Tuolla suuressa maailmassa kesä alkaa kesäpäivänseisauksesta, ja nyt näyttäis täälläkin vähän siltä. Sääennuste ennustelee poutaa ja aurinkoa, mikä on vaihteeks ihan kiva, niistä hellelukemista en niinkään välitä, mut onpahan hyvä syy uiskennella. Ainakin on maa kunnolla kasteltu, jos nyt pian vaikka alkaa kuivuus ja kuumuus. Näinä kesän seisahtuneina päivinä olen tavannut ystäviä, lukenut kirjaa ja näperrellyt, käyttänyt takkuisen pääni huollossa (on kuin uusi, ja sai vähän koristeluitakin), ihan vähän neulonut villatakkia syksyä varten, ajellut pyörällä töihin ja pulahdellut järveen. Niin ja tein uuden joogavideon sekä ihan vähän valotaikoja. Kahvilahommia ois vielä pari päivää ja sitten muutama päivä vapaata. Lähen ehkä pikku pikareissuun, ipanaperolla olis sopiva väli tulla mummuilemaan jos sen vaan jollain konstilla sais tuotua tänne. Katotaan mitä tästä kesälomasta syntyy, kaikki on vielä vähän auki. Vaan sen tiedän, että nyt menen suihkuun, teen eväät ja polokasen kylän toiseen päähän päiväksi hymyilemään asiakkaille.
Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.
keskiviikko 22. kesäkuuta 2022
sunnuntai 12. kesäkuuta 2022
Ruuhkaviikkoterveiset
Tälleen seesteisessä keski-iässä, kun suurperhearkirumba on aikaa sitten taaksejäänyttä ja jo osin armollisesti unohtunuttakin elämää, voi kiireen ja hässäkän tuntua kätevästi simuloida parin viikon tavallista täydemmällä kalenterilla. Yks viikko takana, toinen edessä, eli just nyt oon tässä myrskyn silmässä jossa saa pari päivää hengähtää ennenku uus pyöritys alkaa. Yllättäen tollaset 6-7 tunnin työpäivät onkin himpun rankempia - ja pitempiä! - kuin ne parin tunnin työkeikat plus matkat päälle mihin oon tottunut. Ja vaikka niitä ei ole edes joka päivä, niin kyllä silti on kuormittavaa jos niihin sisältyy lähes unettoman yön aiheuttanut unohdus, yks bussilastillinen saksalaisia opiskelijoita syömässä tuvan tyhjäksi, ja pikku mielipaha tyytymättömästä asiakkaasta. Niin ja sitten tietty ne kivat työt/huvit siihen päälle: tanssia ja joogaa, retriittipäivä, vielä yks kansalaisopiston kesäjoogaryhmä ja sen semmosta. Ens viikolla samantyyppistä settiä, paitsi joogaa vähemmän, kahvilaa päivän verran enemmän, lisäksi kaks kuumakivihierontaa (tarkoittaa että vapaapäivät kuluu osittain siivoamiseen) sekä mahdollisesti makrameekurssi. Ja pian onkin juhannus. Kivaa viikonloppua!
sunnuntai 5. kesäkuuta 2022
Missä mun kesä?
En kaipaa mitään superhelteitä, mutta ois kiva saada välillä sellasia aurinkoisia päiviä että mieli tuntuis kulkevan kalenterin kanssa samaa matkaa. Ihana vihreys joo, ja sateenjälkeinen raikkaus ja tuoksu on niiin ihania, mutta ku istuu sisällä ja kattoo ikkunasta ulos niin valon määrän perusteella vois olla vaikka joku syyskuu. On ollut paksut pilvet ja aikamoista tuulta, ehkä välissä jokunen kaunis hetkikin. Kesän suunnitelmat elää kovasti, kahvilatöitä on noin pari-kolme päivää viikossa, lisäksi yritän tarjota joogaa eri muodoissa vaan vieläkin porukka osallistuu aika nihkeesti. Tanssi & jooga -combo on edelleen suosittu, niitä on tulossa kaks kertaa, toinen on ollut loppuunmyyty jo pitkään, toiseen on pari paikkaa vapaana. Lauantaina ois tulossa ihana retriittipäivä, vaan mistäpä saatais siihen riittävästi osallistujia? Haluisin vapaahetkinä istuskella auringossa rannalla tai edes terassilla lukemassa kirjaa tai tekemässä käsitöitä. Uimassa olen käynyt tasan yhden kerran, pitäis jo käydä joka päivä. Tänään ajattelin lähtee pyöräilemään, mut just nyt siellä tulee vettä taivaan täydeltä vaikka sääennuste sanoi poutaa koko päiväksi. Pöööh. Haluun mun kesän jo tänne.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)