Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

perjantai 24. joulukuuta 2021

Tulkoon joulu





Pojat viettää aaton isänsä luona ja tyttäret omissa oloissaan, joten suunnittelin oman jouluni alkavan rauhallisesti puuronkeitolla, ja siitä sitten katotaan mitä seuraavaksi. Puuro hyökkäsi kaksi kertaa hellalle ja on nyt puoliksi syöty. Muut mun hankkimat etupäässä äitien tekemät jouluruuat saa vielä tämän päivän pysytellä jääkaapin uumenissa, sillä pojat kutsui mut joulupäivälliselle. Eli auto on sulatettava tuolta hangen ja jään alta sitten kuitenkin. Toivottavasti siellä ei kulu koko iltaa, sillä haluan olla rauhassa tekemässä mun omia joulujuttuja. Vaan onhan tässä vielä monta päivää aikaa olla, tosin ehkä se poikanen jossain vaiheessa kotiutuu. Ajattelin että mun joulunajan ohjelma sisältäisi sopivissa määrin lepoa, syömistä, lempeää liikettä, lämmintä villaa, puikkojen kilinää, jouluelokuvia ja palapelin kahinaa. Ja jos vaikka malttaisi pari päivää pitää somelomaa, niin oispa hurjan mahtavaa.

Sopivaa joulua jokaiselle!

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Valon puolella





Vuoden lyhyin päivä lähes täyden kuun sekä pakkasauringon kera ei ollutkaan niin kovin pimeä! Vähän niinku päinvastoin melkeinpä. Nyt ollaan hetken aikaa tässä välitilassa, varmasti valon puolella jo kuitenkin, ja sitten koko ajan pitenevin askelin kohti kevättä ja alati lisääntyvää valoa! Tän vuoden työt taitaa olla nyt tehtyinä, ja on aika laskeutua jouluun ja lepoon. Jotenkin tuntuu että nyt viimeinkin on iskenyt pienenpieni joulutusfiilis, ja just nyt huvittais jopa alkaa ahertamaan keittiössä, ja miten kiva oiskaan jos koti ois ihan siistinä, ja aionpa ehkä rakentaa joulupuunkin. Näin saattaa näköjään käydä jos tietää että on tulossa liiaksi vapaa-aikaa. Huomenna päivä on uus, ja voipa olla uudet kujeetkin.

Hyvyyttä jouluusi!

torstai 16. joulukuuta 2021

Joululahja sinulle





Sain loistoidean ja halusin antaa mun joogan wa-ryhmäläisille joululahjaksi pienen joogatuokion. Ja onpas hassua, että kun normaalisti kauppaan mun ryhmässä jotain joogajuttuja, niin siitä kiinnostuu ehkä kolme ihmistä, ja nyt kun tarjolla oli ilmainen "mummo"jooga, niin osallistujia ilmoittautui yli 20. Siitä syntyi ajatus, että ehkä tämmöstä nyt tarvitaan, ja nyt oon jakanut linkkiä jo moneen paikkaan. Ja sitten tuli vielä mieleen, että kaipaatko kenties sinäkin rauhoittumista ja hetken pysähtymistä arjen kiireiden ja hässäkän keskellä? Tai tuntuuko että olisi tarpeellista viettää kiireetön hetki itsesi kanssa? Jos sinulla on rauhallinen tila ja reilu tunti aikaa, niin voit avata tästä itsellesi pienen etukäteisjoululahjan. Video on katsottavissa vain tämän viikon loppuun asti, koska esiintyminen, saati sitten julkisesti on jo lähtökohtaisesti * aivan * törkeen * pelottavaa!!!, niin en halua jättää sitä näkyville ikuisesti. Pelkkä ajatus siitä että videon voi teoriassa löytää kuka tahansa on superkuumottava, vaikka tiedänkin että tuskin sinne kukaan pystyy vahingossa eksymään, ja kaikki mun kanavan tilaajat (kokonaista 6 kpl!) kuitenkin saa siihen multa suoran linkin... Mutta kuitenkin pieni iiik! Lempeyttä ja rauhaa joulun odotteluun!

tiistai 14. joulukuuta 2021

Vapaa!





Tämän vuoden työtyöt tehty loppuun jo eilen, ja tänään olen ollut ihan vapaa! Päivä on kulunut lähinnä istuessa ja ihmetellessä, kun viime aikoina on ollut niin paljon kivaa hommaa ja inspistä tehdä kaikkee pientä kivaa, niin otin vähän niinku lomapäivän melkein kaikesta. Mutta huomenna tulee taas kuumakivihieronta-asiakas, ja illalla pidän nettijoogaa joululahjaksi mun joogaryhmäläisille. Ylihuomenna on vuorostaan kahvilapäivä, niin että eipä tässä ihan heti hirveesti pääse lomailuun kyllästymään. Viikonloppuna treffaan ystävää kaupungilla, ja pääsenpä vihdoin minäkin hemmotteluhoitoon! Kaksikin lasta on kysellyt kyläilemään vielä ennen vuodenvaihdetta, kattellaan miten sitä huvittaa mitään reissuja järkkäillä, vaan jumitanko vaan kotona loppiaisen yli. Niin ja se joulukin lähestyy kovaa vauhtia, vaan onpa tuo ennenkin nähty että se tulee ja menee vaikka ei sen kummemmin jaksais hössöttää. Vielä en tiedä missä ja miten kukakin meistä joulunsa viettää, selvinnee sekin aikanaan. Leppoisaa joulunaluselämää! Muisk!

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Pakkaspäivää





Brrrrrrrrrh! Eilen auringonlaskun aikaan ihastelin ikkunan läpi kauniinväristä taivaansuikaletta talojen välissä. Tänään päätin mennä ulos asti, en tosin malttanu odottaa auringonlaskuun asti ettei taas mene kaunis päivä kokonaan ohi. Pakkasta reipas 20, ja lähes koko muori oli vuorattuna pääasiassa itsevärkätyillä villavaatteilla. Polven yli yltävien villasukkien ja lyhytlahkeisten villahousujen (ainoa ei-itsetehty villavaatekappale) väliin jää ikävästi sellanen reilu kymmensenttinen kaistale, ja siihen iski kylmyys joka levisi sekä ylös- että alaspäin. (Näin jossain jonkun uuden villasukkakirjan, jossa ois piiiiitkien villasukkien ohje - vai pitäisköhän ihan suosiolla etsiä ohje villahousuille..) Mutta kaunista oli ja hengittäminen nenän kautta yllättävän helppoa, ja hyvinkin pystyi puolisen tuntia olemaan ulkona kunhan pysyi pienessä liikkeessä. Tällä kertaa en kävellyt koko matkaa ihan rantaa pitkin, paksussa hangessa kapeaa polkua pitkin on kuulkaas aikasta rankkaa tarpoa, eikä jäällä ollut vielä kenenkään jälkiä joten en mennyt minäkään.

Työrintamalla hiljenevää, vielä tämän illan etäjooga ja sitten kolme päivää vapaata! Hyvää huomista itsenäisyyspäivää!

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Tämän päivän keskeneräiset





1.12.

Vihdoin on tekeillä pari joskus tammi-helmikuussa tehdylle Seikkailu-sukalle. Kovat toiveet on että valmistuu tämän vuoden puolella, sillä varsi on jo noin puolivälissä. Eli jatkossa kannattaa muistaa että sukkaparin neulomiseen kannattaa varata aikaa noin vuosi. Värit on ihanat: munakoiso, kanerva ja keltainen, ja aattelin että kerrankin tulee ihan munnäköset sukat, mutta... taitaa vähän kiristää tuo kirjoneule pohkeen kohdalla, eli jospa tarjoisinkin näitä testattavaksi pitkä- ja hoikkasääriselle tyttärelleni.

Joulukalenterisukat 2021! Löysin sittenkin tarpeeksi oikeankokoisia puikkoja ilman että täytyi riistää niitä muista töistä, joten ekan päivän osuus eli resorit on jo molempiin sukkiin tehtyinä. Ohjeen mukaan pohjaväri on vihreä, mutta taannoisella kauppareissulla punainen lanka huuteli mulle siihen malliin etten päässyt siitä ohi. Oikeesti on sellanen ihana vähän kylmän tummanpunainen, eikä tollanen joulunpunainen mitä kuvassa näyttäis. Nyt vielä ennen huomista jaan valkoisen lankakerän puoliksi niin pääsen sit tekemään kuviotkin molempiin sukkiin yhtä aikaa.

Raitapaita, tiikeripaita on niin ohutta villalankaa että tekemiseen on jo tähän mennessä kulunut ikuisuus, aloitin joskus ennen syyslomaa. Ja hihat on aina jotenkin niin tylsiä tehä, vähän ku sukan varret mutta vielä pitemmät, ja niitäkin on kaks - huoh. Kun tuohon hihaan saan vielä resorin tehtyä niin sitten ennen toista hihaa pitääkin hetki jonottaa paksumpia puikkoja, jotka on tällä hetkellä kiinni toisessa keskeneräisessä neuleessa, nimittäin tekeillä on villapaita Sulo-koiralle. Ja toivottavasti molemmat valmistuu pian että saadaan Sulon kanssa lämmintä ylle tuleville pakkasille.

Ja näiden aktiivisesti keskeneräisten lisäksi on puikoilla vielä ainakin yksi säärystin (eikä ole takeita että se koskaan valmistuu saati saa paria), kesäinen neule tyttärelle (tätä oon tehnyt pitkään ja hartaasti, vuosia jo ja toivon totisesti että valmistuu ennen jotakin tulevaa kesää), ehkä vielä yksi tai kaksi villapuseroa katkettynä syvälle laatikonperukoille, ja vieläköhän jotain muutakin löytyis jos oikein kaivelisin. Jos ei nyt hetkeen alottelis uusia projekteja?

Siivouskin on vielä vähän kesken, koti muuttuu taas hoitolaksi kun huomenna on tulossa asiakas.