Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Rättipoikkikatki


Tänään oli sellainen matkaretkipäivä, että minä sekä linja-autolastillinen iloisia naisia käytiin hakemassa aurinko tänne meille paistamaan Jyväskylästä asti. Tuli koluttua läpi Pandan tehtaanmyymälä, käsityö-/kädentaitomessut ja antiikkimessut, Jyväskylän keskusta (mm. Ekolo) ja Viherlandia. Ja nyt tosiaan tuntee kävelleensä viisi tuntia..

Pandalta en ostanut mitään, messuilta ihanan pellavamekon, kaupungilta höpöruokaa, ja Viherlandiasta kaikenlaisia viherjuttuja :o)

Olen pikkusen allerginen suurille ihmislaumoille, tänään sain siihen vähän siedätyshoitoa.. Pandalla oli tupa täynnä porukkaa ja kilometrin mittaiset kassajonot, messuilla oli ihan hirveesti ihmisiä, ja kaupungilla niitä ihmisiä vasta olikin! Kaikki vaaliheput telttoineen, lippulappusten jakelijat ja katusoittajat. Plus se ihmismassa joka velloi katuja eteenpäin. Ekoloon tupsahdettiin yhtäkkiä, enkä osannut sieltä ykskaks keksiä mitään ostamista, ja sitäpaitsi sielläkin oli porukkaa jonoksi asti. Ihan vahingossa osuttiin isoon tavarataloon juuri kun siellä esiteltiin kevään juhlamuotia ja sukkahousujen valintaperusteita.. Ihan täyttä evvk-osastoa. Viherlandiassa oli taas niin paljon väkeä, ettei kaikille riittänyt edes ostoskoreja, ja jonot oli sielläkin hirmuisen pitkät..

Joten huoh - rankka päivä. Nyt nautiskelen siitä että olen kotona, tällä kertaa yksin. Taidanpa heittäytyä sohvalle löhöämään ja laittaa silmät hetkeksi kiinni.. Leppoisaa lauantai-iltaa!

3 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Tuommoiset reissut tekee siinäkin mielessä hyvää, että koti tuntuu sen jälkeen hurjan ihanalta ja rauhaisalta!
Leppoisaa viikonlopunjatkoa,

inkku kirjoitti...

Ei ole meikäläistä tehty ison kaupungin tungokseen. Tulee hirveä ressi kun joutuu väenpaljouteen :) Kotona maalla on ihmisen hyvä olla!!
Viherlandiassa pitäis kyllä käydä.
Rauhallista sunnuntaita sinulle!!

Heli kirjoitti...

Voi yök, kuulostaa minustakin ihan hirveiltä tuollaset väentungokset!! Mua ärsyttää nykyään jo tuo meidän Prismakin.. ihan järkyttävän iso ja sekava vielä kun on remppa siellä meneillään.. ja siis vaikka on tilaa siellä eikä nyt varsinaisesti ahdasta, niin siellä on liian suurta ja liikaa kaikkea. Pieni on kaunista ja maalla on mukavaa!!