Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Vapaat päivät





Huhhui ja hiphei! Tein perään toisenkin viiden päivän työviikon, nyt alkaa jo se raja paukkua että onko tämä enää sivutoimista yrittäjyyttä. On, sillä oli varmasti viimonen noin täys viikko, eikä silti kertaakaan ole mennyt sen 30 viikkotunnin yli. Mutta että nyt siis on ollut pari ihanan leppoisaa vapaapäivää. Eilen kutsuin itseni koko päiväksi maalle, piti sopia tulevia asioita ja hain samalla niitä retkikamoja. Sekä rapsuttelin tietty kissoja, poimin mansikoita suoraan suuhun ja horsmankukkia kuivaukseen, ja leikkasin nurmikoita kun niitä ei ole oikein tänä kesänä juurikaan hoidettu. Ajoleikkuri ei suostunut käynnistymään, niinpä pukkasin pikkukoneella sen mitä tankissa bensaa oli, ja sitten hyppäsin järveen pulikoimaan. Oli ehkä kolmas kerta tälle kesälle siinä lammessa. Kyllä päivän olis voinut huonomminkin kuluttaa. Tänään oli hiusten- ja pyykinpesupäivä, pitkästä aikaa sai pyykit kuivattua ulkona. Hiukset kuivasin ajelemalla pyörällä kylille. Lisäksi olen haahuillut pihalla, nyppinyt heiniä kukkapenkistä, ja leikkasin tuon oman nurmipläntin kelaleikkurilla. Tekeillä on yks makrameeprojekti, pieni mutta pitää olla pian valmis, nyt on jo melkein. Ja paljon muuta en sitten tänään ole tehnytkään. Äsken laittelin pomolle viestiä kun tämän viikon töitä ei vielä oltu sovittu, ja sain tietää että huomennakin on vielä vapaata, samoin torstaina. Nämä siis ehkä, menen toki kutsuttaessa töihin jos oikeesti tulee tarvetta. Huomenna aion suunnata uudestaan maalle, eksä kulkee nykyään yleensä viikot reissutöissä ja kissat on yksin. Käyn ruokkimassa ne, ja poimin mansikoita ja leikkaan lisää nurmikkoa jos ei sada. Tuntuupa melkein lomalta!

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Reissujalkaa vipattaa





Lapsi kävi kavereiden kanssa Lapin erämaassa vaeltamassa, ja niitä tarinoita kuunnellessa alkoi kovasti tehdä mieli lähteä itekin johonkin mahdollisimman luonnonmukaiseen reissuun. Mietin että ehkä Karhunkierros vois olla sellanen minkä haluisin käydä, tai jossain Korouomassa tai Hossassa, ehkä joskus syksymmällä ennenku kansalaisopistot alkaa. Multa vaan puuttuu ne reissukaverit.. Jätän ajatuksen hautumaan, ja ensin harjoittelen vähän lisää telttailemista seuraavan lomapätkän reissulla, joka on kylläkin jotain ihan muuta kuin patikoimista. Hankintalistalla on makuupussi ja -alusta, sadesuoja telttaan ja sen sellasia välttämättömiä juttuja, osan haen maalta, jotain ehkä täytyy ihan ostaa. Montakohan päivää pärjäisin ilman nettiä ja kännykän laturia..?

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Nyt menee lujaa!





Lomalaiset on sankoin joukoin liikkeellä, ja tein just kesän ekan melko hektisen viiden päivän työviikon. Suurkiitos sille, joka keksi että museot ja kahvilat ja sensellaset voi ihan hyvin olla kiinni maanantaisin, yhden päivän viikonloppu ei millään riittäis just nyt. Kun luulin että mulla ois ollu yks vapaapäivä keskellä viikkoa, ehdin ajella maalle pikku hetkeksi nauttimaan rauhasta, rapsutteleen kissoja, suunnittelemaan suuria, ja uiskentelemaan nakuna viileessä lähdevedessä, mutta sitten mut hälyytettiinkin töihin. Parina iltana olen paennut metsään kävelylle, pakko päästä edes haistelemaan kesää. Eilen luin kirjaa yömyöhään ja tänään nukuin kymmeneen asti. Huomisen vapaapäivän suunnitelmana on go with the flow. Ja koska nyt on pomon vuoro lomailla muutama päivä, ens viikkokin voi olla melkosen työntäyteinen, kahvilahommien lisäksi meillä on taas torstaina tulossa tanssia ja joogaa täydelle salille. Sen jälkeen vielä yks viikko kahvilaa ja sitten lähden pienelle kauanodotetulle reissulle, jännää!

Mun takkutukka täytti just neljä kuukautta, ja vielä viihdytään hyvin yhdessä. Ihanaa kesän jatkoa jokaiselle!

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Lomajuttuja





Tällä kertaa me vietettiin juhannusta Oulujokivarressa, kuten monet monet kerrat aikaisemminkin, tosin edellisestä kerrasta on jo pitkä aika ja maisemat ja ympäristö oli muuttuneet paljon. Sääskiä oli nyt vähemmän ja aurinkoa enemmän kuin ennen. Heti juhannuksen jälkeen sain mun rakkaan ipanaperon tänne mummun luo pariksi viikoksi kyläilemään. Mulla oli sovittuna sille aikaa vähemmän töitä - vain 5 kahvilapäivää ja yks joogakeikka, jotta päästiin tekemään kunnolla juttuja yhdessä. Alkuun kun oli helteisempää uitiin tietty paljon. Kannettiin kirjastosta kasapäin kirjoja, Ellat oli kova juttu. Sitten vietettiin kaupunkipäivä Kuopiossa, ostettin parinkympin teltta, ja retkeiltiin sekä olohuoneessa että terassilla. Vuokrattiin suppilaudat ja melottiin enon kanssa järven poikki eväsretkelle. Ja vielä junailtiin itsemme muutamaksi päiväksi Tampereelle asti! Vietettiin yhdet tuplasynttärit keilailun parissa, ja ihan oikeesti pikkuneiti sai ensimmäisellä kierroksella 110 pistettä ja voitti kaikki aikuiset (toki ne reunat vähän auttoi mutta silti!)! Ja tietty kävästiin maalla rapsuttelemassa kissoja ja poimimassa mansikoita. Oli oikein ihana "loma", nyt taas vähän enempi töitä ja seuraavaa lomapätkää voikin sitten odotella elokuun puolella.