Joskus mulla tekee ihan spontaanisti mieli tehdä kärrynpyöriä tai tanssia sateessa. Kerran tässä menin metsään ja löysin polulta kirkkaanpunaisia pihlajanlehdyköitä. Keräilin niitä kourat täyteen (ohikulkijat oli vähän että mitä ihmettä), laitoin taskuun ja ajattelin kotona askarrella niistä jonkunlaisen mandalan. Muistelin miten lapsena värikynien piti olla kotelossa aina värijärjestyksessä, ja muutenkin miten olen aina nauttinut väreistä ja nautin vieläkin, nytkin se lehdyköiden puna suorastaan pysäytti. Sisäinen lapsi alkoi huudella että tee jotain hauskaa, ja niinpä värkkäsin vähän matkan päähän polun varteen värikkään teoksen. Se oli paikallaan lähes koskemattomana vielä parin päivän päästäkin, ja löysinpä metsäpolulta jonkun toisenkin tekemää luontotaidetta, hieman värittömämpänä tosin - siihen oli käytetty pelkästään keppejä ja käpyjä. Ilahdutti silti, myös sisäistä lasta.
Mikä sais sun sisäisen lapsen innostumaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti