Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Muutosta





Joulun kahvilatonttuilukausi on pienesti käynnistynyt, enkä toivo että siitä tällä kertaa kovin suurta tuleekaan, kun osa joogaryhmistäkin pyörii vielä pari viikkoa. Ja pitäis sitä muuttoakin alkaa pikkuhiljaa puuhailla, siitä kyllä sais revittyä helposti stressiä jos haluais. Onhan se toisaalta tosi haikeeta lähteä tutuista kuivoista ja tavallaan aloittaa taas alusta. Olen viihtynyt täällä hyvin, tehnyt pikku asunnosta kodin. Mutta esim kun istun tässä koneella, niin kuulen ulkoa naapurien askeleet ja puheet. En tiedä auttaisko ikkunoiden tiivistäminen, kun jotenkin tuntuu että seinistä puuttuu eristettä - sekä ulko- että sisäseinistä. Ja on muitakin pikkujuttuja, jotka on ajan myötä alkaneet ehkä liikaa ärsyttämään. Just nyt päätös lähteä tuntuu oikealta. Joulun yli majailen vielä täällä, mutta lupasin että kämppä on vuoden viimeisenä päivänä tyhjä. Varmaan sit joulun aikaan roudataan tavaraa edestakas kun on porukkaa kyläilemässä. Jostain pitää lainata paku tai kuomullinen peräkärry, on muutamia isoja huonekaluja kertynyt (mitenhän se silleen..). Ja kaikki kaapeissa majailevat tavarat täytyy pakata laatikoihin ja sijoittaa jonnekin talossa, jossa ei ole yhtään kaappia. No on sentään pieni kaappi käyttövaatteille, ja vintillä reilusti tilaa. (Ei sillä että just vaatteita mulla erityisen runsaasti olis.) Keittiötavarat jäänee laatikoihin odottelemaan jos niitä joskus vielä jossain tarvitaan. Kiva tietää että on odotettavissa mielekästä hommaa heti ensi vuoden alkuun, kun pääsee sijoittamaan itsensä ja tavaransa uusiin (vanhoihin) kuvioihin. Ja selvennyksenä vielä, että ei olla eksän kanssa palaamassa yhteen, vaan meistä tulee kämppiksiä. Toivon totisesti että ollaan edelleen sen verran hyviä kavereita että pystytään näissä olosuhteissa asumaan saman katon alla. Ja ellei, niin sitten mietitään mitä seuraavaksi.

torstai 24. marraskuuta 2022

Yhden aikakauden loppu





Eilen oli lukiolaisen viimeinen koe, ja sitä myöten myös vihoviimeinen koulupäivä. Ei tarvi enää iltaisin patistella nukkumaan eikä aamuisin herätellä kymmentä kertaa ("Vielä viis minuuttia.."). Eli tänään nukuin pitkään, ensin yheksään, käytin silmät auki sen verran että näin kellon, ja vielä lisää unta 40 minuuttia. Tuli tarpeeseen ja teki hyvää!

Meiän Neiti aloitti koulun vuonna 1999, ja koska lapset on syntyneet yhteensä 11 vuoden haarukalla, niin koko ajan aina eiliseen asti on ollut yksi tai useampi koululainen laitettavana matkaan. Aikamoinen ura ja urakka siis! (No, välissä oli se melkein kokonainen lukuvuosi, kun asuin yksin eli ei ihan nuin kuitenkaan.) 

Poikasen kirjoitukset meni läpi, ja nyt odotellaan vain kolmen viimeisen kurssin arvosanoja. Koska laps ei ehtinyt saada kaikkia kursseja suoritetuiksi määräajassa, ei saa lakkia yhtä aikaa muiden syksyn ylioppilaiden kanssa joulukuun alussa, vaan pitää vielä odottaa jotain ytl:n kokousta joka on vielä ennen joulua, ja siellä lyövät leiman paperiin tai mitä ikinä. Sitten päästään viettämään lakkiaisia. Vaan kyllä me aiotaan jo vähän etukäteen juhlistaa ylioppilasta samalla kun kokoonnutaan itsenäisyyspäivän viettoon. Ja "virallisesti" perheen kesken sitten jouluna kun ollaan kaikki yhes koos (pitkästä aikaa muuten!).

Ja kun eilen oli viimeinen koulupäivä, niin tänään poikanen pakkasi kamansa autoon ja ajettiin muuttokuorma maalle. Sinne entiseen/nykyiseen huoneeseensa se pystytti tietokoneensa, ja nyt on yksi asukki kissojen seurana 24/7. Huomenna pääsen siivoilemaan täällä. Ajattelin tehdä makkarista toimisto-/vieras-/käsityötarvikevarastohuoneen siksi aikaa minkä täällä vielä vietän. Pikkuhiljaa alan roudailemaan omiakin kamoja takas maalle, ja sielläkin on tiedossa aika paljon huonekalujen muljuttamista huoneesta toiseen ja muutakin siistimishommaa. Mutta onneksi se on jo hyvällä alulla ja siitä olen iloinen!

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Pienyrittäjämutinaa


Kävin loppukesällä pitämässä tyhyjoogatunnin kaupungin päiväkodin henkilöstölle, ja sain tarkat ohjeet laskuttamista varten: pitää pyytää päästä rekisteröitymään toimittajaportaaliin, jonka kautta laskun voi tehdä ja lähettää. Se jo vaati muutaman sähköpostin, että selvittelin miksi ja kenelle olen laskua laittamassa, sekä tietty piti antaa y-tunnus ja alv-tiedot. Sain tunnukset ja kävin portaalin laskuohjelmalla tekemässä monisivuisten ohjeiden mukaan laskun, ja vielä erikseen tarkistamassa että lasku oli toimitettu perille. Eräpäivä tuli ja meni, eikä maksua kuulunut. Sitten sain minut paikalle tilanneelta päiväkodinjohtajalta viestin, että täytyy vielä toimittaa kaupungille eläkevakuutustodistus. Sellaista ei ole, koska olen sivutoiminen yrittäjä eikä yel-vakuutus silloin ole pakollinen. Ilmoitin tämän ja taas kului aikaa. Sitten kaupungin työnantajapalvelu lähetti sähköpostin, että tarvitsevat vielä henkilötunnuksen että voivat maksaa eläkevakuutusmaksun. Miten nykyään uskaltaa antaa henkilötunnusta mihinkään?? Mieluummin sähköpostilla vai puhelimessa? Kului taas pari viikkoa, ja aloin kysellä vieläkö jotain puuttuu, kuulemma laksu oli juuri siirretty maksuun ja pitäisi pian näkyä tilillä. Maksu tuli eilen, kaksi kuukautta eräpäivän jälkeen, ja se oli pienempi kuin laskun yhteissumma. Tätä vielä selvittelemään.. Kaupunki vastasi ystävällisesti:

"Pahoittelut, että laskusi käsittely kaupungin organisaation sisällä on vienyt kohtuuttoman pitkän ajan. Yksityisten elinkeinoharjoittajien osalta joudumme selvittämään ennekkoperintärekisteriin kulumisen sekä YEL-vakuutuksen. Nämä asiat olisi palvelun tilaajan ollut hyvä käydä kanssasi läpi ennen palvelun ostamista, jolloin olisit osannut varautua asiaan ja ilmoittaa tiedon puuttuvasta eläkevakuutuksesta. Jos kaupungilla olisi ollut tiedossa heti laskun saavuttua, että eläkevakuutus hoidetaan kaupungin toimesta, olisi maksu hoitunut huomattavasti nopeammin. Tosin siinäkään tapauksessa maksu tuskin olisi ehtinyt eräpäivään mennessä, koska kaupungin puolesta eläkevakuutettavat ostolaskut maksetaan palkkajärjestelmän kautta ja kaupungin palkkapäivät ovat 15. ja 30./31. päivä. Kaupunki on siis maksanut 17,93% eläkevakutuksen. Lisäksi eläkevakuutuksesta peritään palkan-/työkorvauksensaajalta 7,15%. Laskustasi on siis pidätetty eläkevakuutusmaksua 8,24 euroa. Mikäli et kuuluisi ennakkoperintärekisteriin, olisi maksusta pidätetty myös ennkonpidätys. Jatkossa pyydän laskulla ilmoittamaan tiedon eläkevakuutuksen puuttumisesta (ja ilmoittamaan henkilötunnuksesi tilaajalle) tai liittämään laskuun todistuksen maksetusta eläkevakuutuksesta, jos päädyt ottamaan itsellesi YEL-vakuutuksen. Nämä asiat on syytä selvittää palvelun tilaajan kanssa etukäteen palvelun tilauksen yhteydessä. Korkolain mukainen viivästyskorko sinun on mahdollista laskuttaa."

Hämmästyttää, kummastuttaa:
1. Jos käytän valmista, kaupungin omaa laskupohjaa, jonka vielä täytän ohjeiden mukaan, niin eikö siinä pitäisi olla kaikki tarvittavat tiedot? Ei kysytty yel-vakuutuksesta missään mitään, ei ollut lokeroa henkilötunnukselle (ja muutenkin olen käsittänyt että yrittäjillä y-tunnus on vähän sama asia). Eipä tosin ollut viivästyskorostakaan mitään mainintaa.
2. Eläkevakuuttaminen on käsittääkseni yrittäjän vastuulla, ja jos (tässä tilanteessa vapaaehtoista) yel-vakuutusta ei ole, niin se on yrittäjän kannalta voivoi. Minulla ei ole ko. kaupungin kanssa työsuhdetta, silti kaupunki maksoi eläkevakuutusmaksun, miksi? Onko kaupunki jotenkin eri asia kuin kuka tahansa muu, jolle laskuja lähetän? Ja jos en kuuluisi ennakkoperintärekisteriin niin verotkin olisi peritty summasta suoraan. Mikä vero, kun en kuulu alv-rekisteriin? Kuka näistä tietää? 
 
Voi olla että oli viimeinen työkeikka tuohon kaupunkiin.

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Sanaton





Itselle muistiin vähän tunnelmia eiliseltä synttäriretriittipäivältä. Tuli kyllä niin paljon hoivaa ja voimaa, että se kantaa pitkälle! Sanat ei riitä. Sydän laulaa ja sielu hyrisee. Vielä yölläkin heräsin myhäilemään hymy korvissa. Ai että mua on siunattu ihanilla ystävillä. Kiitos, kiitos, kiitos

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Jännän äärellä





Kävin sunnuntaiajelulla maalla testaamassa miten talvirenkaat pyörii lumisilla teillä. Rapsuttelin kissoja ja pesin lattioita. Tiistain aikana pitäis siivoukset olla tehtynä ja torstaina siirrynkin keittiövuoroon. Lauantaina mulla on pitkästä aikaa vapaapäivä ja tapaan monia ystäviä ihanissa merkeissä! Ja sitä varten oon koko syksyn kissojen hoitamisen ohessa raivannu ja siivonnu. Enkä siis omaa kämppää - oliski ollu paljo helpompi keissi, mut kaikki ei ois tänne mahduttu. Vaan toivon että sillä on pitkällisiä sekä itseäkin koskevia vaikutuksia, nääs nyt pian pitäis niitä isoja päätöksiä asumiskuvioiden osalta tehdä. En halua joutua maksamaan vuokraa yhtään kuukautta turhaan, eli jos tässä piakkoin ilmoittaisin vuokraemännälle että lähden tästä kämpästä niin vuodenvaihteessa ois muutto. Jännä nähä minkälaiseen päätökseen päädyn, uskallanko..?

maanantai 31. lokakuuta 2022

Takkutaikoja






Oon supersuperiloinen! Pyysin kesällä rakkailta tyttäriltä, että jos he joskus leikkaa hiuksia pitemmän pätkän kerrallaan, niin lahjoittaisivat hännät mulle. Toinen kaivoi heti kätköistä kaksi lettiä, ja tässä syksymmällä toinenkin kyseli että jos hän vaihtais hiustyyliä niin mitä niillä hiuksilla tekisin. Laittaisin omaan päähän, tietysti! Ja niin postissa saapui vielä yksi letti, ja pääsin varaamaan pitkästä aikaa takkuhuoltoa. Ja nyt mulla on ihanat hiukset!! Halusin jättää pitkät pätkät latvoista vapaaksi, kun ihan joka takkuun ei jatkoja laitettu, ja kun noita vapaita hiuksiakin on vielä aika runsaasti, niin luulen että ois tullu hassut jos ois näkynyt pitkät takkuhännät omien hiusten alta. Vaan näin on just hyvä! Edelleen on ne samat alkuperäiset 30 takkupötkylää, mut ne jää kätevästi piiloon jos niin haluaa, ja saa ne näkyviinkin jos haluaa. Vähän totuttelua kyllä vaatii yhtäkkinen hiusten piteneminen, sentäs ei ihan istuessa jää alle.. Musta on jotenkin niin ihana ajatus, että mulla on omien lasten hiuksia päässä, ne kulkee nyt aina mukana

tiistai 25. lokakuuta 2022

Kuu ja aurinko





Tänään oli ensimmäinen kunnon pakkasaamu, ihana harmaalla huurrettu maisema. Olisin halunnut lähteä ulkoilemaan, haistelemaan talven tuloa, mutta jouduin tyytymään pikaiseen pyrähdykseen terassilla ihmettelemässä kuka haukkasi auringosta palasen. Vaikka päivä oli pilvinen, niin just pimennyksen aikaan auringon edessä oli vain ohut pilviharso ja taas pääsin ihmettelemään kaikkee tätä. Miten onkin niin nerokkaasti "sattunut", että kuun ja auringon etäisyydet maasta on just suhteessa niiden kokoon, ja kuinka täsmällisesti kuu kulki auringonsirpin yli. Sitten läksin sisälle, ja pilvet peitti taivaallisen näytelmän.

Oikeestihan olisin just nyt töissä, mutta enpä ole. Olen elämäni ekaa kertaa saikulla. Syysloman loppupuoli meni peiton alla köhiessä, ja samantyyppinen meno on jatkunut yhä vieläkin. Katotaan jos jo huomisen jälkeen työt taas kutsuis. Jäi välistä lauantain kirppistelypäivä, jota varten olin pakannut auton täyteen tarpeettomia tavaroita kun olen käynyt maalla järkkäilemässä. Pitänee tukea nuorisoliikuntaa ja kuskata ne paikalliseen kierrätyskeskukseen. Talvirenkaat sentäs ennätin saada vaihdettua, vaikka nyt ei ole ajelulle talvikeleillä päässytkään. Vaan kylläpä niitä varmasti vielä riittää.

perjantai 14. lokakuuta 2022

Mietintämyssy





Pidän kyllä tästä mun pikku elämästä tosi paljon näinkin. Ehkä kuitenkin ajattelen että onnellisin aika on vasta jossain edessäpäin, en kyllä tiedä mitä vois olla tulossa tai mitä siihen tarvittaisiin, kun kaikki vaiheet elämässä on olleet yhtä aikaa onnellisia ja silti jotenkin raskaita. (Tai näin muistelen nyt jälkeenpäin.) Voisko elämä edes olla pelkästään onnellista? Uskoisin että vois, ainakin enimmäkseen, hetkittäin. Tällä hetkellä elämä on kuitenkin vähemmän raskasta ja enemmän onnellista. Eli onko kaikki sittenkin hyvin näin? Haluaisin tietää mitkä on mun polun tulevat käänteet, kuinka paljon kuljen harhaan ennen kuin huomaan korjata kurssia, ja mihin ylipäänsä oon menossa. Täällä kotona on munnäköistä, mulle hyvä olla. Mitä jos koti muuttuu, voiko olla yhtä hyvä olla jos palaa takas vanhoihin ympyröihin? Aukeeko vanhat haavat, luisuuko takas vanhoihin kaavoihin? Mutta kyllä yleensä enemmän kaduttaa tekemättömät asiat kuin tehdyt, ainakin näkee mitä muutoksia tulee, mihin ne johtaa. Jos ei tee mitään eikä muuta mitään, niin mikään ei myöskään muutu. Ja pääseehän sitä taas jonnekin muualle jos siltä alkaa tuntumaan. Kun oikein miettii, niin pystyy löytämään kiitollisuutta kaikista valinnoista ja kokemuksista, miksipä se jatkossa jotenkin muuttuisi. Tänään on palkkapäivä, ja kävin rentouttavan aamujoogatunnin jälkeen ostamassa kaapit täyteen ruokaa. Illansuussa ajelen lähikaupunkiin toiselle rentouttavalle joogatunnille. Huomenna ohjelmassa vielä yksi aamujooga, ja sunnuntaina viimeinen etäjooga ennen syyslomaa. Sitten olis näillä näkymin kokonainen viikko aikaa haahuilla vaan ja kattoo mitä tuleman pitää. Minkälaisiahan ajatuksia mieli raksuttelee kun se pääsee taas tylsistymään. On tämä ihmisenä olo vaan jännää puuhaa!

lauantai 8. lokakuuta 2022

Pitäiskö hankkia elämä?





Tänään ajelin aamujoogasta kotiinpäin hirrrmuisessa sateessa ja tuulessa. Tankkasin autoon viidelläkympillä bensaa, kuten aina lauantaisin. Käväsin kaupassa, söin evästä, laitoin palapeliin muutaman palan paikoilleen, viimeistelin keskeneräiset korvikset, pesin koneellisen pyykkiä, neuloin kymmenen riviä villasukanvartta, soitin yhden puhelun, roikuin ihan liikaa instagramissa, ja nyt mietin että mitähän sitä sitten vielä keksis tässä reilun vuorokauden pituisena viikonloppuna tehdä. Eilen joogatunnille ilmestyi uusi tyyppi: pitkä, tumma ja komea (sen mitä näillä silmillä pystyin näkemään) mies, ja hämmästyin jo siitä että edes huomasin moisen, sekä lisäksi siitä että mieli lähti taas tarinoimaan sitä samaa, eli että oishan se kiva jos ois joku jonka kanssa tehdä juttuja, käydä paikoissa ja muutenkin jakaa paloja arjestaan. Voi elämä, oi kaipaus! En tiedä miksi sitä vieläkin muka tuntee itsensä jotenkin vajaaksi kun on yksinään. Ei edes yksinäiseksi, vaan just tuo että haluis jakaa asioita, keskustella välillä ja semmosta. Olen nyt asunut kolme vuotta yksin - ensin yhden ihan yksinyksin, ja sitten kaksi vuotta silleen että poika on suurimmaksi osaksi kämppiny mun luona. Naapuriin muutti just uusia asukkaita, joku nuorisolauma, tai ainakin ovat aina sankoin joukoin liikeellä, takapihalla tupakalla tai seisoskelemassa keskellä parkkipaikkaa. Jotenkin entistä enemmän tuntuu että aika tässä asunnossa on tulossa päätökseen. Oon vaan tosi huono tekemään mitään muutoksia. Erehdyin vihdoin asentamaan kännykkään järjestelmäpäivityksen kun se on sitä varmaan jo yli vuoden ehdotellut, ja voi ei sitä kauheutta kun kaikki muuttui ihan erinäköiseksi ja vääräksi. Mut sitähän se elämä on, ikuista muutosta, pitäis vissiin pikkuhiljaa totutella.

tiistai 4. lokakuuta 2022

Voiton puolella





Tässä työputkessa menossa päivä 16/28, yli puolenvälin jo! Oon edelleen hengissä ja suht järjissänikin. Ja vaikka ei ole kokonaisia vapaapäiviä, niin silti on paljon vapaa-aikaa aamuisin ja päivisin, ja työt yleensä vasta illalla. Paitsi viime perjantaina oli joogatunti aamulla, päivällä ja illalla, huh. Muutenkin viime viikolla tein oman ennätyksen, pidin yhteensä 12 joogaohjausta. Paljon muuta en oo edes yrittänyt tehdä töiden lisäksi kuin runsaasti lepoa ja tietty kissojen hoitoa, kerran on tavattu ystävien kanssa. Ja vietän pieniä hetkiä pihalla, ettei syksyn ihastelu jää pelkästään auton ikkunan läpi tapahtuvaksi, tosin sieltäkin näkee ihan mukavasti kauneutta. Ja kunhan saan tän putken päätökseen, niin näillä näkymin tiedossa on loma! Tai ainakin useampi vapaapäivä - no, vähintään pari. Päässä pyörii asioita, päätöksiä pitäis tehdä, mut annan niiden vielä muhia. Kaikki aikanaan, kaikki kyllä järjestyy.

torstai 22. syyskuuta 2022

Pienet auringot








Kun ei ole koiraa, niin onneksi on kamera!
Näistä pikkuauringoista imen valoa ja voimaa loppuviikkoon.

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Mietteitä, murheita





Pinja on palannut kotiinsa. Viipyi täällä pitempään kuin alunperin oli tarkoitus, ja hyvä niin, sillä nyt ehdin jo vähän kyllästyä jatkuvaan sotkuun, eikä ehkä oo niin kova koirakuume enää. Ja lemmikkienpidon nurjempi puolikin on tässä lähiaikoina näyttäytynyt, kun maalta yksi kissa äkillisesti sairastui ja yhtä äkillisesti piti lopettaa. Poikasen kanssa kahdestaan laskettin Hemmo haudan lepoon, oli aika rankka rasti.

Työrintamalla yksi vajaa viikko takana, tämä viikko on ensimmäinen kun kaikki ryhmät pyörii. Ja nyt jo väsyttää aikalailla. Joku siirtymävaihe vissiin tässä ennenku kunnolla rutinoituu taas kulkemaan sinne, tänne ja tonne. Tänään ajelen sinne kauimmaiseen työpaikkaan pitämään kolme hybridituntia, ou jee. Onneksi työ itsessään kuitenkin antaa enemmän kuin ottaa, nuo matkat vaan tässä vaiheessa vielä vähän tökkii. Sunnuntaina alkavan etäjoogan infokirjeet pitäis kirjoittaa ja lähettää osallistujille, just nyt ei nappais.

Ja sellastakin olen täällä pienessä elämässäni miettinyt, että jos muuttaisin tästä sähkölämmityskämpästä pois. Mitä jos palaisin kotiin maalle, voisko se onnistua? Oltais eksän kanssa osa-aikakämppiksiä, kun se nyt pääasiassa tekee viikot töitä muualla ja on kotona vain viikonloppuisin. Ei todellakaan mikään ideaaliratkaisu, mutta jos silleen sais vähän kuluja jaettua niin voisko se toimia? Ja ennen kaikkea: kestäiskö mun pää? Tietty sieltä maaseudulta tulis ajelemista töihin sit vielä enemmän, samoin kauppaan, lapsen koulumatkat hankaloituis (paitsi kohta lukio on käyty ja armeija alkaa) jne. Yksi ratkaisu ois löytää äkkiä jostain Iisalmesta mies jonka luokse muuttaisin, mutta epäilenpä ;o)

Mut hei - viemärin sain aukaistua, nyt saa taas keittiön pidettyä siistinä, eli jotain positiivista sentään! Yritän kyllä kaivella niitä ilon- ja kiitollisuudenaiheita vaikka kivien koloista. Pitäisköhän ihan lähtä aamulenkille, voihan sitä käveleskennellä ilman koiraakin, vaikka just nyt sellanen tuntuukin ihan hassulta ajatukselta.