Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 3. marraskuuta 2020

Jalat maassa





Oikeesti kaipaan sitä helppoutta että sen kun astuu ovesta ulos ja heti on isojen puiden syleilyssä. Vaikka ei täältäkään niin pitkästi metsään ole, jotenkin vaan tuntuu työläämmältä saada lähdettyä ulos, ja sitä paitsi siellä voi olla ihmisiä..

Viikonloppu vierähti ihan epätyypillisessä ympäristössä, mutta aivan ihanien ihmisten parissa. Meillä oli viimeinen Grounding Yin-koulutusviikonloppu. Kolme päivää intensiivistä maadoittumista, joka päivä nepalilainen lounas, ja yksi viiden kilsan kävelylenkki kovilla kaduilla. Taas tuli tehtyä osittainen digipaasto, mun puhelin kun ei edelleenkään suostunut juurikaan toimimaan tuolla pääkaupunkiseudulla. Tänään vaihdoin liittymän toiselle operaattorille, eli jos joskus vielä käyn nykyisen luurin kans Hesassa niin näkeepä oliko vika puhelimessa vai missä. Koulutuksesta jäi diplomin lisäksi käteen joukko heimolaisia, joiden kanssa toivottavasti vielä tavataan ja päästään yhä syventämään meidän yhteistä joogamatkaa.

Mitä se GY oikein on? GroundingYin®-joogahoito yhdistää yinjoogan lempeimpiä ja maadoittavimpia asanoita sekä akupainantaa ja hoivaavaa kosketusta. Yinjooga itsessään tukee ja edistää mm. sidekudosalueiden sekä nivelten energiansaantia, aineenvaihduntaa ja liikkuvuutta. Lihasten pitäminen rentoina mahdollistaa sidekudosten hitaan avautumisen, jolloin niihin kertyneet kuona-aineet pääsevät poistumaan kehosta tehokkaasti. Myös mm. aineenvaihdunta, imunesteiden kierto ja verenkierto sekä ruoansulatus aktivoituu. Asanoissa ollaan n. 5 minuuttia kerrallaan, jonka aikana ohjaaja kiertää käsittelemässä osallistujia. Joogahoidon vaikutukset kestävät noin vuorokauden, jonka aikana ei kannata tehdä mitään voimakasta vaan antaa kehon palautua ja hoitaa itseään rauhassa.
 
Ps. Kuopion seudulle tulossa parillekin paikkakunnalle Grounding Yiniä noin kerran kuussa. Lisää tietoa täältä.

2 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Kävin muistaakseni sunnuntaina kävelyllä! Olin hieman pettynyt kun naapuristo ei ollut vielä herännyt kunnolla ulkovalojen suhteen! No, oli niitä jonkin verran. Mun ilo iltaisin kävelyllä katsella sitä "kimallusta". Se on kai säätilasta huolimatta talvi?!?

Vianna kirjoitti...

Hämmentävän "kesäisää" kyllä on, ei ehkä joulu-/talvi-/kausivalojen ripustelu oo vielä käynyt mielessä monilla, vaikka luulis koska pimeä tulee niin aikaisin!