Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

torstai 30. marraskuuta 2017

Kotiutumista



Hiphei ja terveisiä kotoota! Kuuden viikon kesälomareissu on nyt ohi. Maailmanmatkailun lisäksi matkailin kotimaassa vielä hetken, eli olen nyt ollut kotona vasta muutaman päivän. Toisaalta tuntuu ihan hassulta olla täällä lumisessa ja pimeässä, mutta toisaalta taas tää on niin tuttua ja hyvin vahvasti tulee flashbackejä vuosien takaa ajoilta ennen joulua. Pikkuhiljaa lomamuistot (ja rusketus..) haalistuu, ja kohta kait sitä epäilisi missään reissussa olleensakaan ellei olisi tuhansia kuvia ja simpukankuoria mitä ihmetellä. Juu, kyllä minä näköjään jossain kävin! Semmonen pikku Iberian kiertomatka: Espanja - Portugali - Espanja - Portugali.. (Ja nyt kun kattelen tätä reissuvuotta taaksepäin, niin sieltähän löytyy Portugali, sekä Espanja - Portugali.. Hih, mitähän tästä pitäis nyt ajatella.....?) Eilen kopioin noin kolmetuhattakuussataaseittemänkymmentä kuvaa muistikorteilta ulkoiselle kovalevylle, ja kohta niitä pitäis vissiin alkaa pläräämään ja valkkaamaan parhaat. Tiedossa siis hieman erilaisia joulunaluspostauksia tänä vuonna, luultavasti :o)

torstai 23. marraskuuta 2017

Valinnat

Joka hetki on ainakin miljardi eri vaihtoehtoa mistä valita, miksi me niin usein jumitutaan siihen yhteen, tuttuun ja turvalliseen. Jos valitsis toisin niin eihän tiedä mitä tapahtuis, vois vaikka joutua seikkailuun tai jotain muuta huikeeta. Ja pelottavinta lie, että valitsemalla toisin vois vaikka huomata olevansa vapaampi, onnellisempi, enemmän oma itsensä..

Tällaisen kivan valintatehtävän löysin lehmuskujalta, ja mun tän hetken valinnat näyttää tältä (hui, pari yllättävää näissä on..):

1. aamu / ilta? Aamu
2. musta / valkoinen? Valkoinen
3. villa / pitsi? Villa
4. puukiuas / sähkökiuas? Puukiuas
5. juhla / arki? Arki
6. tyyni / myrsky? Tyyni
7. viherkasvi / leikkokukat? Viherkasvi
8. vähän / paljon? Vähän
9. meri / järvi? Meri
10. dekkari / runo? Runo
11. ajoissa / myöhässä? Ajoissa
12. pehmeä / kova? Pehmeä
13. hedelmät / marjat? Marjat
14. vanha / uusi? Vanha
15. suora / mutkainen? Suora
16. hopea / kulta? Hopea
17. polku / valtatie? Polku
18. hame / housut? Hame
19. satu / tosi? Satu
20. koivu / kuusi? Koivu
21. suolainen / makea? Makea
22. reppu / olkalaukku? Reppu
23. nopea / hidas? Hidas
24. joulu / juhannus? Juhannus
25. postikortti / tekstiviesti? Tekstiviesti
26. puoliksi vajaa / puoliksi täynnä? Puoliksi täynnä
27. lenkkarit / korkkarit? Lenkkarit
28. höyhen / kivi? Höyhen
29. kaupungissa / maalla? Maalla
30. kissa / koira? Kissa 
 


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Viides eli viimeinen viikko vierailla mailla

Obrigada vaihtui taas graciakseen, vilaukselta tuttuja, yöunet venyy kymmeneen tuntiin, päivittäisiä biitsikävelyjä, kirjojen lukemista, imen tätä aurinkoo sisuksiin niin paljon ku vaan suinkin jaksan, mutta kyllä tämmöseen lomamöllöttelyynkin voi näköjään kyllästyä. Vielä pari päivää ja sitten yhden välilaskun jälkeen Suomi kutsuu. Mixed feelings.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Lomaviikkokatsaus 4

Kylmiä öitä asuntovaunussa, auringonpaahdetta, rimpuilua oliivipuissa, siestaa, hyvästejä, junamatka etelään takaisin sivistyksen pariin, venereissuja, ihania kasvisravintoloita, synttäripäivä yksin autiolla saarella, kauniita auringonlaskuja, yllättäviä ex-temporesuunnitelmia loppulomaksi. Paluulippu hankittuna, nyyh.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Teemat

Nyt kun mun henkilökohtasessa kalenterissa vaihtui vuosi, niin ajattelin nostaa muutaman kortin alkavan vuoden teemoiksi. Äärimmäisen kauniin Keepers of the light -korttipakan ostin syyskuun lopussa Oulusta Ilon valkeat -tapahtumasta, ja tällaisia teemoja kortit mulle kertoivat:

FAITH
Humanity and Benevolence
Stay calm. Trust the good in yourself and others. See the light in the world.

LADY NADA
Heart awakening
Awaken to acceptance and divine love. Give and receive in balance.

MERCURY
Open communication
Get a weight off your chest. Speak up with love, and be heard.

Näitä kohti nyt sitten :o)

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Perusasioiden äärelle

Muutama päivä kaupungin humua, hieman epävarmuutta tulevasta, seikkailua, junalla puksuttelua, autiokaupunki, maaseutua, muutama uusi tuttavuus, kissoja, työntekoa, yksinkertaista ulkoilmaelämää ilman nykyajan mukavuuksia. Näitä sisältyi kolmanteen "loma"viikkoon, ja kohta tie kutsuu taas.