Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Pampula pikkuinen






Ihana tämä pikkuinen pörröinen Pampulainen. Vauvakuvissa on vielä toinen korva lerpallaan, nyt ne on molemmat jo terhakasti pystyssä. Kuonokin vähän pitenee kunhan ikää tulee lisää. Jaloissa Pampulalla on hassut huopatossut.

Pörrökarvat kerää pihalta ihan kaiken irtoroskan, onpa pöksyissä kulkeutunut sisälle kunnon risujakin. Pienet roskat ujuttautuu herkästi turkin uumeniin, näkymättömiin. Perusteellinen harjaus onkin oltava jokapäiväinen toimenpide. Se vaan on pienestä niin kurjaa-aa, kun pitää pysytellä paikoillaan eikä voi viilettää vaikkapa kissajahdissa..

Ihan pieniä perustottelevaisuusjuttuja on vaivihkaa harjoiteltu. Pikkukoira katsoo Isokoirasta mallia miten käyttäydytään esim. kun odotellaan ruokaa. Nyt Pampulakin osaa jo istua kiltisti paikoillaan ainakin melkein siihen asti kun annetaan lupa alkaa syömään. Kun vain ensin malttaisi odottaa että ruuan saa laitettua kuppiin asti.. Siinä on ulinan ja volttien paikka.. Kynsienleikkauskin sujuu jo ihan hienosti. Ulkona Pikkukoira pysyy hyvin ihmisten tai Isokoiran lähellä, ja tulee useimmiten luokse kutsusta, jos ei ole mielenkiintoisemmissa puuhissa sillä hetkellä.. Luoksetuloa täytyy harjoitella niin että se on täysin automaattinen, siinä on meillä vielä treenaamista myös voimakkaalla riistavietillä varustetun Isokoiran kanssa..

Ja voi miten vauvat osaakin nukkua niiin sikeästi. Kesken umpiunen ei mikään mahti saa herätettyä. Nukkuessahan ne pienet kasvaa..

6 kommenttia:

Kesäkukka kirjoitti...

Voi, ei miten hän on söpöläinen <3
(ei tälläisiä kuvia saa näyttää, tulee kova koira-vaavi-kuume ;) )

pioni kirjoitti...

Kyllä on söpö!

SariW kirjoitti...

Suloinen hauvveli : )

kati kirjoitti...

Miten voikin olla noin suloinen!

Jossu kirjoitti...

Hellyyttävä, tuollaista ei voi kukaan vastustaa!

Vianna kirjoitti...

Pampula kiittää! Eihän voi olla suloisempaa kuin kuin pieni pörröinen hauveli-vauveli.