Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 28. joulukuuta 2010

Sopivasti



Kunpa olisi kaikessa pystynyt pitäytymään kohtuudessa. Kuten esim suklaan syönnissä, sitä on nääs mätetty taas koko joulu, ja yhä edelleen noita rasioita kummittelee nurkissa. Kinkku oli myös liian hyvää. Nyt kun on päässyt maistamaan stressivapaata possua, niin voi olla hankalaa palata entiseen.. Laatikoitakaan ei nähtävästi syöty liikaa, sillä isommat lapset tilasivat omiin pakastimiinsa parit porkkanalaatikot. Niitä väsäiltiin eilen. Tänään meillä on sulatettu pakastinta ja suunniteltu kotiviinin tekemistä. Leivoin vielä muutaman pellillisen torttuja, ja jääkaapin perukoilta kaivoin viimeiset piparitaikinat uuniin. On niin kiva sitten joskus kesällä löytää täysi piparipurkki ja muistella joulua..

On meillä toki vähän muutakin tehty kuin syöty. Joulu on meillä ennen kaikkea perhejuhla, ja onkin oikein urakalla nautittu siitä kun koko perhe on koolla. On katseltu elokuvia, pelattu lautapelejä, naurettu, valvottu myöhään ja nukuttu vielä myöhempään. Vielä olisi lomaohjelmassa pikku reissu sukulaisia tapaamaan sekä 94-vuotissynttärit.

Leppoisia loppuvuoden päiviä!

3 kommenttia:

Dahlia kirjoitti...

Kiva ja lämmin insertti. Meillä ei edes kummittele ne suklaarasiat edes vaan KAIKKI on syöty...Leivoin kans tänään niitä torttuja. Pakastimessa on pari lanttulaatikkoa vielä.Pakastin loput kalkkunasta. Mies laittoi ennen joulua mansikkaviiniä tulemaan. Perhejuhlaa kans pukkas, laulettiin ja naurettiin. Paljon samoja asioita siis. Ei ihme, että hymyilytti kun luin sun insertin. =)Mun punainen amaryllis ei tosin ole auennut vielä;)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta 2011

Taina kirjoitti...

Oikein Mukavaa Uutta Vuotta 2011♥