Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Kylmää kyytiä

Menisitkö järveen uimaan tähän aikaan vuodesta? On aika lailla tasan kaks kuukautta siitä kun aloitin päivittäiset kylmät suihkut. Seuraan instassa heppua nimeltä leighewin, sama tyyppi jonka huikeassa hengitystyöpajassa kävin toissa kesän Magnesiassa. Lähdin mukaan hänen kolmen viikon kylmäsuihkuhaasteeseen, jossa joka päivä tuli selkeät ohjeet kuinka hommassa edetään. Ensin aloitettiin kääntämällä normisuihkun jälkeen vesi kylmälle 20 sekunniksi ja siitä pikkuhiljaa lisäten niin että kolmen viikon päästä koko suihku hoituu ilman lämmintä vettä. Ei se vieläkään mukavalta tunnu, mutta jotenkin keho kaipaa sitä tunnetta mikä parin minuutin kylmästä suihkusta tulee. Kaikkiaan neljä kertaa olen jättänyt suihkun väliin, reissujen tai aikaisten herätysten ym tekosyiden takia, mutta aina olen seuraavana päivänä palannut takas ruotuun. Enkä ota suihkua heti aamulla herättyäni, usein menee reilustikin iltapäivän puolelle. Kylmäaltistuksen hyödyistä olen kuullut aiemminkin, ja pari vuotta sitten yritin omatoimisesti saada jonkunlaista kylmärutiinia kehiteltyä, mutta se sitten jostain syystä jäi. Jännä juttu muuten sattui tässä yhtenä päivänä kun menin suihkuun enkä jaksanut kääntää vettä kylmälle lukiolaisen jäljiltä, ajattelin että testaanpa pitkästä aikaa lämmintä suihkua. Ensinnäkin se oli ihan liian kuumaa, oli pakko vääntää vähän kylmemmälle, ja kun sammutin hanan siksi aikaa että levitän kananmunan hiuksiin, meinasin oikeesti jäätyä! Kylppärin lämmin ilma tuntui niin kylmältä, ettei vesi ikinä. Mieluummin kylmää vettä niskaan ja sen jälkeen mukavan lämmin fiilis kuin toisinpäin! Haaveena mulla on jossain vaiheessa pystyä uimaan luonnonvesissä vuoden ympäri, avantoonkaan en ole vielä koskaan pulahtanut.

3 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Muu kun jäätelö ei sovi minulle kylmänä...ei ainakaan usein! Aika hurjaa tuollaiset kylmät suihkut.

Heli kirjoitti...

Mä rakastan kuumaa suihkua, joten tuskin nauttisin kylmästä versiosta. =) Youtubesta katsoin kerran kanavalta Wild we roam videon, jossa se nainen otti muistaakseni 30pv ajan kylmän suihkun (oliko lie joku haaste?), alkaen jostain pienestä ajasta ja päätyen useampaan minuuttiin (4? tai 5?). Ilmeisesti siihen tottui kyllä... mutta huhhuh, itsellä ei riitä kyllä intoa moiseen kokeiluun, vaikka kylmän hyvät vaikutukset oon kuullut minäkin.

Avannossa olen käynyt kerran, se oli ihana kokemus! Tosin menin siitä suoraan kuumaan saunaan takaisin, että mikään hard core avantouimarikokemus sekään ei ollut. =D Yksi tuttuni on ainakin joskus ihan harrastanut uimista avannossa, siis sellasta missä uidaan joku matka, eikä vain pulahdeta. Taisi olla jossain kisoissakin mukana. Hrr, sanon minä!!

Vianna kirjoitti...

:)

Itellä ei kävis mielen vieressäkään mennä mihinkään kuumaan kylmän jälkeen, siks mietin tota avantoakin. Sisälle tietty pitäis päästä, mutta tuntuis että saunassa ois liian kuuma..

Kaks-kolme minuuttia kylmässä suihkussa on ookoo, siinä ehtii hyvin jo peseytyä. En ehkä lähtis seisoskelemaan kylmän veden alla ihan huvikseni, kylmän hyödyt tulee kuulemma jo kahden minuutin dippaamisessa kaulaa myöten, sama lie suihkussa. Avantoon ehkä laittaisin hanskat, sukat/tossut ja pipon.