiä, näitä haluaisin tehdä enemmänkin mutta voi kun se lähteminen on joskus hankalaa. Oon kyllä yrittänyt aina viikolla mennä, lauantaivuoro jää useemmin väliin.

Samat käsityöt pyörii edelleen matkassa; säätilahuivi ja villahousut. Luulin jo että olisin saanut villikset valmiiksi mutta ääääh, jotenkin loppu moti kun jäin miettimään että tulikohan lahkeista nyt vähän liiankin kapeat ja jaksanko TAAS purkaa ja tehdä uudestaan.. Säähuivissa olis mun makuun saanut olla enemmän sinistä väriä, oli himpun liian lämmin helmikuu(kin). Ja nytpä puhaltelee uudetkin tuulet: täällä on vähän myös ompeluinnostusta ilmassa - kiitos uuden kämppiksen - ties vaikka jotkut kesähousut tässä hurauttaisin!

Alkaa kevään lähestyessä myös hortonomit hyrräämään, meillä on suunnitteilla paaaljon kasvattelujuttuja, niin kukkia kuin hyötykasvejakin, ja kyllä me se kasvihuone aiotaan nyt vaan tuohon pihalle jotenkin taikoa. Plim! Ihanaa keväilyä kaikkialle!