Eilen meille saapui isotätiltä peritty pianokaunotar. Tätä pianoa olen soitellut pikkutytöstä lähtien, ja nuoruudessa ajelin joskus koulun jälkeen bussilla kaupunkiin ihan vaan soittelemaan pianoa. Olen kyllä tosi iloinen kun se nyt perinnönjaossa sai muutta meille.
Ihan pakko on pikkusen kehua myös kuljetusfirmaa, joka sen toi. Piano piti kuljettaa kolmannesta kerroksesta auton kyytiin, ja meillä vielä kyydistä pois lumisella pihalla ja paikoilleen alakerran porrasaulan nurkkaan. Hyvin selviytyi kuljetusmies urakasta yksinään. Eikä edes maksanut paljoa.
Tuo oma Mies selvitteli, että noita pianoja on tehty vuoteen 1945 asti, joten ihan kunnioitettavaan ikään on tämäkin yksilö ehtinyt. Sen tarkempia tietoja pianon vaiheista ei koskaan tullut isotätiltä kyseltyä, sen vaan muistan että se on ollut olemassa aina.
Pianon ääni on niin ihanan pehmeä, ja siitä tulee joka kerta elävästi mieleen vierailut isotätin luona, lasillinen pommacia ja pala kuivakakkua. Joka kerta joku lapsista on halunnut pianoa soittaa, ja melkein joka kerta on joku ollut kolmijalkaisen pianojakkaran kanssa nenällään lattialla :o)
3 kommenttia:
Ihana piano ja tarina!
Ihanaa, että piano sai uuden kodin luotanne. Kaunis.
Kiitos! Nyt pitää vielä opetella soittamaan..
Lähetä kommentti