Miten yhtäkkiä huomaan olevani ikäänkuin irrallaan kaikesta. Pitkä "loma" "töistä", lapset asuu kaukana tai muuten vaan elävät omaa elämäänsä, ei tarvita enää äitiä kuten ennen, nuorimmaisen murkkuikä tosin kurkkii nurkan takaa jo välillä. Mun vähät kaverit on kaukana ja muutenki etääntyneet, mää oon muuttunu (ite sanoisin että kasvanut, ehkä eri suuntaan ku muut) niin paljon viime vuosina. Mulla ei oo siskoja, veljet ei oo kovin läheisiä, äitiki asuu kaukana. Mulla on vaan minä. Ja nyt se tuntuu ihan ookoolta. Tiedän että tuolla jossain on mun hengenheimolaiset, osan olen varmasti jo tavannutkin, ne tulee mun elämään isommin sitte ku on sen aika.
Sitä odotellessa mää teen tosi hyödyllisiä juttuja mun kans. Nukun hyvin, jos en yöllä pitkään nii sit otan vaikka päikkärit. Syön hyvin, olen alkanut syödä sateenkaaria, eli vähintäänkin joka päivä jotain punasta, oranssia, keltasta, vihreetä ja violettiä, siis hedelmiä marjoja vihanneksia. Välillä herkuttelen hyvällä omallatunnolla. Pyrin ulkoilemaan joka päivä vähän, tai ainakin joogaan tai tanssin. Istun kissa sylissä ja teen käsitöitä. Olen hiljaa, yksin, meditoin, kuuntelen ajatuksiani, yritän seurata sydäntäni. Käsittelen vanhoja juttuja, haavoja sitä mukaa kun niitä pulpahtelee esiin, nytkin on monena päivänä pitänyt itkeä jotain. Silleen sitä eheytyy pikkuhiljaa.
5 kommenttia:
Kuulostaa ihan hyvältä elämänvaiheelta! ♥
Juu, noin kävi itselleni myös! Sitten mä huomasin, että jos jään murehtimaan asiaa, niin siihen ei tule loppua! Aloin nauttia omasta ajasta, vapaudesta! Mä tykkäänkin olla omissa oloissani tosi paljon! No, mä olen töissä ja se on siis yltiösosiaalista touhua! Se vie minusta täysin mehut! On niin hyvä, että ei sitä perhehulinaa enää oo, mä en taitaisi enää jaksaa. Olen alkanut kokeilemaan uusia asioita ja tehnyt juttuja, mitä ei olisi ennen tullut mielenkään! Se on tosi hyvä! Kokeile sinäkin!! Se ei sitten pidä paikkaansa, että kaikkeen tarvii kaverin! Eikä tarvi.
Kyllä yritänkin nauttia nyt tästä niin kauan kun tätä kestää :o) Ja kyllä määki tykkään olla itteni kanssa, onneksi! Onhan tuota tullut yksin reissattuakin jne. Vaikka välillä kyllä tuntuu että kaveri olis kiva..
Hienosti kuvattu sinun matkaa ja olotilaa.Vaikka asunkii nyt kauempana niin toivottavasti ei ikinä etäännytä liikaa! Aina on täällä ovet auki sinun tulla ja toivottavasti vielä päästään yhteisille matkoillekkin.. Ikävä on!!
T:Sartsa
Ihana oot, kiitos! Niisk..
Lähetä kommentti