Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Ajan kulku





Taas yksi työviikko taputeltu. Eilen olin pitämässä grounding yiniä, ja ennen tuntia käytiin keskustelu kuinka on viimeistä päivää vielä puoli kuuden aikaan niinkin valoisaa. Kun sanoin että kelloja siirretään, niin joku korjasi että ei kelloja siirretä vaan aikaa. Hmmm... mitenhän se oikein onkaan. Minä ainakin siirrän jatkossakin kelloja, vaikka en ole tänään vielä siirtänyt yhtäkään. Helppo elämä, käännettävänä on enää vain kellot keittiössä ja autossa, muut siirtyy itsestään. Heräsin kuudelta käymään vessassa, mieli tiesi että kello on "oikeesti" jo seittemän, ja meinas jättää mut valvomaan. Nukahdin kuitenkin vielä, ja heräsin uudelleen yhdeksältä! Nukkuminen on niin ihanaa sillon ku ei ole aikatauluja ja unta riittää. Vaan onpa hurjaa sanoa heipat jo lokakuulle, vastahan tämä vuosi alkoi! Kohta jo joulu ja sitten ensi vuosi, huh!

maanantai 25. lokakuuta 2021

Sopiva loma





Oli kyllä aivan loistavan mainio lomaviikko! Ei edes tylsyys iskenyt, vaan oli just passelisti kaikenlaista tekemistä, menemistä ja olemista. Ja se lauantaifiiliskin jatkui vielä perjantain kuumakivikoulutuksen jälkeenkin, melkeinpä tähän päivään asti. Viikon aikana oli myös yhdet synttärit (siellä meinas se tylsyys iskeä jos jossain), aikaa ystävien kanssa, yks yö kylässä. Viime viikolla satanut lumi on edelleen maassa tuomassa ennenaikaista joulumieltä. Enkä melkein malta odottaa huomista....... saan ehkä uusia lankoja seuraavaan villapaitaprojektiin, sekä hauvavauvan päivähoitoon!! Mut ensin pehmeä lasku arkeen eli illan työkeikka, huomenna taas vapaalla. Mukavaa uutta viikkoa sullekin!

tiistai 19. lokakuuta 2021

Yhtä lauantaita





Ei mitään suunnitelmia eikä aikatauluja, vielä huomennakaan. Mii laik!

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Rullaati rullaa





Arki. Mukavasti. Oikeesti! sopivasti tekemistä ja riittävästi lepoa. Ehkä on hetkellisesti löytynyt sellanen lähes täydellinen balanssi. Harrastuksia, töitä, ystäviä, töiden suunnittelua, lösöilyä, työmatkoja. Ja just kun kaikki on alkanut sujumaan nätisti, niin viikon päästä onkin syysloma. Hehhee, katotaan miten se sekottelee pakkaa. Kalenterissa on muutenkin hetken aikaa enemmän tilaa, lauantaitöissä alkoi nääs neljän viikon tauko. Ihanaa uutta viikkoa!

lauantai 2. lokakuuta 2021

Vähän tööt





Rutiinit arkeen ja ajeluun alkaa löytyä. Alkuviikko on suht lepposaa, tiistaina jopa vapaapäivä, sit keskiviikkona tahti alkaa kiihtyä, torstai-ilta on melko haipakkaa, perjantaina töitä aamua iltaa, ja lauantain aamujoogan jälkeen koittaa reilun vuorokauden mittainen viikonloppu, kunnes taas sunnuntai-iltana pehmeä lasku uuteen viikkoon etäjoogan merkeissä. Tänään lisänä oli vielä reilun parin tunnin yhteistyössä toteutettu joogahoito-ohjaus. Oman jännityksensä tähän loppuviikkoon toi reikä autonrenkaassa sekä yks maanalainen putkiremppa, jonka takia en päässyt ajamaan yhdelle koululle pihaan asti vaan kannoin 15 kg joogablokkeja puoli kilometriä eestaas ojien yli hyppien. Mutta nyt viimein on koittanut levon hetki. Olen syönyt kunnolla, neulonut sukkaa, koomaillut sohvalla. Kohta pääsen nukkumaan, eikä aamulla tarvi herätä kellonsoittoon. Aika jees!