Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Lomaterkut!


Hiihtoloma alkaa olla viikonloppua vaille vietetty. Kilometrejä on kertynyt viikon sisään melkoisesti.. Viime viikonloppuna oltiin Neitin kanssa kurssilla. Tein jotain ennentekemätöntä: ajoin niinkin lähelle Helsingin keskustaa kuin kehä ykköselle asti! Neiti jäi kurssin jälkeen etelään vielä keikkaileen, joten jouduin ajamaan yksin pimeässä koko matkan kotiin. Oli semmonen kokemus, että kerta riitti..


Pari päivää vierähti kotosalla, sitten käännettiin nokka kohti luodetta ja lähdettiin sukuloisimaan. Onneksi oli kuski mukana! Vietettiin mukavat muutamat päivät, lapset näki serkkuja ja kavereita, pikkuneiti isäänsä ja sen puolen sukua, ja koiratkin pääsi mukaan haistelemaan uusia tuoksuja.


Ja minä pääsin Miehen kanssa treffeille (kun pyysin että se veis mut..)!! Eipä aikoihin ollakaan käyty missään kahdestaan. Nyt käytiin kätköilemässä - vaikkei se mitään mun ykköspuuhaa ihan olekaan - ja oikein ravintolassa syömässä ja melkein elokuvissakin, muttei sitten kuitenkaan kun ei siellä kuulemma ollut sopivaa leffaa. Ja treffit jatkui vielä seuraavanakin päivänä pienellä ulkomaanreissulla.. Tekipä hyvää kävellä käsi kädessä, katella silmiin ja jutella, pitääkin ottaa pian uusiksi


Kuvat Pyhän Mikaelin kirkosta Keminmaalta - kätköillessä tulee nähneeksi kaikenlaista mitä muuten ei tietäisi olemassa olevankaan :o) Tänne pitää tehdä uusi reissu kesällä, että pääsee kurkistamaan kirkon sisällekin - ja saa otettua kuvia paremmassa valossa..

2 kommenttia:

kesän taikaa kirjoitti...

Katsoinpa heti, että onpa tutun näköinen kirkko ja sehän se, Keminmaan vanha kirkko. Viimeksi kävin marraskuun pimeillä kuvaamassa ja tullut käytyä muutenkin nuorempana. Koulua kävin tuossa uuden kirkon kupeessa ja sitä kuollutta pappia käytiin katsomassa useasti. Sitä pappia joka on haudattuna ollut siellä kirkon lattian alla. Silloin kun käytiin, niin makaili lasikantisessa arkussa, en tiedä, vieläkö on paikoillaan.

Vianna kirjoitti...

Mää oon ihan hulluna kaikenlaisiin kivi- ja tiilimuureihin ja -seiniin, joten oli ihan yllätys löytää tämä kaunis pikku kirkko!! Luin muuten kans tuosta linkistä siitä kirkkoon haudatusta papista, pitää tosiaan päästä näkemään kirkko sisäpuoleltakin!