Tänään olen nukkunut pitkään ja lojunut sängyssä puolillepäivin, kastellut kukkaset - myös purkkinarsissit ikkunan takana, soittanut parille lapselleni tsemppipuhelun, värkännyt kolme makrameejuttua valmiiksi (kaksi niistä oli tosin oli jo viittä vaille), ja siinäpä se päivän saldo melkein onkin. Ruuaksi on tulossa luomuhässäkkää, ihan oikeista vihanneksista tehtyä eikä mikään pakastepikaversio. Ruuanlaitto näyttää olevan nykyään suurin haaste, helposti söisin vain sitä yhtä ja samaa lempparia eli paistettu muna + lisukeet, mutta ei sentään monesti päivässä jaksa.. Jotenkin pelkästään itselle kokkaaminen tuntuu ihan liialta vaivannäöltä. Tänään olen ajatellut leipomista, jos pääsiäiseksi sen jauhottoman ja sokerittoman suklaakakun tekis, mutta yksinkö sen sitten syön? Varmasti onnistuis sekin.. Kävelylle olisin mennyt jos aurinko olis paistanut, vaikka jotenkin tuo vakireitti on jo niin nähty sekin. Kaipaisin kyllä enemmän luontoa tänne lähelle, ei huvita puikkelehtia tuolla asutuksen keskellä. Nyt kun on viisi(!) vapaapäivää, niin vois jonnekin luontoon ihan lähteä retkellekin, jos tietäis minne. En ehkä ihan viittä päivää aio istua sisällä solmuja vääntämässä tai nenä kiinni ruudussa. Mielessä on myös käynyt ajatus, miten ihanaa olis jos mulla ois kissa, semmonen lämmin kehräyskone joks nukkuis mun mahan päällä. Voi apua.
Hyvää pääsiäistä, ystävät!
3 kommenttia:
Taitaa olla luontokohteissa pääsiäisen aikaan ruuhkaa, jos kelit on hyvät. Ihmiset varmaan hakeutuu luontoon, jos vain on mahdollista, kun kyläilläkään ei voi.
Mulla menee nää(kin) päivät opiskeluhommissa. Tänä aamuna nousin klo 6, iskin pyykit koneeseen, keitin puuron, heitin luurit korviin ja jatkoin luennon kuuntelua siitä, mihin eilen jäin. Muu ohjelma tänään koskee myös opiskelua, pitäisi mm. vääntää tekstiä jätehuollosta, enkuksi... huokaus. Miksi, oi miksi lähdin opiskelemaan... Olis tosi kiva nähdä tulevaisuuteen, että onko tästä oikeesti jotain hyötyä ja missä mahdan olla vaikka 5v kuluttua. (Toivottavasti hengissä, siinä tavoitteeni just nyt.)
Nauti vapaista ja joutilaisuudesta. Hyvää pääsiäistä! ♥
Kyllä luontoon kannattaa aina mennä! Ihanaa kun on nämä pääsiäisvapaat, tulivat juuri passelisti! Kissat ovat niin ihania! Ei muuta kun kehräyskonetta hommaamaan!
Jäi se luontoretkelle lähteminen sitten kuitenkin. En keksinyt minne menisin, ja sääkin oli melko vaihtelevaa. Kävin kuitenkin metsässä melkein joka päivä.
Tsemppiä opiskeluihin, Heli! Kuulostaa hurjalta tuo kaikki tekeminen, toivottavasti siitä on paljon hyötyä tulevaisuuden kannalta! Oi kun oliskin ihanaa päästä kurkistamaan missä sitä mahtaa olla viiden vuoden päästä, viis vuotta sitten en kyllä millään olis arvannut että nyt olen tässä!!
Kissoja olis kolme mistä valita jos oikeesti tänne sellaisen haluaisin.. Ehkä en tosissaan ainakaan just nyt jaksais, haluun elää edes hetken helppoo elämää ilman lapsia ja lemmikkejä. Kissat on kyllä ihania! Ja koiratkin! Ei sekään haave ihan täysin kuopattu vielä ole..
Lähetä kommentti