Jokavuotinen ihme

Vuoden alun mahdollisen tahmoilun jälkeen aika yhtäkkiä ottaakin isoja harppauksia, aurinko kiipeää koko ajan korkeammalle, valoa on enemmän ja enemmän, linnut tsirputtaa ja tulee lämmin! Melkein joutuu kääntämään kaihtimia kiinni kun aurinko paistaa pitkän ajan päivästä naapuritalon katon yläpuolella, mutta terassin lippa ei vielä estä valoa pääsemästä ikkunasta sisään. Auringonlänteissä on lämmin, ja muualla huoneessa lähes paleltaa. Uloslähtiessä ei tiedä mitä pukisi päälle, toppatakki roikkuu surkeana naulakossa, ja kevättakin alla tuntuu ohut villaneulekin olevan välillä liikaa. Paitsi jos tuulee tai reitti kulkee varjoisan metsän läpi.

Ihan yhtä iso ihme on se, että kohta on jo hiihtoloma - tai olisi, jos sellainen olisi.. Joogatöitä on vielä tämä lepposteluviikko, perinteisesti loman alla on vähän rentouttavampi ohjelma. Jaaaa sitten ens viikon "lomaviikko" onkin jotain ihan muuta kuin lomaa tai joogaa, vähän tekis mieli sanoa että GULP, mihinhän oon taas lupautunut. Mutta uskon että hengissä selviän ja hyvin se menee, päivä kerrallaan.

22022022

♥ kauneus ♥ kirkkaus ♥ puhtaus ♥ avaruus ♥ vapaus ♥ kiitollisuus ♥

Valmistuneita

Parit sukat ja pari paitaa. Sain kuin sainkin värkättyä mun tiikeripaitaan sen viimeisenkin hihan valmiiksi. Ja siitä tuli kyllä tosi kiva ja käytännöllinen vaate, ihan mun lemppari tällä hetkellä. Sopivan ohut ulkoiluun ja joogaan, silti lämmin. Oon myös tosi ylpeä siitä, että osasin jossain määrin päästää irti kontrollista ja kaavamaisuudesta tuon raidoituksen suhteen, kaikki kappaleet on ihanasti erilaiset. Toinen villapaita oli novitaknitsin yhteisneulonta Vieno. Ihan on mun värit, olin hankkinut langat toista projektia varten, mutta ne pääsivätkin nyt tähän käyttöön. Halusin tehdä ison ja paksun villapaidan, jota voi käyttää ulkona ilman takkia. Ennen ulkoilua Vieno pitää vielä viimeistellä, eli päätellä langat ja käyttää kylvyssä. Toivottavasti päästään Vienon kans ulos vielä tämän talven aikana.

Sukkarintamalla puhaltelee muutosten tuulet. Pitkävartiset kirjoneulesukat (joulukalentereiden jälkeen valmistui vielä Seikkailu-sukalle pari - jei!) on vaihtuneet vähän kevyempiin versioihin. Näin instassa ihanat, sopivan pienesti röyhelöiset Esterit, ja päädyin ihan ostamaan niihin ohjeen, niin ihanat ne oli. Ajattelin Estereitä kesän joogasukiksi, jotka puetaan jalkaan loppurentoutuksen ajaksi ettei varpaita palele. Ja jotenkin näkisin myös sellaset sinertäväsävyiset Esterit farkkujen kavereina. (Iiiiks, millonkahan viimeks oon pitänyt farkkuja jalassa, liekö enää edes mahtuvat...) Ja sitten teki mieli tehdä yhdet vähän raidallisemmat sukat. Varmaan jotkut Jonsukat on nämä, näin kuvan jossain ja sen perusteella tekaisin sukkaparin pienin muutoksin kahdessa päivässä. Lisäksi oon parsinut parit hiutuneet villasukat käyttökuntoon, se on mukavaa väliaikahommaa.

Muutamia tekeleitä on vielä puikoilla, katotaas kuin pitkälle kevääseen neuloosi kestää vai jääkö osa odottamaan syksyn neulontafiilistä.

Valehtelisin jos väittäisin

...että en haluaisi myös kumppania, kumppanuutta, parisuhdetta, sitä turvallista kainaloa johon välillä kömpiä. Tietysti haluan, mutta on monia syitä miksi se ei oo mulle mikään pakkomielle eikä prioriteettilistan ykkösasia. Jo pelkästään ajatus johonkin uuteen tutustumisesta kuulostaa just nyt liian vaivalloiselta, ja kun nykyään kaikki on niin nopeatahtista ja pinnallista, luulen että mulla ei oo paljon asiaa niille markkinoille - ja ihan hyvä niin. En tarvi ketään seksiä varten, en halua suhdetta siksi että "kaikkien kuuluu olla parisuhteessa", en varmaan enää koskaan halua naimisiin enkä olla vastuussa lasten kasvattamisesta. Eli mikäs tässä ollessa, elämä on tällä hetkellä tarpeeksi hyvää näin. Mutta en myöskään haluais tyytyä sellaseen ihan ookoohon elämään, kun tiedän että mullekin on olemassa sellasta oikeeta rakkautta jonka kerran olen tuntenut, ja tiedän mikä huikea voima se on. Tosin nyt vuosien päästä tunne on - tietenkin - haalistunut, enkä ehkä enää edes muista miltä se oikeesti tuntuu ja saattaisin tyytyäkin johonkin melkein täydelliseen. Vaan eipä niitäkään ole pahemmin näkynyt, heh.

Puolisen vuotta sitten liityin yhdelle vähän henkisemmälle deittisivustolle ja ensimmäisen siellä tavatun ihmisen kanssa kerran juteltiin ja siihen lopetettiin. Nyt kun olin menossa poistamaan profiiliani, olinkin saanut uuden, tosi kummallisen viestin. Tekstiä yhtenä pötkönä, välissä pelkkiä pilkkuja, lauseet ihan ku ne ois käännetty jostain muusta kielestä, eikä niistä oikein löytynyt päätä eikä häntää, kirjotusvirheitä senkin eestä. Ja lopussa selvällä suomenkielellä kysymys: Pääsetkö ehtiessäsi tulemaan tapaamaan minua tänne (paikkakunnalle)? No kuule en pääse. Niin paljon kun maailmassa onkin ihmisiä, niin eikö mun reitille osu ketään sellasta joka osais kutakuinkin kommunikoida, ois turvallinen, aito, hauska, lämmin, ihana, vapaa, katellut omia mörköjään silmiin ja ystävystynyt niiden kanssa, olis valmis näkemään vaivaa asioiden eteen, ja vielä tykkäis musta. Ja tähän päälle vielä paljon pikkuasioita joilla niilläkin on iso merkitys. Jäänpä jännityksellä odotteleen milloin ovikello soi.

Joskus oon postannut mun somessa tällasen jostain lainatun pätkän: We have loved from our mind, not from an open heart. We think we love, we think we know what love is, we like a person enough, they're kind enough and we feel good when we're around them so we think we're in love. That's a very different love from the love of a fully open heart and until you've experienced the contrast you don't know what you've been missing ♥ -- Ja koska mä tiedän, niin en vaan pysty tyytymään mihinkään vähempään. Oi elämä ♥

Mitä sää ihan oikeesti haluat?

Haluan asua paikassa jossa seinät on pahvia paksummat, naapureita on vasta kuulomatkan päässä, tai ne osaa selvittää erimielisyytensä keskustelemalla, niillä on terveet elämäntavat, niiden koira kestää itkemättä sen kun ihmiset on poissa kotoa, ja ne jaksaa ajaa auton talon päätyyn parkkipaikalle. Paikassa, josta pääsee oven aukaisemalla suoraan luontoon, metsään ja järveen, ja jossa joku muu käy tekemässä lumityöt.

Haluan pystyä elättämään itseni tekemällä sielua ravitsevia töitä pienesti ja rauhallisesti, kuten näpertämällä juttuja, jakamalla hyvinvointia kanssaihmisille ja pitämällä samalla itseni kunnossa joogaamalla. Haluan tehdä töitä kotona tai lyhyen matkan päässä (tällä viikolla työmatkoja vain 276 km koska lauantaijooga (102 km) on tauolla).

Haluan aimo annoksen motivaatiota tehdä oikeeta ruokaa, tai jonkun kotihengettären joka loihtii hyviä ja tervellisiä aterioita. Mistähän sais tilattua oman ketoleipurin? Ja tietysti haluan oman kasvimaan ja hedelmäpuita, ja pitemmän kasvukauden (silti kunnon talven, sen ei vaan tarttis olla näin pitkä).

Haluan tehdä omia vaatteita, hypistellä tomaatintaimia, nauttia auringosta ja lämmöstä, kirmailla pihalla paljain jaloin, mennä uimaan, iloita, nauraa ja tanssia.

Mitä sää haluat?

Tylsä, mutta tarpeellinen

Tämmönen vapaapäivä. Kun edelleen ois niin paljon kivaa tehtävää, mutta jotenkin kuitenkin haluais vaan mennä virran mukana ja kattoo mitä päivä tuo tullessaan. Tänään olen mm. nukkunut pitkään, neulonut, kuvannut neulomuksia, tanssinut viime viikon etätanssit, käynyt suihkussa ja syönyt. Mielessä kävi pikku ajatus töiden tekemisestä, nyt kun olis oikein mainio hetki suunnitella loppuviikon joogat, mutta että töitä vapaapäivänä? Ja sitten sain viestin jossa kysyttiin joogan näytetuntia ystävälle jaettavaksi, ja tein sellaisen yhdestä vanhasta tallenteesta. Eli töitä kuitenkin oon tehnyt. Ja päätin jo etten huomenna mene edes uimaan, kun on vähän hulinaa tiedossa ke - su, yhteensä yhdeksän joogatuntia (myös grounding yiniä pitkästä aikaa - jeee!) plus ystävien tapaamista, pizzakestit ja tanssitunti. Että ehkä on hyväkin tämä päivä vaan olla ja öllötellä. Nyt kun ei ole vielä ihan pimeetä, niin taidan vielä käväistä pikku lenkin ulkona haistelemassa joko on kevättä ilmassa.

Ihan intona

Olis vaikka mitä kivaa tekemistä, mutta ah, niin vähän aikaa! Mulla alkaa ens viikolla uusi neljän kerran joogakurssi zoomissa (haluatko mukaan?), ja siihen olen ahkerasti tehnyt ohjelmia. Viikkotuntien ohjelmat sen sijaan on astetta vaikeempi pähkinä, mutta kyllä nekin aina ajallaan valmistuu. Neulomuksia on yllättävän vähän meneillään, paitsi siivosin taannoin mun lankalaatikon pohjia myöten, ja sielläpä lymyili muutama keskeneräinen.. Hörsykorviksista kyseltiin uusia malleja, ja lisäksi mua pyydettiin pitämään makrameekurssia hiihtolomalla, ja myös tekemään myyntiin jotain uutta pientä, eli kaikkia semmosia pitäis suunnitella ja tehdä. Huomenna tulee yksi hoitoasiakas, ja uloskin olis joku päivä tosiaan kiva ehtiä. Nyt meen tekeen äkkiä jotain ruokaa ja sit auton nokka kohti työmaata, ei melkein meinaa hoksata lähtä ajoissa töihin kun on niin pitkään valoisaa. Muiskis!