Kun aamulla avaa silmät just sillon kun on nukkunut tarpeeksi, ja ikkunasta näkee ruskaiset puut ja sinitaivaan (ja myöhemmin hennon lumikuorrutuksen pellolla). Kun vie lakanapyykkiä ulos kuivumaan vaikka varjon puolella on vielä pikkupakkanen, ja keittää ison kupin teetä ihan vaan että sormet lämpiäis. Hipsii teekupin kanssa yläkertaan palauttamaan vihovihoviimeiset sekä filosofian että anatomian tehtävät (tämän koulutuksen viimeiset - ilmoittauduin jo seuraavaan, hups!), pysähtyy matkalla ikkunan ääreen tuijottamaan kaukaisuuteen ja mielessä välähtää ajatus kuinka hyvin ja ihanasti ja täydellisesti kaikki onkaan. Kun saa pyhittää koko loppupäivän vain itselleen ja yksinololle, ehkä viedä vielä muutaman puuttuvan jutun uuteen kotiin, ehkä käydä kirpsakalla kävelyllä uusissa maisemissa jos tätä aurinkoa vielä sinne asti riittää. Seuraavaksi kuitenkin aamupala. Ihkuu viikkoo itse kullekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti