Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Huomenna se alkaa!


Valmisteluja koulua varten on tehty: on käyty parturissa, on valittu kelvollinen reppu isojen sisarusten reppuvalikoimasta, on saatu synttärilahjaksi penaali, on testattu että viime kevään lenkkarit mahtuu vielä jalkaan, on käyty koulun ovesta lukemassa uusien, eskarista tuttujen luokkakavereiden - ja opettajan - nimet.

Huomisaamuna kello 7.15 koulukyyti tulee hakemaan pojat postilaatikolta. Odottelua koulun pihalla on aamulla puolisen tuntia. Onneksi samalla kyydillä kulkee vielä samoja tuttuja poikia kuin viime vuonna eskarikyydilläkin. Ja ehkä sitä isoveljenkin kanssa voi koulun pihalla aamusella "nahistella". Iltapäiväkyyti ei kulje yhtä sujuvasti kuin aiempina vuosina, kotimatka voi venyä jopa tunnin mittaiseksi. Keskiviikkona kyyti kotiinpäin lähtee vasta tunnin päästä koulun loppumisesta.

Pojilla on sopivan pienet luokat, 1B:llä on 10 poikaa ja 8 tyttöä, 6B:llä 7 poikaa ja 12 tyttöä. Opettaja on molemmilla tänä vuonna uusi. Ykkösluokan nuori naisope on erikoistunut musiikkiin, ja kuutosluokan opettajana aloittaa tuttu teknisen työn ope.

Tästä se taas alkaa, arki.

Ei kommentteja: