Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

torstai 17. helmikuuta 2011

Vahvistuslauseilla hyvään oloon ja itsetuntoon


Alitajunnan sanotaan olevan kuin aarreaitta, jonne kaikki kokemuksemme on tallennettu. Saamme sinne parhaiten yhteyden ollessamme rentoutuneessa tilassa. Mitä sinne syötämmekään, alitajunta ei arvostele sitä vaan ottaa kaiken totuutena vastaan.

Kirjailija Sonja Choquette kuvaa alitajuntaa hauskasti miehistöksi, joka tottelee kaikkia viestejä. Jos sanot kapteenina, että pysyt terveenä tai että opit jonkin uuden asian, alitajunnan miehistö vastaa sinulle: -Yes, Boss, toteutetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ja aloittaa samalla työskentelyn, jotta uskottu asia tulee todeksi. Samoin tapahtuu, jos sanomme itsellemme, että olemme luusereita tai etttä aina kolottaa jostain kohtaa tai ettei meillä ikinä ole rahaa. Ja taas miehistö vastaa: -Yes, Boss - ja alkaa tehdä töitä, että uskottu asia tulee todeksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Vuosien varrella olen tavannut lukuisia ihmisiä, jotka sanovat edelleen vielä keski-iässä kuulevansa kuin nauhalta vanhempiensa sanovan: -Ei sinusta ole mihinkään, tai: -Et sinä kuitenkaan onnistu. Jos lapsi uskoo sanotun todeksi, se pysyy mielessä vaikka kuinka kauan ja estää elämästä täyttä elämää. On aika katkaista kielteiset nauhat ja vaihtaa ne uusiksi, vahvistaviksi lauseiksi. Eikä missään nimessä ole tarkoitus alkaa syyttää vanhempiaan. He tekivät sen, minkä osasivat. He ovat luultavimmin kuulleet samat sanat omilta vanhemmiltaan. He eivät tienneet, miten haitallisia nuo lauseet olivat.

Jos haluaa päästä eteenpäin, on laskettava irti, annettava anteeksi. Hyväksyttävä se, mitä on tapahtunut, siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ja päätettävä, ettei enää koskaan jatka kierrettä. Ettei sanoin lannista enää itseään eikä ketään muutakaan. Voi myös miettiä, piilikö lannistamisessa jokin näkymätön opetus. Joku kurssilainen sanoi oivaltaneensa vaikeista ihmissuhteistaan tosi paljon, kun kuvitteli, miten kaikki ovat toistensa oppilaita ja opettajia vuorotellen. Aivan kuin olisimme sopineet jollain olemisen tasolla, että yhdessä tulemme hiomaan valitsemaamme teemaa. Tästä mielikuvasta hän sai valtavasti apua ja pääsi eteenpäin omalla henkisen kehityksen tiellään. Teimme yrityksessämme näistä ajatuksista innostuneina vahvistuskorttipakkoja, joissa on 48 kannustavaa korttia. Ne on tarkoitettu auttamaan uuden rakentavan ajattelutavan omaksumisessa. Annoimme niitä lahjaksi ystäville ja asiakkaillemme. Erään suuren teollisuusyrityksen päällikkö, asiakkaamme, sanoo aina jututtaessaan minua: -Mikä niissä sinun korteissasi on. aina kun tarjoan niitä kokouksissa alaisilleni tai asiakkailleni, sieltä tulee yleensä juuri oikea kortti. Kannustavat lauseet avaavat keskustelun ja panevat porukan miettimään. -Ninnpä, ja kun itse vielä ne nostamme.

Mietittävää:
Minkälaisillä lauseilla sinä vahvistat itseäsi? Pane negatiiviset lauseet poikki välittömästi ja ala rohkaista itseäsi. Muista: se mitä sanot ääneen rakentaa sinun todellisuuttasi.

Leena Markkanen - Ilo tekee ihmeitä, Elämän oivallusten opaskirja

3 kommenttia:

Pääsky kirjoitti...

..."tulee yleensä juuri se oikea kortti"...
;)
Se on jo paljon, jos havahtuu ymmärtämään, että joku asia on oikea itselle juuri tänään, osaa ottaa neuvosta vaarin.

Ilo on lähde !
Hengitä syvään ja elä hetki !

Sini kirjoitti...

Luin juuri viikonloppuna yhtä alitajuntaa käsittelevän kirjan :) Yritän tietoisesti käyttää vahvistuslauseita. Joskus sitä tosin joutuu oikein tsemppaamaan...

Kaisa Reetta kirjoitti...

Juuri tänään mietiskelin näitä samoja asioita.
Miten helppoa olisi olla uskomatta itseensä ja unelmiinsa, luovuttaa pikkurillin verran: 'En minä osaa, en pysty, ei tästä kumminkaan tule mitään'... Ja sitten kuitenkin, jostain tulee voima kääntää ajatukset taas toisille urille.. Työtä se vaatii, mutta olen huomannut, että se työ kannattaa tehdä.

Kiitos hienosta postauksesta. Blogisi on upea! :)