Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Huituloita



Neiti lennähti Lontooseen. Vielä-Isompi vietiin tampesterilaiselle kaverilleen kyläilemään. Mieskin ehti käväistä Ikealla syömässä ja ostamassa paristoja sekä täysjyväluomupastaa sillä välin kun minä ja pienet pojat ravattiin pitkin Särkänniemeä. Ehti onneksi kaveriksi hurjiin laitteisiin kun pikkuveli ei vielä päässyt eikä äiti uskaltanut. Äiti olisi ehkä mieluummin viettänyt päivän siellä Ikealla, mutta ehkä kuitenkin tuli halvemmaksi näin päin. Pitkä piiitkä päivä, josta kotiuduttiin vasta aamuyöstä. Täytyy pitää vähän taukoa yöajamisesta..

Meidän 'kesäsiirtolassa' vietetään nuorisoviikko kakkosta, kaksi nuorta miestä on kesäkylässä. Nuorisoviikko ykkönen oli juhannuksen jälkeen, ja harmittavasti sen jälkeiseksi suunniteltu muorisoviikko peruuntui. Ehkäpä saamme muorisoa kylään joskus myöhemmin :o)

Ei kommentteja: