Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Haaveilen


Viime aikoina olen nojatuolimatkaillut. Uusissakin paikoissa, kuten Gotlannissa, mutta olen myös käynyt läpi viime vuosina tehtyjä reissuja selailemalla kuvia. Lomakuvakirjoja on koneella sekä tekeillä että valmiina muutamia, ja yhden lähetin jo pari viikkoa sitten teetettäväksi. Odottelen innolla milloin valmis kirja kopsahtaa postilaatikkoon. Ehkä jo tänään..

Haaveilen myös pienestä lähilomasta kevään aikana, lumille ja uimaan tekisi mieli. Vuokattiin ehkä? Kesäreissun kohteena voisi olla vaikkapa Savonlinna. Kotiseutumatkalle lasten kanssa suunnataan Väisälänmäelle näkötornin juurelle eväitä syömään.

Kesähaaveita on kertynyt enemmänkin. Kiviaidan ympäröimä omenatarha kasvimaan jatkoksi olisi ihana! Kasvimaan kunnostus jatkunee. Marjakasveja haluan tulevana kesänä istuttaa, ainakin pensasmustikat, vadelmat, marjatuomipihlajat. Mansikoitahan onkin tulossa kokonainen pelto, mikäli suunnitelmat toteutuu. Pihalle kukkarunsautta perinneperennoilla, kaariportteja, pihakeinu..

Savusaunan taakse metsikköön haaveilen metsälammesta, jossa olisi pieni hiekkaranta.. Siihen äärelle rantamökki takkoineen. Piilopaikka jonne pääsee "lomalle" milloin vaan.


PS. Arvonta huomisaamuna..

2 kommenttia:

Kris kirjoitti...

Nojatuolimatkailu on ihan kivaa ja hyvä tapa päästä arjesta irti, haaveilla vähän aikaa ;)
Hyvää viikonloppua sinulle!

Vianna kirjoitti...

Kiitos Kris! Olikin ihanaa päästä uudelleen kokemaan samat reissut kotoa käsin. Ja se uusien paikkojen koluaminen vasta mukavaa onkin, kotoa käsin ainakin.. Google Earth on tosi kätevä matkaopas!