Jouluna

Pikkuhiljaista heräilemistä joulukoomasta, huomenna takas arjen syrjään kiinni. Oli oikein leppoisa ja levollinen joulu kaikin puolin. Erilainen, toki, kuten varmaan monella muullakin. Aatto vierähti yksin kotona sekä kävelyllä metsässä ja hautausmaalla. Muiden äidit teki tämän äidin jouluruuat, lisäksi söin pari torttua ja vähän suklaakakkua, kolme konvehtia. Pyhät on kuluneet elokuvien ja villasukkien merkeissä. Mikä tärkeintä, pääsin näkemään kaikki mun rakkaat lapset, osan etänä ja osan livenä. Hyvä joulu. Toivottavasti sullakin oli ♥♥

Valoa kohti

"Maapallo alkaa tänään klo 12.02 Suomen aikaa kääntää pohjoisnapaansa taas hitaasti kohti Aurinkoa. Päivä on meillä lyhimmillään, mutta valon määrä alkaa hitaasti kasvaa ja Aurinko hiipii taivaalla korkeammalle. Tähtitieteellinen talvi on alkanut." Näin sanoo Ursa. Muutenkin kannattaa kääntää katse taivaalle ja kurkkia näkyykö tänään Betlehemin tähteä, siis jos taivas suinkin näkyy. Meillä näkyy paksut sadepilvet, kohta on kaikki lumetkin menneet. Astetta pimeempää näyttäis olevan. Mutta se valo on varmasti entistäkin kirkkaampana joko pallon toisella puolella tai pilvikerroksen takana, ja sieltä se taas pian meille näyttäytyy. Sillä välin voidaan tutustella omiin varjoihin ja löytää valo sisimmästä.

Tämän illan yinjoogassa käperrytään talviunille, hengitellään valoa sydämeen ja annetaan sisäisen auringon lämmittää. Be the light!

Kaikkee pientä

Melkein lomalla. Tänä iltana vuoden viimeinen etäohjaus kansalaisopistossa, omia aion pitää läpi joulun jos osallistujia riittää. Lapsella vielä kaks koulupäivää, käytännössä kuitenkin pelkkä huominen - ensin normaalisti maanantai ja vielä "yökoulupäivä" klo 20.30-0.00 niin ei tarvi tiistaina enää lähteä kouluun (se oiski hullua!). Eli yks herätys enää, jeeeee! Ti-ke pieni joulunalusretki, ja sitten saakin tekemisten ja menemisten suhteen rauha laskeutua, ehkä vielä ruokakaupassa pitää pyörähtää.

 

Joulukalenterisukat on pysyneet aikataulussa, siinä sivussa on valmistunut yks ekstrasukka, ja kaupasta tarttui mukaan muutama lankakerä.. Neuloosi on siis iskenyt pahemman kerran! Muut värkkäilyt onkin olleet aika minimissä viime aikoina, on syntynyt vain parit pienent joulukoristeet. Ehkä into makrameehenkin palailee vielä joskus. Taidekahvilan joulupuodissa ei ole kovin iso vilske käynyt, ja mielenperukoilla onkin muhinut ajatus pienenpienestä verkkokaupasta, johon vois laittaa kaikkia pikkujuttuja myyntiin.. Katotaas kuin käy, tavaraa maailma täynnä jo nääs.

Ihanaa joulun odottelua kaikille! ♥♥

Liian vahva

Kun on liian pitkään ollut liian vahva, kantanut liian paljon vastuuta ihan kaikesta - myös toisten puolesta, ja on lopulta tunnistanut sen ja katellut sitä toimintamallia jonka on jostain mukaansa napannut, uskaltanut hellittää otettaan siitä, antanut paranemisprosessin käynnistyä, alkanut pikkusen luottamaan elämään. On sitä pitänyt pitkä ja mutkainen tie kulkea päästäkseen tähän pisteeseen, jossa pystyy myötätunnolla katsomaan taaksepäin ja toteamaan että ehkä kaikki on sittenkin ollut tarpeellista. Tässä teksti joka sai vielä jotain avautumaan, mörköjä kömpimään esiin piilostaan:

The inability to receive support from others is a trauma response. Your "I don't need anyone, I'll just do it all myself" conditioning is a survival tactic. And you needed it to shield your heart from abuse, neglect, betrayal, and disappointment from those who could not or would not be there for you.

From the parent who was absent and abandoned you by choice or the parent who was never home from working three jobs to feed and house you. From the lovers who offered sexual intimacy but never offered a safe haven that honored your heart. From the friendships and family who always took more than they ever gave. From all the situations when someone told you "we're in this together" or "I got you" then abandoned you, leaving you to pick up the pieces when shit got real, leaving you to handle your part and their part, too.

From all the lies and all the betrayals. You learned along the way that you just couldn't really trust people. Or that you could trust people, but only up to a certain point. Extreme-indepence is. a. trust. issue. You learnt: if I don't put myself in a situation where I rely on someone, I won't have to be disappointed when they don't show up for me, or when they drop the ball... because they will always drop the ball eventually right? You may even have been intentionally taught this protection strategy by generations of hurt ancestors who came before you.

Extreme-indepence is a preemptive strike against heartbreak. So, you don't trust anyone. And you don't trust yourseslf, either, to choose people. To trust is to hope, to trust is to be vulnerable. "Never again", you vow. But no matter how you dress it up and display it proudly to make it seem like this level of independence is what you always wanted to be, in truth it's your wounded, scarred, broken heart behind a protective brick wall. Impenetrable. Nothing gets in. No hurt gets in. But no love gets in either. Fortresses and armor are for those in battle, or who believe the battle is coming. It's a trauma response.

The good news is trauma that is acknowledged is trauma that can be healed. You are worthy of having support. You are worthy of having true partnership. You are worthy of love. You are worthy of having your heart held. You are worthy to be adored. You are worthy to be cherished. You are worthy to have someone say "You rest. I got this", and actually deliver on that promise. You are worthy to receive. You are worthy to receive. You are worthy. You don't have to earn it. You don't have to prove it. You don't have to bargain for it. You don't have to beg for it. You are worthy. WORTHY. Simply because you exist.

~Jamila White

Kiitos kiitos kiitos!

Hyvää Lucian päivää, keskitalven valon juhlaa! "Pimeys on valon ydin. Kuten taolaisessa yin-yang-symbolissa, valkoisen keskellä on pisara mustaa ja päinvastoin. Pimeydessä valo erottuu parhaiten." (fb: jooginen joulukalenteri)

Paras joulukalenteri

Jo viime joulun aikaan näin somessa kuvia joulukalenterivillasukista, ja olin heti et tollasen joulukalenterin määki haluun! Pienen selvittelyn jälkeen löytyi villasukkaryhmä, jossa julkaistaan välillä muitakin ohjeita ja sitten aina joulukuussa joka päivä pieni pätkä joulukalenterisukan ohjetta. Ai miten loistava idea, eikä voi ahnehtia kun ohjetta tulee joka päivä vaan sen päivän pätkä. Ja hups, molemmat(!) sukat syntyy kuin huomaamatta ja aattona ne voi laittaa joko jalkaan tai pakettiin. Nykyinen aamurutiinini sisältää siis viltin alla istumista, jonkun ohjelman katsomista - nyt meneillään Vain elämää - sekä villasukkien neulomista. Joskus pienempänä tykkäsin niistä joulukalenterikynttilöistä, joita poltettiin pätkän verran joka päivä. Niissä vaan tahtoi käydä niin että joinakin päivinä unohtui sammuttaa ajallaan, ja joinakin päivinä unohtui koko kynttilä. Villasukat on pysyneet mielessä joka päivä.

Mummun murusta on ikävä. Tilasin setin nepalilaisia käsinhuovutettuja sorminukkeja Babadumista (kuopiolainen nepalikauppa, jonka omistaja itse on käynyt Nepalissa etsimässä parhaat käsityöläiset ja tilaa tuotteita suoraan heiltä ilman välikäsiä - löytyy vaikka mitä: vaatteita, laukkuja ym, kannattaa tutustua!) ajatuksella että voidaan yhdessä leikkiä sitten kun ipana on mummulla kylässä. Joulukuun eka päivänä lähetin puolen minuutin videon, jossa siili herää ulkoa ja lähtee etsimään ystäviä, ja siitä tarina on edennyt päivä päivältä. Tänä aamuna mulle oli tullut ensimmäinen viesti jo ennen seittemää: entä tänään. (spoiler: tänään ollan alakuvan asetelmissa) Että enpä sittenkään tiedä kumpi näistä joulukalentereista on se paras.

Hidasta hämärää

Jonkunasteinen joulumieli hiipii tänne väkisinkin. Luulen että suurimpia syitä siihen on lumi, hämäryys, vapaa viikonloppu (mun ensimmäinen tälle syksylle!), mahtavat joulukalenterit, sekä jo toinen satsi torttuja. On sellanen hyvän hidas olo, tuntuu että vois vaan viettää hiljaiseloa, nukkua puolet ajasta ja sen toisen puolen hiippailla hiljaa kotona. Yhtään ei tee mieli lähtä mihikään, eikä haittaa vaikka koko joulu meniskin näin. Niinku ehkä meneekin. Joku muu sais kyllä ahertaa ruuat - eikä pelkästään jouluksi vaan ihan jatkuvasti, en ymmärrä miten en vieläkään oo muuttunu yhtään keittiöihmiseksi.. Ens viikko vielä täysillä töitä, ja etätöitä sen jälkeenkin. Yhdeltä ryhmältä sain jo joulukukkakimpun, siltä varalta ettei syystä tai toisesta voida pitää ens perjantain tuntia lähiopetuksena. Mulla on kyllä taas ollu ihan parhaat ryhmät, ihan parhaat oppilaat! Niiiin kiitollinen jokaisesta! Mutta jännä huomata, miten täysin sitä pystyy heittäytymään lomamoodiin heti kun tietää ettei kahteen päivään ole töitä. Ihan eri juttu ku yks vapaapäivä. (Vaikka töitähän nytkin näköjään ajattelen, heh.) Ehkä huomenna jaksan jo astua ovesta ulos. Hyvää itsenäisyyspäivää!