Viikko on ollut - rankka?, kiireinen?, tylsä? - sanotaan vaikka nopea, sellaisia viikot tuntuu nykyään olevan. On käyty siellä, täällä ja tuolla, "jouluostoksillakin" - yhtään joulua en kylläkään ostanut enkä ehkä aiokaan.. Ei vielä ole joulumieli sillä tasolla että tontut voisivat siirtyä vinttikomerosta tupaan.
Iso miettiminen on omien sekä kummilasten lahjoissa, olisi kiva antaa elämyksiä eikä materiaa. Mutta mitä? Elokuvalippuja, uimahallin sarjakortteja, mitämitämitä.. Aikuisille ei lahjoja tarvi laittaa tai ainakaan miettiä, jotain pientä itsetehtyä saattaa pakettiin pujahtaa tai sitten toisenlaisia lahjoja edellisjoulujen tapaan. Ja sille omalle rakkaalle ehkä jotain pientä ihanaa. Itse voisin ilahtua suursiivouksesta..
Taas on meneillään kurssiviikonloppu, tällä kertaa väkerrän hopeasormuksia. Eilisiltana kurssin jälkeen ajelin juhlavalaistun kirkon ohi ja harmittelin kun kamera ei ole ihan joka hetki mukana. Tänään oli mahtavan aurinkoinen aamu. Matka kurssipaikalle kesti yllättävän kauan kun piti pysähdellä kuvailemaan upeita maisemia. Ihan joka aah-näyn kohdalle en kuitenkaan viitsinyt parkkeerata, en olisi ehtinyt kurssille ehkä ollenkaan. Ja näinpä tien varressa jonkun toisenkin loikkivan kameran kanssa, en siis olekaan ainoa höyrähtänyt..
Huomenna sormuskurssi jatkuu ja sen perään vielä puolitoista tuntia itämaista tanssia. Pakkasennuste lupailee huomiselle -18 astetta! Toivottavasti kanalan patterissa riittää lämpöä ettei munat jäädy..
3 kommenttia:
Hopeasormuskurssi kuulostaa tosi kivalta. Reipasta viikonlopun jatkoa sinulle!
Kiitos kaunis - ihanaa, että löysin blogisi!
Tuo elämys joululahja juttu olikin hyvä idea, voisinkin miettiä sitä omien kummilapsienikin kohdalle. Toivottavasti saat sen suursiivouksesi :)
Tatha
Lähetä kommentti