Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

tiistai 24. elokuuta 2010

Seitsemän


Seitsemän elukkaa - alkaa tuntua että siinä on jo liikaa, kun asuvat kaikki sisällä. Pihaelukoita voisi olla enemmänkin, kanojen lisäksi vaikkapa niitä lampaita, minipossu, poni ja aasi. Ja nyt olen rakastunut myös ylämaannautoihin. Ties vaikka joskus..

*******
Sain Heliltä Kotoisaa arkea -blogista ihanan tunnustuksen! Kiitos Heli!


Tähän tunnustuksen liittyy vaikeita tehtäviä. Ensin täytyy kertoa seitsemän asiaa itsestään. Hmm.. Mitähän mullistavaa sitä keksisi kertoa..

1. Olen onnellinen nykyisessä elämässäni. Pyrin elämään niin, että voisin olla iloinen, reipas, kiltti, positiivinen ja hymyileväinen, tyytyväinen jokaiseen päivään. Yritän ulkoilla ja liikkua paljon, syödä terveellisesti ja nukkua hyvin.

2. Yritän pelastaa maailman, tai ainakin oman maailmani. Meillä suositaan luomua, lähiruokaa, ekotuotteita, vihreää sähköä, lihasvoiman käyttöä ym. Haaveissani pidän pientä luomukauppaa ja -kahvilaa omassa pienessä ekokylässä.

3. Tykkään värkätä kaikenlaista. Tämän syksyn kansalaisopiston esite on luettu hiirenkorville, ja toivon pääseväni talven aikana tutustumaan ainakin kivenmaalaukseen, hopeasavikorujen tekemiseen ja paperikassin punontaan.

4. Olen varsinkin isossa joukossa ja vieraiden seurassa ujo ja hiljainen sivustaseuraaja. Tuttujen seurassa taas melkeinpä päinvastoin. Toisaalta en tykkää jos esim. asiakaspalvelijat on hiljaisia hissukoita, sellaisia anteeksi-että-olen-olemassa -tyyppejä. Sellainen en omasta mielestäni ole.

5. Tykkään väreistä, vanhoista tavaroista ja luonnonmateriaaleista. Vasta maallemuuton jälkeen olen tykästynyt vanhoihin monenkirjaviin maalaishuonekaluihin, joita onkin löytynyt mökiltä, vinteiltä ja aitoista, täältä sekä muualta.

6. Rakentelen vanhasta maalaispihasta omannäköistä puutarhaa hitaasti ja pikkuhiljaa. En välitä muiden mielipiteistä minkälainen piha tai koti tai elämä juuri meillä pitäisi olla, eihän sitä mitenkään voi muut tietää. Laitan vaikka keskelle pihaa uima-altaan jos huvittaa.

7. Haluaisin olla keittiöihminen. Sellainen joka essu päällä ja kädet jauhoissa leipoo pullat ja leivät, laittaa perheelle hyvää ruokaa hyvillä mielin, osaa säilöä syksyn sadon tehokkaasti. Ehkäpä minusta vielä joskus tulee ihana pullantuoksuinen keittiöihminen.

Ja toinen vaikea tehtävä on ojentaa tunnustus eteenpäin seitsemään kauniiseen blogiin.. Ensiksikin haluaisin ehdottomasti ojentaa sen Helille itselleen, niin kotoinen ja ihanan arkinen on Helin blogi. Lisäksi jaan tunnustuksen näille:

4 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Kiitos sinulle, ihana ihminen! Oli just ihan tylsä olo ja sitten tulin lukemaan juttujasi ja ilahduin suuresti että haluat antaa tunnustuksen myös takaisin minulle! Kiitos!!

Nuo sinun paljastukset oli tosi mielenkiintoisia. Ihailen tyyliäsi ja sitä että elät kuten haluat ja etenkin tuo luomu-asia on tosi ihana. Minä vain ajattelen "hurskaasti" mutta toiminta on sitten kaikkea muuta.. Otan sinusta mallia, pikkuhiljaa!!

pioni kirjoitti...

Kovasti kiitoksia tunnustuksesta:)

Tiina kirjoitti...

Oi,kiitos tunnustuksesta:).Mukavia asioita nuo mitä kerroit itsestäsi.Ihanaa elokuun jatkoa:)

Mäntylän Mummi kirjoitti...

Aila kiittää awardista.Juttusi ovat elämänmakuisia ja mielenkiintoisia. Mukavat paljastukset sinulla :)Varsinkin 6. ja 7. tuntuvat oikein läheisiltä minustakin...