Turnausväsymystä

Jotenkin tää pääsiäistauko tulee nyt tosi tarpeeseen. Vaikka just oli hiihtoloma, ja oon päässyt hyvin töihin kiinni sen jälkeenkin, niin just nyt tänään väsyttää. Ehkä aamuinen muutaman kilsan reipas kävelylenkki kukkakauppaan toi liian paljon happea aivoihin, sen jälkeen oon vaan enimmäkseen maannut peiton alla ja koomaillut. Toki suunnittelin parit joogaohjelmat ja vedin yhden tunninkin tässä välissä. Nyt silmiä painaa siihen malliin, että jos oisin oikein fiksu niin menisin taas peiton alle, laittaisin simmut kiinni ja avaisin ne vasta aamulla. Torstaina on vielä yks joogatunti, ja pääsiäisen jälkeen kolmisen viikkoa opetusta ennen kesälomaa. Tai pitää varmaan sanoa "kesälomaa", ei tiiä jos se yks hanke johon pääsin ohjaamaan joogaa jatkuu vielä huhtikuun jälkeenkin kerran viikossa, ja yhessä kansalaisopiston ryhmässä kyselivät jos voisin kesätauon aikana ajella pitämään heille tunteja, mutta hyvin epävarmaa on se. Muutaman päivän välein lisään kalenteriin omia etäjoogatunteja, ja sitten taas karsin niitä pois, se yrittäjän vapaus nääs. En tiiä miten porukka ois kiinnostunut etäjoogailemaan kun nyt on saatu kuitenkin pitää kaikki lähitunnit lähiopetuksena. Ehkä niistä etäryhmistä löytyis jonku verran porukkaa. Ihana ystäväni kyseli jos haluisin alkukesällä lähtä hänen kanssaan pitämään muutaman tunnin cityretriittiä, ja kesällä on taas tulossa pariin otteeseen tanssia & joogaa. Se alunperin viime lokakuulle suunniteltu viikonloppuretriitti siirtyi ensin huhtikuulle ja nyt kesäkuulle, toivottavasti saatais sinne porukkaa. Ja vähän muitakin omia kuvioita on tuloillaan. Jospa näillä kesän yli kitkuttelis, tai vieläköhän keksisin jotain lisää, työtyöt kun jatkuu sitten vasta syyskuun puolenvälin jälkeen.

Mitähän

Taas on semmonen selittämätön olo, että kohta tapahtuu jotain jännää. Toivottavasti hyvällä tavalla jännää, voisin taas vaikka rakastua! Istun tässä elämän kyydissä, yritän välillä olla puikoissakin etten pelkästään matkustajana, ja kattelen (ja vähän ohjailen) mihin suuntaan tää alus kulkee. Jos vaan eläis ihan tavallisesti kuten ennenkin ja kattois mitä tapahtuu, mutta riittääkö se? Tapahtuuko sitten mitään uutta, erilaista, vai kiertääkö koko ajan samaa vanhaa kehää jos ei siitä koskaan hyppää pois? Aika ja paikka on jotenkin hyvin kiinnostavia käsitteitä, tykkään kalentereista ja kartoista. Mihin suuntaan olis syytä kääntyä, oisko nyt aika? Mun kalenteri on yhtä aikaa liian täysi ja liian tyhjä, enkä tiedä oonko enää kartalla ollenkaan. Sekavaa? No on!

Ihan tavallista mulle kuuluu

Joku on naapurissa käymässä, jättänyt autonsa mun oven eteen kun ei ole viitsinyt peruuttaa. Mua pikkusen häiritsee että mun reviirille tunkee vieraita asioita. Kompostipussi on taas pohjasta ihan melkein puhki, nesteitä tihkuu ulos. Vien roskat, ilahdun kun biojäteastiassa on pari pussia, vaan liekö nekin mun sinne joskus aiemmin viemiä. Lähden pikku lenkille ennen illan  töitä, haluan puiden luo, vaikka puitahan on pihassakin. Kuuntelen kevätlintujen laulua, pikkumetsässä on ihmisiä, nuotiopaikalla tulet, savu tuoksuu keväiseltä ulkoilupäivältä. Taivas on pilvetön, aurinko järven yllä. Katselen kuinka hoikkien oksien varjot piirtyy kauniina hangelle. Varjojen näkemiseen tarvitaan valoa. Haluaisin pystyä näkemään omat varjot, ne joita yritän vältellä. En haluaisi mennä ihan asutuksen sekaan, suunnittelen palaavani kotiin puistokaitaletta pitkin pihojen välistä puikkelehtien, siellä on yksi vanha punainen hirsitönö takapihojen puristuksissa. Reitti sinne on kuitenkin tallaamaton, joten kuljen ihmisten polkuja pitkin, jäniksenjälkiä näkyy hangella ristiin rastiin, joku pieni on piipertänyt polun poikki. Tänään sovin alustavasti uusista työkuvioista, nyt mietin myinkö taas osaamistani liian halvalla. Ehkäpä joskus opin. Kotona vastassa lämmin seisova ilma, auringonvalo on koko iltapäivän vaeltanut olohuoneen lattian poikki, nyt kiivennyt jo seinälle asti. Puhelimen täytyy vielä latautua hetki ennen töihinlähtöä, ehkä minunkin. Niin että ihan tavallista mulle kuuluu.

Vähälumiset kuvat viime vuodelta. Samoilla huudeilla tänäänkin.

Lököloma

La Spezia 2018

Edinburgh 2019

Ponta Delgada 2019

Sintra 2019

Olipas se aikamoinen hiihtoloma! Ehdin vaihtaa totaalisen vapaalle, eikä oikein vieläkään tunnu että arki olisi alkanut vaikka on jo kaksi työpäivää ollutkin. Ei yhtään tehnyt mieli mihinkään reissailemaan, onhan niitä jo nähty. Kotona oli oikein hyvä olla öllötellä, eikä lapsikaan vaatinut mitään kummempia lomahommeleita, pitkät yöunet, koneella notkuminen ja yks pilkkireissu oli sille aivan riittävä irtiotto arjesta. Minä kävin nojatuolimatkailemassa menneisyydessä, uppouduin kirjojen ja elokuvien maailmoihin, kuljeskelin ulkona aistimassa kevättä vaikka välillä olikin hurjasti pakkasta, hyppäsin luovuuden virtaan ja värkkäsin mm. uuden korvismalliston, koin suuren pettymyksen ja sen seurauksena vapautumisen ja voimaantumisen. Ja kaiken haahuilun vastapainoksi olen pitänyt aivoja hereillä opiskelemalla sekä askartelemalla veroilmoitusta eteenpäin. Kerrankin on ollut kunnon vuoristorataa. Nyt on ilmassa pientä stressinpoikasta tulevista töistä joita ei juurikaan ole, pitänee yrittää keksiä jotain.

Oi nostalgiaa

Monen yrityksen jälkeen ulkoinen kovalevy hurahti käyntiin, huh! Olen kahlannut läpi vanhoja valokuvia maalla-asumisen ajalta. Niissä näkyy niin paljon pieniä ja vähän isompia lapsia, eläimiä, kissoja, koiria, hevosia, lampaita, kanoja, elämää! On synttäreitä, juhlia, yksi uuden ihmisen syntyminen, sukulaisia kylässä, hulinaa, tavallista elämää ja yhdessä tekemistä. Aivan kuin eri elämä. Eihän kukaan voi palata ajassa taaksepäin, vaan onneksi on kaikki muistot ja kuvat niitä tukemassa. Ja kyllähän minä tiedän että noihin aikoihin sisältyy myös paljon väsymystä, turhautumista, kinaa, huolta, ja silti oon vaan niin kiitollinen ihan kaikesta! Onneksi olen tallentanut kuviin paljon ihania kesäpäiviä, peltotöitä, metrisiä hankia, retkiä, syksyn sumuja, perhe-elämää, kevään tuoksuja, lasten kasvua, monta tarinaa, iloa ja onnenhippusia ♥

Ihan kohta

Huomenna alkaa hiihtoloma, heti kaheksalta kun illan joogatunti on ohi. Kuus päivää ilman mitään pakollisia menoja ja aikatauluja. Ei oo mitään sovittuja tekemisiä, korkeintaan jokunen ajatus mitä ehkä vois lomalla tehä, nähtäväksi jää mitä lopulta huvittaa. Vois kuleksia ulkona jos ois aurinkoisia päiviä, ja ellei, niin vois istuksia sisällä ja ootella minkälainen tekeminen alkais kiehtomaan. Ois aivan superihanaa oikeesti olla vaan tai vaikka tehä jotain tyhmää, pistää aivot narikkaan ja katella elokuvia koko päivän. Viime aikoina ollu _vähän_ kiirusta, helmikuussa oli kokonaista kolme vapaapäivää ja niistäkin yks kului opiskeluissa. Lomailu tulee niin tarpeeseen ja aion nauttia ihan täysillä. Mukavaista viikkoa jokaiselle!

Pikku pähkinä

Hnetur (suomeksi pähkinä) on tämän islantilaisen villapaidan nimi. Osallistuin tammikuussa mysteerineulontaan, eli aina muutaman päivän välein paljastui pätkä ohjetta. Ja oi ihmettä, ihan oikea villapaitahan siitä lopulta tuli! Kyllä kaikenlaisia kikkasia tuli opittua tekemisen myötä, ja tuo kuvio on jotenkin ihanan keväinen, aivan kuin siinä olisi rivi kukkasia. Otin oikeuden ihan pikkusen muokata kuviota itelle mieluisemmaksi, ja tuli kyllä mieleinen! Itse valitsin värit (niistä mitä saatavilla oli siihen aikaan kun kaikki kaupat oli ostettu tyhjiksi islanninvillasta), ja tykkään kyllä mutta...... jotenkin alkoi tehdä mieli vielä vähän omemmanväristä komboa, ja heti kun sain ekan paidan pudotettua puikoilta, aloin värkkäämään seuraavaa koska neuloosi. Tällä kertaa perulaisesta villasta, liekö sitten jotain laamaa alpakkaa tms, on ainakin tosi pehmeetä verrattuna tuohon issikkaan. Eilen kuljin koko päivän uusi pähkinäpaita päällä, tosin se on vielä kokonaan päättelemättä vaan ei se menoa haitannut. Ja olipa lämmin. Kakkosversiossa on just alkamassa se tylsä yksvärinen vaihe, plääh, jospa ens talveksi valmistuis hän sitten. Taitaa neulominen hetkeksi nyt väistyä kun alkaa kaikki kevätmielihommelit, aurinkoiset ulkoilut kamera kainalossa ja sen sellaiset. Kevätmieltä! Muiskis!