Valoa

Kävin Deepthin alias Kirsi Rannon Valoa -mantralaulukonsertissa ystävän kanssa Jyväskylässä viime perjantaina. Sitä ennen aamujoogaohjaus, jännittävä bussimatka (bussi hajosi ja odotettiin noin tunti varabussia keskellä korpea), sekä mahan täydeltä nepalilaista ruokaa. Lauantaina matka jatkui Tampereelle ja eilen kotiin. Hyvä jos tämä vekslaaminen kesä- ja talviajan välillä joskus loppuu, mutta en ymmärrä perusteluja sille, miksi pitäisi ottaa normaaliaika normaaliksi. Oli niin pimeää jo neljän jälkeen matkata kotiin. Nyt kun olisi mahdollisuus, niin miksi ihmiset ei haluaisi venyttää valoisaa aikaa iltapäivästä mahdollisimman pitkälle..? Toki oli ihanaa tänään aamulla herätessä kun oli jo valoisaa ja yöllä satanut lumi teki maisemasta vieläkin kirkkaamman, mutta eihän tämä kauaa kestä. Jo parin viikon päästä saa silmiä raotella säkin pohjalla, eli aamut on pimeitä kuitenkin. Mää ainakin ottaisin sen vähän valon mieluummin sinne "päivän" loppupäähän.

(Kuvat läppärin rajallisesta kuvavalikoimasta, yritän pian saada mun kuva-arkistonkin raahattua uuteen kotiin!)

Syysloman kohokohtia

* Sain sekä palautettua viimeiset koulutehtävät että viestit siitä, että molemmat meni läpi!! Paljon niiden kanssa turasinkin aikaa ja vielä enemmän hermoja, mutta nyt on kaikki tehtävät tehtynä ja joogaopekoulutus siis enää loppukoetta vaille suoritettuna.

* Runsain mitoin omaa aikaa - niinku sitä muutenkaan niin kovin vähän olis, mutta oli ihan erilainen fiilis kun ei ollenkaan tarvinnut kytätä kelloa että millon pitää lähtä ajelemaan jonnekin syrjäkylälle. Tein jopa pitkästä aikaa palapelin, sekä käytiin "koko perheen" kanssa kattomassa paikallisen harrastajateatterin Peter Pan-musikaali. Vähän akkuja latailtu siis.

*  Muutto. Viikonloppu vierähti vielä talo- ja kissavahtina, mutta sunnuntaina ennen tanssituntia pakkasin petivaatteet (sekä ison kasan muutakin tavaraa) autoon ja ajelin omaan kotiin, omaan uuteen elämään. Ja siltikin on vielä juttuja mitä tarvii hankkia jostain: työpöydän jalat, se pyykkikone, olohuoneeseen matto, leipäkori, ja varmaan paljon muutakin ns. välttämätöntä.

Loistopäivä!

Kun aamulla avaa silmät just sillon kun on nukkunut tarpeeksi, ja ikkunasta näkee ruskaiset puut ja sinitaivaan (ja myöhemmin hennon lumikuorrutuksen pellolla). Kun vie lakanapyykkiä ulos kuivumaan vaikka varjon puolella on vielä pikkupakkanen, ja keittää ison kupin teetä ihan vaan että sormet lämpiäis. Hipsii teekupin kanssa yläkertaan palauttamaan vihovihoviimeiset sekä filosofian että anatomian tehtävät (tämän koulutuksen viimeiset - ilmoittauduin jo seuraavaan, hups!), pysähtyy matkalla ikkunan ääreen tuijottamaan kaukaisuuteen ja mielessä välähtää ajatus kuinka hyvin ja ihanasti ja täydellisesti kaikki onkaan. Kun saa pyhittää koko loppupäivän vain itselleen ja yksinololle, ehkä viedä vielä muutaman puuttuvan jutun uuteen kotiin, ehkä käydä kirpsakalla kävelyllä uusissa maisemissa jos tätä aurinkoa vielä sinne asti riittää. Seuraavaksi kuitenkin aamupala. Ihkuu viikkoo itse kullekin! ♥

Syksy ♥

Asioita joita rakastan ♥ Syksy, syksyn värit, syksyiset auringonpilkahdukset, sumuiset aamut, ja ehkä se raikkauskin. En tiiä miks tykkään syksystä, ehkä se on joku syksylläsyntyneiden juttu, mutta jotenkin se vaan joka vuosi kolahtaa ja kovaa. Kun oikeesti kuitenkin tykkään auringon lämmöstä iholla, lintujen laulusta ja pörriäisistä, sekä vihreän tuoksusta, niin jotenkin luulis että kesän vaihtuminen syksyksi lähinnä harmittais, mutta eipä, ainakaan niin kauan kuin päivänvaloa riittää ja lehdet pysyy puissa. Tätä syksyä oon etupäässä ihaillut ikkunan läpi työmatkoilla, ja välillä tehnyt pikkupyrähdyksiä pihalle ja lähiluontoon.

Haavat

Joskus on vähän kaivettava vanhojakin juttuja, jotta niistä voi kauniisti päästää irti. Kaikkea alitajunnan uskomuksia ei tarvitse taakkana kantaa, mutta jotta niistä voi hellittää, on ne ensin nähtävä ja tunnettava. Taas niiiin kiitollinen, että juuri oikeat ihmiset ja oikeat työkalut on löytäneet mun elämään just oikealla hetkellä  ♥♥

(Jos tunne- ja tietoisuustaidot kiinnostaa, kannattaa tutustua Tietoisuusakatemiaan. Eikä ole maksettu mainos tämä, vaan omaan kokemukseen perustuva suositus.)

Ikuisuus ja toteutunut unelma

***On kahdenlaista ikuisuutta. Ensimmäinen ikuisuus on itsen ja Korkeimman luonnollinen tila, ajan tuhoavan vaikutuksen ulottumattomissa. Toinen ikuisuus on ajallista. Prakriti on ikuinen sanan vahvimmassa merkityksessä. Sillä ei ole alkua eikä loppua. Kaksi miedompaa versiota ikuisuudesta ovat loputon ja aluton ikuisuus. Loputon ikuisuus sisältää mahdollisuuden, että olio tai ilmiö on alkanut jonain tiettynä ajankohtana, mutta sen jälkeen se ei enää lakkaa olemasta. Joidenkin maailmankatsomusten vaalima ajatus ikuisen kadotuksen mahdollisuudesta ilmentää loputtomuutta. Tämä ajatus on intialaiselle ajatukselle vieras. Sen sijaan taaksepäin suuntautuva ikuisuus, eli jokin jolla ei ole alkua mutta joka voi loppua, on joogassa kaikkein tärkein. Vaikka emme voi tehdä menneitä elämiä koskevaa tutkimusta ja löytää tietämättömyytemme ja kärsimyksemme alkua, näistä on mahdollista päästä pysyvästi eroon joogan avulla.

Taipumukset ja painaumat nousevat tekoihin liittyvistä kokemuksista jotka tulkitaan toivottaviksi tai vältettäviksi. Koska painaumat liittyvät erityisiin tilanteisiin, ne eroavat toisistaan. Niitä ylläpitää vahvempi perustaipumus, elämänjano. Elämänjano on se perustunne, jonka vuoksi pelkäämme kuolemaa ja takerrumme viimeiseen asti siihen mitä nykyisestä elämästämme on jäljellä. Suhtaudumme pientä mielihyvää aiheuttaviin tilapäisyyksiin kuin ne voisivat olla ikuisia. Teoreettinen tieto kuolevaisuudestamme ei lainkaan vähennä kuolemanpelkoa, elämänjanon kääntöpuolta. Elämänjano kytee jatkuvasti, mutta kuolemanpelko ilmentyy vain tilanteissa joissa kuolevaisuus tulee ilmeiseksi. Koska jopa pienet lapset osaavat pelätä vaaratilanteita, Yoga-sutran kommentaattorit esittävät tämän todisteena edellisistä kuolemista. Jos on kokenut kuoleman, sitä voi pelätä, mutta tässä elämässä kukaan ei sellaista ole kokenut, eikä pieni lapsi ole sitä muilta kuullut tai omin silmin nähnyt. Jokainen on siis kokenut kuoleman aiemmissa elämissään.

Toisin kuin muut painaumat, elämänjano on niin vahva, ettei se kaipaa erityistä muistutusta aktivoituakseen. Se on koko ajan toiminnassa kaikilla olennoilla. Tässä sutrassa todetaan että painaumilla ja taipumuksilla ei ole alkua, mutta ne voivat päättyä. Kun ne saavat päätöksensä, joogi siirtyy ajallisen ikuisuuden piiristä ajattomaan ikuisuuteen, omaan olemukseensa jossa hän on itse asiassa koko ajan ollut. Vain tietämättömyyden vaikutuksesta hän projisoi identiteettinsä ajan vaikutuspiiriin. Minätunteen vaikutuksesta olemme ottaneet tilapäisyyksien maailman todesta, huomaamatta että oma ikuinen olemuksemme on ollut koko ajan läsnä. Kohteettomassa samadhissa palaamme ikuiseen nykyhetkeen.***

Syyskuun alussa oli yksi viikonloppu koulutusta ja nyt toinen, ja saan kutsua itseäni äänimaljahoitajaksi sekä sointukylpyohjaajaksi. Dreams do come true! ♥♥

Toinen salaisuus

Maailma on sinussa

Meidät on opetettu seuraamaan tapoja ja uskomuksia, jotka jättävät kokonaan huomiotta elämän mysteerin. Nämä uskomukset ovat sisäkkäin kuin toisiinsa uppoutuvat rasiat:

On olemassa aineellinen maailma.

Aineellinen maailma on täynnä esineitä, tapahtumia ja ihmisiä.

Minä olen yksi noista ihmisistä, eikä asemani ole kenenkään toisen asemaa korkeampi.

Saadakseni selville kuka olen, minun on tutkittava aineellista maailmaa.

Tämä uskomusten joukko on sitova. Se ei anna tilaa itsetutkiskelulle eikä edes sielulle. Miksi tuoda elämän mysteeri järjestelmään, jossa jo tiedetään, mikä on todellista? Vaikka aineellinen maailma näyttää vakuuttavalta, nykytieteen suureksi häpeäksi ei kukaan ole pystynyt todistamaan sen olevan todellinen. Kuka tahansa neurologi voi vakuuttaa, etteivät aivot tarjoa mitään todisteita ulkomaailman olemassaolosta, pikemminkin vihjeitä siitä, että sitä ei ole.

Tämä hämmentävä ongelma - että ulkomaailman olemassaoloa ei voi millään todistaa - kaivaa koko pohjan materialismilta. Näin päädymme toiseen henkiseen salaisuuteen: Sinä et ole maailmassa, maailma on sinussa.

Kivet ovat kiinteitä vain, koska aivot rekisteröivät sähkösignaalien puuskan kosketukseksi. Aurinko paistaa vain, koska aivot rekisteröivät toisen sähkösignaalien puuskan näköaistimukseksi. Aivoissani ei paista aurinko, sen sisusta pysyy pimeänä kuin kalkkikiviluola, vaikka ulkona olisi kuinka kirkasta.

Deepak Chopra: Salaisuuksien kirja