Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kuvia ja tunnelmia




Vaaleaa lattiaa, kynttilänvaloa, jouluruokaähkyä, auringonpaistetta, kuusentuoksua, myrskytuulta. Elokuvia, pelejä, musiikkia, dokumentteja, kirjoja. Naurua, kikatusta, rähinää. Lojumista, yhdessäoloa, lumenlinkousta, nukkumista pitkään. Tapaninajelu, nyrkkeilysäkki, sähkökatko, tielle kaatunut kuusi, vino pino lettuja. Kiimaisia narttuja, vieraita poikakoiria yllärivisiitillä..

Ja vielä on melkein puolet lomasta jäljellä!

torstai 22. joulukuuta 2011

Villiä melskettä

"Kato äiti, enkö ookki söpö tonttu."



Söpö tonttu on rakentanut lumilinnaa ja kelkkamäkeä, leiponut pipareita, ja odottanut kovasti niitä isoja sisaruksia kotiin. Ja eilisiltana ne sitten tupsahti tupaan. Mukana tuli paljon hulinaa ja mölinää, melkein ei maltettu mennä ollenkaan nukkumaan. Tänään pienillä oli vielä viimeinen koulupäivä, kävin itsekin koululaisten kanssa kirkossa kuuntelemassa kauneimpia joululauluja. Ja nyt on loma! Kymmenen kokonaista päivää koko perhe kasassa. Vielä vähän laitellaan paikkoja kuntoon, ja sitten se joulu saa tulla. Ihanaa joulua ihan kaikille!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Hiirimuri


Meidän "teollisuusimuri" haettiin pari päivää sitten autotallista keittiöön oikeisiin töihin. Mies kertoi pölypussissa olleen hiirenpesän. Vaihdettiin imuriin uusi pussi, ja kytkettiin härveli hiomakoneeseen. Lattiaa hiottiin muutaman neliön alalta ihan vaan kevyesti pinnasta, ja imuri jätettiin töröttämään keittiön lattialle. Kissat oli kauheen kiinnostuneita lattiarempasta, koko ajan joku kissoista istuskeli seuraamassa maalauksen edistymistä. Seuraavana aamuna imurin vieressä päivysti edelleen kissa, ja kuvittelin kuulevani imurinletkusta vaimeaa rapinaa. Letku irti ja reipasta ravistelua (ihan vaan varalta hyppäsin tuolille seisomaan, ajattelin että jos se hiiri sinkoutuu letkusta oikein vauhdilla kintuille..), eihän sieltä mitään ulos tullut, eikä imurissakaan näyttänyt ketään majailevan. Taisin kuulla harhoja. Tänä aamuna kuulin taas harhoja, kun imuri ihan selvästi piipitti mulle kun kävelin ohi.. Ja edelleen siinä vierellä istuu kissa kuuntelemassa rapinoita. Jännää..

maanantai 19. joulukuuta 2011

Maalari maalasi



Valkoista ja sinistä. Jatkoin kattojenvaalennusprojektia ihan vähän, ja muutama seinäpaneelikin joutui maalatuksi. Vielä pitäisi yksi kerros käydä sutaisemassa yhteen kohtaan, kaksi kerrosta toisaalle, ja keittiöstä onkin vielä pienemmältä puolelta katto kokonaan maalaamatta. Pikkuhilijaa..

Hiphei! Eilen päästiin vihdoin sutimaan myös keittiön lattiaa. Ensin tehtiin maalia. Puoli purkkia valkoista, johon ihan pikkupikku ripaus mustaa ja sinistä. Yhden kerroksen jälkeen näyttää melkoisen siniharmaalta, ihan niinkuin pitikin. Vähän laikukashan tuo on koska ei ole vielä kokonaan kuivunut. Varmaan tasoittuu viimestään kun maalataan toinenkin kerros. (Nyt viimeistään nuo väliovet näyttää aivan kamalilta, kun kaikki muu on ympäriltä maalattu..)

lauantai 17. joulukuuta 2011

Lahjottu



Mulle, sulle, niille, noille ja näille on lahjat hankittuna. Siis kaikille kenelle on ollut tarkoituskin, eli ei kovin monelle.. Lapsille jotain ihan pientä jota itse ovat toivoneet, kummilapsille jotain ihan pientä, omalle äitille ja suvun vanhimmalle on kääritty pakettiin ne perinteiset, Miehelle on hankittu traktorin perään lumilinko (no siihen osallistui vähän muutkin kuin vain minä). Itselle toivoisin suunnilleen yhtä pakettia (siinä voisi olla vaikka Juha Tapion Hyvä voittaa -CD), eikä yhtään haittaa vaikken saisi sitäkään. Meillä Mies on tunnetusti "vähän" huono hankkimaan minkäänlaisia lahjoja, mutta ei se mitään, tykkään siitä silti :o) Yritellään tässä joulunseutu tehdä kaikenlaisia kotihommeleita yhdessä, siinä on lahjaa meille molemmille kerrakseen.

Yksi lahjajuttu tänä jouluna on mennyt ns. mönkään. Lapsi halusi nyrkkeilysäkin, ja sellaista ei näytä mistään löytyvän. Vihdoin löysin yhdestä nettikaupasta sopivan, tilasin sen, ja se jopa tuli ihan päivässä perille. Mutta kun aukaisin sen just tässä tänä aamuna, niin ei se kyllä ole ollenkaan se minkä tilasin. On paljon pienempi ja kevyempi, ja kun jätkä kuitenkin alkaa olla jo vahvempi kuin minä, niin pitää säkissä vähän vastusta olla. Joten ei kun uutta etsimään. Saksasta löytyisi, ehtiiköhän jouluksi perille..?

torstai 15. joulukuuta 2011

Pakettipajalla



Kovin hiljaista on pakettipajalla ollut. Ensin ajattelin etten mitään paketteja edes väsäile. Joulupaperit on jotenkin niin turhuutta, ja niissäkin kuviot on vähän mitä on. Tokihan tuolla kaapissa jotain rullanloppuja on vuosien ja vuosien takaa vielä jäljellä. Sanomalehtiinkin meillä on joskus lahjoja kääritty, mutta ainakin tuo MullikkaBladet on niin värikäs ja sekava ettei siitä saa mitään nättiä. Mistä löytyy ihan sellasta perinteistä voimapaperia? Lahjakassit, no ehkä joo, mutta sitten niitä jouluisia lahjakasseja on vinot pinot, eikä niitä oikein voi muulloin käyttää. Ajattelin ommella kankaiset uudelleenkäytettävät "lahjasäkit", jokaiselle perheenjäsenelle omansa ja vielä yhden yhteisenkin, mutta enpä usko että tälle joululle jaksan lähteä kangaskauppoihin kaivelemaan..

Onneksi Tiimarin kauimmaisesta nurkasta kaiken joulukrääsän takaa löytyi nättejä lahjapapereita, joita voi käyttää muulloinkin kuin jouluna. Niihin kääräisin yön pimeinä tunteina ensimmäiset kummilasten paketit. Lisäsin vähän blingblingiä heijastimilla, jotka toimii samalla pakettikortteina. Sopivan simppeliä, ihan mun makuun. Lahjojen saajat voi sitten vapaasti olla eri mieltä. Luultavasti heille on kuitenkin tärkeämpää se mitä paketista löytyy, ja toivottavasti edes se on mieluista.

(Luulen että meidän uuteen keittiöön tulee tammitasot, sävy on ainakin käsittelemättömänä todella kaunis.)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Tänään olen..


- potenut päänsärkyä huonostinukutun yön jäljiltä
- tehnyt jälleen kerran kyseenalaisen poikien koulubussiin ehdityttämisen nopeusennätyksen
- työntänyt käteni kissanoksennukseen
- tyhjentänyt pakastinta jouluruokia varten
- tehnyt sitä kuuluisaa turhaa työtä: lumenluontia lumisateessa
- paistanut kilon lanttulaatikkoa
- huomannut että joulukortit pitää olla valmiina ja postissa jo torstaina

maanantai 12. joulukuuta 2011

Raikas talvisää


Just passelisti pakkasta, sellaset reilu viis astetta, ja luntakin ihan sopivasti. Harmaanakin päivänä maisema on valoisa sen pienen hetken päivästä minkä valoa riittää. Tällä voitais mennä koko talvi, sitten helmikuusta lähtien aurinkoisia pikkupakkaspäiviä.

Lumityöt on tehty kertaalleen. Haluan edelleen sen tuuliaidan tuohon pellon reunaan.. Tuulella kaikki lumi pellolta kinostuu just tuohon etupihalle ja oven eteen, sekä tuohon missä autoja pidetään. Haluan myös sen autokatoksen.. Ja puutarhavajan, ja kunnon kanalan, ja varaston mihin mahtuu autonrenkaat ja kaikki lasten lumilelut sukset ja luistimet, ja halkoliiterin, ja pihasaunan, ja ja ja.. (Pihasaunan piirustukset onkin jo tosi pitkällä - jei!)

Olisin kyllä tosi onnellinen jos saataisiin edes pieni nurkka keittiön lattiasta maalatuksi ennen joulua. Tai ne ikkunat pestyä. Touhua riittäis, voivoi, ku jaksais vaan aloittaa, ja sitten jatkaa kunnes on valmista.. Reipasta viikkoa!

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kissa istuu ikkunalla


Tuulee, melkein myrskyää. Voisin väittää, että kuvan ikkuna ei suinkaan ole likainen vaan lumisateinen. Mutta on se. Ikkunanpesu on yksi niistä kotitöistä joita en suostu tekemään (koska inhoan niitä raitoja ja pilkkuja joita kuitenkin lasiin jää, ja sit menee hermot koko hommaan kun ei tule puhdasta, nih!). Olen houkutellut Miestä pesemään ikkunoita, saappaat nähä kuin käy. Kissakin on matkustanut pitkästä pitkästä aikaa omaan kotiinsa, ja meillä on nyt kovin hiljaista kun ei ole kuin kaksi rymykattia kotona, plus tietysti koirat - ja pienet pojat.

Erityistä ilonaihetta on viime aikoina tarjoilleet nuo rakkaat lapset. Yksi, joka aikoo pysytellä jouluun asti omassa kotonaan omien tärkeitten kanssa. Toinen, joka näköjään osaa jossain määrin pitää huolta itsestään siellä kaukana kotoa, ja joka myös on kovaa vauhtia kasvamassa isoksi koska ilmoitti että joulussa tärkeintä ei olekaan lahjat vaan jouluruoka. Ja tilasi paljon nimenomaan jouluruokaa, että sitä riittäisi sitten muillekin päiville kuin jouluksi. (Possunpuolikas saapuu ensi viikolla, Mies paistelee parhaillaan pipareita, ja pari litraa riisipuuroa pulputtaa hellalla huomisia laatikoita varten.) Kolmas, joka voitokkaasti taistelee itseään vastaan että jaksaa käydä ahkerasti koulussa ihan joka päivä vaikka aina ei huvittaisi. Ja se neljäs pieni, joka rakastaa haleja, uimista, aarteita, lukemista, ja jonka joulutoivelistassa lukee: 2 hex bug, cave stori, tonttupatukka ja jotain muuta.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Siistiä



Meillä oli koulu ratkaissut nerokkaasti eilisen koulupäivän, oli taksvärkkipäivä. Ajattelin tosiaan että vaikka maksan siitä ilosta että saan yhden ekstra-aamun lomailla = nukkua pitkään. Mutta kun nuo meidän lapset on niin nerokkaita, että keksivät ihan ite että pidetään joulusiivous. Mikä loistoidea! Herätys aamupäivän puolella, ahkeraa tavaroiden siirtelyä muutama tunti, tappelua ja nahinaa, jne.. Itse jaksoin ahertaa kokonaiset kymmenen tuntia miinus tauot, ja tuvan puolella näyttää ihan siltä että jotain on tehty. Vielä jäi monenmonta hommaa tekemättä, kuten esim lattioiden pesu ym, mutta ehtiihän sitä. Laiteltiin vähän kynttilöitä ja tunnelmavaloja pirttiin, ja onpas meillä nyt ihanaa ja kotoisaa.

Tämän päivän urakkana on tyhjentää keitttiön ikkunataso, että saadaan siihenkin kynttilät illalla palamaan. Hyvää itsenäisyyspäivää!

torstai 1. joulukuuta 2011

Joulukalenteri ja nimipäiväkalenteri



Tiistaina luulin että on keskiviikko, eilen elin tiistaissa, tänään luulen että huomenna on lauantai. Päivämäärissä en sentään ole sekoillut, tänään on ensimmäinen joulukalenteripäivä, ja aamupäivällä sain ommeltua loputkin taskut kalenteriin paikalleen. Menikin sitten kokonaan käsitöiksi, ompelukone kyllä kotiutui mutta kaasupoljin ei.. Lopputulos on sopivasti kotikutoisen näköinen, just oikein passelisti vinkkura tuonne tuvan hirsiseinälle. Ensimmäiset aarteet on aamulla taskujen kätköistä kaiveltu, ja vaikutti olevan mieluisia.

Tänään aiotaan viettää nimipäivättömän lapsen nimipäivää, ensimmäistä kertaa. On sitä aiempinakin vuosina suunniteltu, mutta aina on kuitenkin unohtunut. Nyt ajattelin leipoa kakun, ja jos vaikka jonkun pikkulahjan kaivelisi jostain, vaikka pikkukiven :o) On siinäkin muuten vanhemmat kun eivät ole aikanaan ajatelleet, että joko kaikkien lasten nimet täytyy löytyä kalenterista tai sitten ei kenenkään. (Vaikka taisipa olla niin, että kolmen muunkin ipanan nimi on kalenteriin lisätty vasta näissä uudistuksissa mitä on vuosien varrella nimipäiväkalenteriin tehty.. Mutta miksi ihmeessä siitä neljännestä ei olekaan tullut niin suosittua..?)

maanantai 28. marraskuuta 2011

Maanantaita



Se on siis ruokaa, se maanantai. Ennen se kulki meillä nimellä makarooni ja kastike (jota se siis on), mutta nykyään sen nimi on useimmiten maanantai. Se on just sellasta perussimppeliä perusruokaa perusmaanantaihin, kun ei jaksa panostaa kaupassakäyntiin eikä ruuanlaittoon. Meillä on syöty sitä aina, ja kaikkina viikonpäivinä. Neiti kokkasi ensimmäisen oman versionsa ihan ite muistaakseni neljä- tai viisvuotiaana. Nykyään sitä kokkailee pääasiassa Vähän-Isompi, ja köksäntuntien opeilla siitä tuleekin paljon parempaa kuin äitin versio, jota onkin syöty jo lähes kyllästymiseen asti..

Nykyversioon laitetaan sipuleita, paitsi ei silloin kun antisipulinsyöjä on kotona. Perusmaanantaihin tulee oliiviöljyä, puna- ja valkosipulia, jauhelihaa (possu/lammas/hirvi), paseerattua tomaattia, pippuria ja oreganoa. Joskus äiti tunkee sekaan jotain epäilyttävää, kuten papuja, kikherneitä, kesäkurpitsaa, porkkanaa tai jopa kaalia.. Ilmankos se onkin lasten tekemänä parempaa.. Kaveriksi keitetään täysjyväpastaa, mielellään tietysti luomuna. Maanantaista voi tehdä myös laatikon, jos on enemmän aikaa ruuanlaittoon. Kipataan kastike ja pasta vuokaan, sekoitetaan joukkoon pari kananmunaa ja ihan pieni loraus maitoa. Paistetaan 200 asteessa 40 minuuttia. Syödään ketsupin ja salaatin kanssa.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Yllätys!


Neiti puuhasteli eilisiä 19-vuotissynttäreitään mummun kanssa kaukana täältä. Mummun ehdotuksesta päätettiin ottaa ja lähteä ihan ykskaks yllätysvisiitille päivänsankarin luo. Mitäpä sitä parempaakaan tekemistä viikonloppuna voisi olla kuin juhlia oman lapsen synttäreitä ilman että täytyy osallistua juhlavalmisteluihin.. Olikin oikein mukava viikonloppu. Kissat oli hieman nälissään kun palailtiin kotiin, ja yksi lapsi ilmoitti ettei halua huomenna mennä kouluun kun on luistelua.

torstai 24. marraskuuta 2011

Keskeneräistä..


Haa, löytyihän se joulumieli, ja pysyy näköjään vähän kauemmin kuin lumi maassa.. Torttuja paistettu, piparitaikina tehty, ikkunassa roikkuu joulutähti, vaaleanpunainen amaryllis aukaisi nuppunsa. Kalenterikin on hyvän matkaa tekeillä. Nyt puuttuu enää ompelukone, ja muutama tasku. Ehtinee ajallaan seinälle :o)

Ja idea joulukortteihinkin muhii jo pääkopassa. Loistavaa!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kivikalenteri


Joku raahasi reissusta kotiin kassillisen kiviä.. Näillä on tarkoitus täyttää poikien joulukalenteri. Ensin vaan pitää askarrella se kalenteri, etsiä kivikasasta joka päivälle kaksi suunnilleen samanlaista kiveä, ja vielä joka ilta muistaa täyttää seuraavan päivän luukku. Onhan tässä vielä viikko aikaa. Saas nähä kuinka käy. Mutta ollaan tästä vielä ihan hyshys, pojat ei tiedä muuta kuin että jonkunlainen kalenteri on ehkä tekeillä. On nuo kivet kyllä paljon parempia yllätyksiä kuin karkit tai moni muu "krääsä". Ja jospa noista riittäisi pari kiveä muihinkin salaisiin projekteihin..

maanantai 21. marraskuuta 2011

Valoa. Ei enää pimeää.



Portaikon uusi ihana voikukansiemenhahtuvapallerovalaisin on halkaisijaltaan 80 cm, ja nyt voi sanoa mittasuhteiden olevan kohdallaan. Ruokapöydän päälle ripustettiin kaksi puolimetristä valaisinta, ja nyt muuten näkee tehdä läksyt, näkee mitä suuhunsa laittaa, ja erottaa pöydän pinnalta kaikki pölyt ja karvat (plääh..). Lisäksi yläkerran aula sai kaksi paperista pallovalaisinta. Toivottavasti käyntiinlähteminen aamuisin sujuu tästä lähtien helposti. Ja toivottavasti tuo valkoinen heijastuskerros tuolla ulkona maanpinnalla pysyy sekin paikallaan vielä pitkään.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Enemmän kuvia


Eilen värkkäilin joululahjojen kimpussa. Enkä nyt ehkä kovin pahasti pilaa yllätystä, jos kerron että tein kalenteria ja kuvakirjaa. Kerrankin sain jotain valmiiksi ifolorin tarjouksen voimassaoloaikana, yleensä hommat jää pahasti kesken. Voi kun oppisi siihen, että aina kun on yksi muistikortti täynnä, valkkaa siitä parhaat kuvat, ja samantien tekis kirjaa vähän eteenpäin. No, pari kertaa olen ollut niin kaukokatseinen, ja sitten on kone kaatunut ja on pitänyt tehdä koko homma alusta uudestaan. Ei sekään oo kivaa.. Ja muuten, on tämä uus netti huomattavasti nopeempi kuin entinen, 423 kuvaa hurahti ifolorille alle tunnissa!


Sitten niihin kuviin. (Nämä lähinnä muistutukseksi itselle..)

Enemmän kuvia ihmisistä. Vaikka onhan se toki hankalaa, kun osa perheestä karttaa kameran edessä olemista (minä mukaanlukien - ehkä olisikin terveellistä antaa kamera joskus jonkun muun käteen..). Eniten kuvia on luonnollisestikin Pienimmäisestä, ja sitten välissä on monenkymmenen kuvan "Ota musta kuva" -sarjoja Neitistä. Ihan hyvä että edes nuo suostuu kuvattaviksi. Täytyisi yrittää saada joka ipanasta joka vuosi edes yksi kelvollinen kuva. Tämän vuoden tähänastisista kuvista Vielä-Isommasta löytyi tasan yksi kuva, ja siinäkin aurinko teki keskelle kuvaa hirmu heijastukset..


Enemmän vaakakuvia. Varsinkin kalenteriin niitä tarvitaan, ja varsinkin vaakakuvia ihmisistä (lapsista). Pystykuvia jos yrittää kääntää vaakaan, niin yleensä niitä ei saa rajattua nätisti. Minä vaan jotenkin tykkään ottaa pystykuvia, näköjään.. Mikähän siinä on, että monet jutut asettuu luontevammin kapeaan ja korkeaan kehykseen..? Pitääköhän opetella ottamaan videokuvaa, sitten ainakin on pakko pitää kamera vaakasuorassa.. (Heh, sekin on muuten nähty että meikä kuvaa videota pystykuvana, näytti niin hienolta telkkarissa, etten taida toista kertaa kokeilla :o)


Enemmän taustakuvia. Sellaisia jossa esim. kiven pinta tai hirsiseinä tai lumihanki täyttää koko kuvan. Niitä on kiva käyttää kirjassa taustakuvina, kun ne ohjelman tarjoamat taustakuvat on vähän kökköjä. Sellainen kuva, jossa on joku pieni juttu, esim. vaikka perhonen ja ympärillä paljon muuta, näyttää tosi kivalta kirjassa, kun jättää sen perhosen näkyviin ja lätkii muita kuvia ympärille. Pitäisi vaan muistaa ettei aina ota pikkuasioista kuvia niin hirveen läheltä, että ympärille jää sitä tilaa mihin laittaa muita kuvia..


Enemmän sisäkuvia. Niitä pitää tosiaan opetella ottamaan. Sellaisia oikeita sisätunnelmakuvia, eikä salamalla rätkittyjä räpsyjä. Täytyisi varmaan nyt vihdoin alkaa opettelemaan sekin, miten tuossa kamerassa säädetään valkotasapaino itse. Se ei oo kovin yksinkertainen homma, Mies sen joskus on opiskellut, muttei enää muka muistanut miten se tapahtui kun kerran pyysin että opettaisi mullekin. Ja ikkunatkin ehkä voisi pestä, pääsisi tuo vähäinen luonnonvalo sisään asti..


Ja viimeisenä se jota en pysty toteuttamaan, enkä edes halua. Vähemmän kukkakuvia. Varmasti reilusti yli puolet kaikista vuoden mittaan otetuista kuvista on enemmän tai vähemmän lähikuvia kukista. Niitä ei kovin moni arvosta, ja yritänkin olla laittamatta niitä muille annettaviin kuvalahjoihin ihan hirveitä määriä. Mutta.. Kun mää niin tykkään ottaa niitä. Kun kököttää maan rajassa huonossa asennossa hengittämättä hiljaa painava kamera kädessä odottaen että tuulenvire tyyntyisi edes siksi pikku hetkeksi että ehtisi napata esim. jostain krookuksen emistä tarkan kuvan, ja sitten myöhemmin kun tutkii kuvia koneelta ja huomaa että siellä kymmenien kuvien joukossa on yksi tarkka, on se vaan niin mahtavaa! Ja saahan kukkakuvista sentään hienoja postikortteja..

tiistai 15. marraskuuta 2011

??


Tiiättekö te mikä on tämä:

Pahoittelemme, ettemme voi toteuttaa pyyntöäsi.

Löydettiin seuraavat virheet:
Input error: Memcache value is null for FormRestoration

Joka ikinen kerta kun yritän jättää kommenttia mihin tahansa blogiin, joko toisten tai omiini, blogger vaan kovasti pahoittelee. Tylsää..

Mukavuutta loppuviikkoon teille kaikille! Tää lähtee viikonlopuks Tampereelle!!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Muistutus


This is your life.
Do what you love, and do it often.
If you don't like something, change it.
If you don't like your job, quit.
If you don't have enough time, stop watching tv.
If you are looking for the love of your life, stop;
they will be waiting for you when you start doing things you love.
Stop over analyzing, life is simple.
All emotions are beautiful.
When you eat, appreciate every last bite.
Open your mind, arms and heart to new things and people,
we are united in our differences.
Ask the next person you see what their passion is.
And share your inspiring dream with them.
Travel often; getting lost will help you find yourself.
Some opportunities only come once, seize them.
Life is about the people you meet,
and the things you create with them
so go out and start creating.
Life is short.
Live your dream, and wear your passion.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Huhuu, joulumieli..

..missä olet?? Ei yhtään vielä jouluta. Ei harmita lumettomuus. Pimeä ei tunnu liian pimeältä. Kynttilöitä meillä on ihasteltu tasan kerran, pyhäinpäivänä, sisällä niitä paloi kaksi ja ulkona, kissan haudalla yksi. Muitakaan valoja ei ole viritelty paikoilleen, vaikka ulko-ovella katoksen valot on paikallaan eikä tarttis kuin tökätä töpseli seinään. Mutta ei, ei vielä. Torttuja tai pipareita ei ole mietitty vielä kertaakaan. Lahjoja olen ajatellut sen verran, että yksi per silmäpari olisi sopiva määrä, eikä lapsetkaan ole narisseet vastaan kun sen niille kerroin. Joulukortit on mietinnässä, joo.. Ainakin niihin tulee kauniisti tekstatut jouluntoivotukset, kaikki muu on vielä ihan hämärän peitossa.


Jouluista punontaa oli kuitenkin teemana kurssilla viikonloppuna. Iskin kiinni kaislanippuun, ja vääntelin ja kääntelin, letitin ja solmin. Tuloksena syntyi pari tähteä, kranssi ja pikkupukkibääbää, joka saakin toimia meillä tämän joulun joulupukkina. Mutta ensin se täytyy saada säilytettyä jouluun asti pikkuhampaiden ulottumattomissa. Ja tarkemmin ajateltuna - taidankin ehkä vaihtaa pukin langat punaisiksi..

maanantai 31. lokakuuta 2011

Miehiä ;o)

1. On tärkeää löytää mies, joka osallistuu keittiötöihin, kokkaa, ja jolla on hyväpalkkainen työpaikka.
2. On tärkeää löytää mies, joka saa sinut nauramaan.
3. On tärkeää löytää mies, johon voit luottaa ja joka ei valehtele.
4. On tärkeää löytää mies, joka on hyvä sängyssä.
5. On tärkeää, että nämä neljä miestä eivät tunne toisiaan.

Täytyypä ihan arpoa mihin kohdista 1-4 tuo oma mies sopii, ja alkaa etsiskelemään niitä kolmea muuta.. No ei sentään. Ylämäkiä ja alamäkiä, ja välillä ihan tasaistakin menoa on ollut. Tällä viikolla homman nimi on halkoliiterin tyhjennys, kaiken muun tekemisen ohella.

En tähän hätään löytänyt yhtään kuvaa miehistä. Kissapojat tässä poseeraavat hauskan symmetrisesti. Nooa 3 vuotta ja 5 kg, Hemmo 1,5 vuotta ja 6 kg.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Pari pikkuprojektia

Nämä on roikkuneet jo pitkään siinä "tehdään kun ehditään" -listassa. Ensinnäkin pihaportaat. Alaportaan tekeminen on luvan kanssa jätetty ensi kesään, ja keskiporras on ollut "valmiina" jo pitkään. Ylätason virkaa on toimittanut viisi klonksuvaa irtolautaa, joilla kulkeminen vaati hieman tarkkuutta. Anoppi kävi kylässä tässä muutama viikko sitten, ja muistutti että portaat pitäisi tehdä valmiiksi ennen lumia. Tosiaan.. Muttakun laudat täytyy halkaista ja kiinnittää palikoilla toisiinsa, että saadaan koko ylätason kokoinen "rappuralli". Hetken mietin kelvollista väliaikaisratkaisua, ja päädyin tekemään kolme harvaa ritilää, jotka ruuvasin nurkista kiinni. Nyt ei klonksu, eikä kukaan tipu tyhjyyteen aamukiireessä ovesta ulostuessaan.


Toinen lähes yhtä kauan tekemistä odottanut homma on ollut vessasyvennyksen paneelien maalaus. Vieressä olevan pukuhuonekopperon maalasin melkein kokonaan silloin joskus elokuulla, vain katosta jäi muutama paneeli maalamatta. Syyslomalla ostin purkin Intoa, ja heti kun Mies oli irroittanut listat, alkoi valkaisuoperaatio.

Ennen:

Nyt:

Valoa tulvii tähän ikkunattomaan nurkkaukseen heti ihan eri tavalla. Kunhan vähän lepuuttelen rasittuneita maalauslihaksiani, jaksan ehkä sutia kattopaneelitkin, plus listat. Miehen heiniä onkin sitten väliovien maalaus. Niitä on tässä talossa kaikkiaan kymmenen kappaletta.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Puusavottaa


Tienvarren tukkipinosta osa on siirtynyt sahalle, ja sahalta jo latoon asti kuivumaan. Siinä on lautaa ja lankkua eri leveyksissä tulevia rakennusprojekteja varten vaikka kuinka. Ja lisää on luvassa, toivottavasti saadaan tukkipinot kokonaan pois ennen lumia. Kuorilaudoista ja muutamista huonommista tukinpätkistä tehtiin polttopuita, tänään tuli kärry jo ihan täyteen. Seuraavaksi tehdään tilaa puuliiteriin siirtämällä kuivat puut jonnekin lähemmäksi taloa katoksen alle, että saadaan nämä sinne kuivumaan. Onpa taas pariksi talveksi puita uuniin ja kiukaaseen.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Desiderata


Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle
ja muista, mikä rauha voi kätkeytyä hiljaisuuteen.
Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista,
pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa.
Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi,
ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja tietämättömiä,
heilläkin on tarinansa kerrottavana.

Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä,
he ovat piina sielulle.
Jos vertailet itseäsi muihin,
voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi,
sillä aina on olemassa
suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse.
Iloitse saavutuksistasi yhtä lailla kuin suunnitelmistasi.

Säilytä kiinnostus omaan elämäntyöhösi,
olipa se kuinka vaatimaton tahansa;
se on todellista kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihtelussa.
Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi,
sillä maailma on petkutusta täynnä.
Älköön se kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille,
mitä hyvyyttä on olemassa;
monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita,
ja kaikkialla elämä on täynnä sankaruutta.

Ole oma itsesi.
Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä.
Älä myöskään ole ivallinen rakkauden suhteen,
sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä
se on ikuista kuin ruoho.

Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo,
luopumalla tuskattomasti nuoruuteen kuuluvista asioista.
Kasvata ja vahvista henkeästi suojaamaan sinua
äkillisen epäonnen kohdatessa.
Mutta älä masenna itseäsi kuvitelmilla.
Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyen synnyttämiä.
Terveellistä itsekuria unohtamatta
ole lempeä itseäsi kohtaan.

Olet universumin, maailmankaikkeuden lapsi,
et vähempää kuin puut ja tähdet;
sinulla on oikeus olla täällä.
Ja olkoonpa se sinulle selvää tai ei,
maailmankaikkeus joka tapauksessa kehkeytyy
niin kuin sen tuleekin.

Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa,
olkoon kuvasi Hänestä mikä tahansa,
ja mitä lienevätkin toimesi ja rientosi,
elämän hälisevän sekasorron keskellä
säilytä rauha sielusi kanssa.

Kaikessa valheessaan, vaivassaan
ja säkyneine unelmineen
se on yhä kaunis maailma.
Ole tarkkaavainen.
Koeta olla onnellinen.

Löytynyt St. Paulin kirkosta Baltimoresta 1692

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Syysloman saldo


Kaksi kertaa uimahallireissu. Hauskoja hetkiä ystävien seurassa (Kiitos!!). Hillumista HopLopissa. Maailman parasta mustikkapiirakkaa. Yökyöpelöintiä. Paljon perunanpyörittelyä. Maalaamisen miettimistä. Neiti näytti baarimestaritaitojaan. Ainakin vähän akkuja ladattu arkea varten.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Tämän viikon ilonaiheita


(Count your blessings..)

* Pojat on kulkeneet koulun ja kodin väliä bussilla. Aamuisin ovat hienosti ehtineet kyytiin, ja vain yhden kerran Pienimmäinen "unohti" että piti tulla bussilla kotiinkin.
* Odotan innolla huomista tekstauskurssia, en oikein tiedä miksi, mutta on kiva odottaa jotain kivaa.
* Heinävajasta pilkistää jo vähän lattiaa.
* Tänään on ollut ihanan aurinkoinen ja kirpsakka syyspäivä, kasvimaa on siistiytynyt paljon.
* Olen kysellyt ensi viikolle kivoja kyläilypaikkoja, siitäkin olen kovin innoissani kun näen pitkästä aikaa vanhoja kamuja.
* Neiti on jo ihan melkein terve.
* Elisa on asentanut 3G:n tuohon ihan lähelle, lainamokkula toimii mainiosti. Voidaan ehkä vaihtaa tämä kallis @450-netti halvempaan.
* Elämä on ihanaa!
* Ensi viikko on koululaisilla lomaa = äitillä kans. Lomafiiliksissä!