Pinja on palannut kotiinsa. Viipyi täällä pitempään kuin alunperin oli tarkoitus, ja hyvä niin, sillä nyt ehdin jo vähän kyllästyä jatkuvaan sotkuun, eikä ehkä oo niin kova koirakuume enää. Ja lemmikkienpidon nurjempi puolikin on tässä lähiaikoina näyttäytynyt, kun maalta yksi kissa äkillisesti sairastui ja yhtä äkillisesti piti lopettaa. Poikasen kanssa kahdestaan laskettin Hemmo haudan lepoon, oli aika rankka rasti.
Työrintamalla yksi vajaa viikko takana, tämä viikko on ensimmäinen kun kaikki ryhmät pyörii. Ja nyt jo väsyttää aikalailla. Joku siirtymävaihe vissiin tässä ennenku kunnolla rutinoituu taas kulkemaan sinne, tänne ja tonne. Tänään ajelen sinne kauimmaiseen työpaikkaan pitämään kolme hybridituntia, ou jee. Onneksi työ itsessään kuitenkin antaa enemmän kuin ottaa, nuo matkat vaan tässä vaiheessa vielä vähän tökkii. Sunnuntaina alkavan etäjoogan infokirjeet pitäis kirjoittaa ja lähettää osallistujille, just nyt ei nappais.
Ja sellastakin olen täällä pienessä elämässäni miettinyt, että jos muuttaisin tästä sähkölämmityskämpästä pois. Mitä jos palaisin kotiin maalle, voisko se onnistua? Oltais eksän kanssa osa-aikakämppiksiä, kun se nyt pääasiassa tekee viikot töitä muualla ja on kotona vain viikonloppuisin. Ei todellakaan mikään ideaaliratkaisu, mutta jos silleen sais vähän kuluja jaettua niin voisko se toimia? Ja ennen kaikkea: kestäiskö mun pää? Tietty sieltä maaseudulta tulis ajelemista töihin sit vielä enemmän, samoin kauppaan, lapsen koulumatkat hankaloituis (paitsi kohta lukio on käyty ja armeija alkaa) jne. Yksi ratkaisu ois löytää äkkiä jostain Iisalmesta mies jonka luokse muuttaisin, mutta epäilenpä ;o)
Mut hei - viemärin sain aukaistua, nyt saa taas keittiön pidettyä siistinä, eli jotain positiivista sentään! Yritän kyllä kaivella niitä ilon- ja kiitollisuudenaiheita vaikka kivien koloista. Pitäisköhän ihan lähtä aamulenkille, voihan sitä käveleskennellä ilman koiraakin, vaikka just nyt sellanen tuntuukin ihan hassulta ajatukselta.
Työrintamalla yksi vajaa viikko takana, tämä viikko on ensimmäinen kun kaikki ryhmät pyörii. Ja nyt jo väsyttää aikalailla. Joku siirtymävaihe vissiin tässä ennenku kunnolla rutinoituu taas kulkemaan sinne, tänne ja tonne. Tänään ajelen sinne kauimmaiseen työpaikkaan pitämään kolme hybridituntia, ou jee. Onneksi työ itsessään kuitenkin antaa enemmän kuin ottaa, nuo matkat vaan tässä vaiheessa vielä vähän tökkii. Sunnuntaina alkavan etäjoogan infokirjeet pitäis kirjoittaa ja lähettää osallistujille, just nyt ei nappais.
Ja sellastakin olen täällä pienessä elämässäni miettinyt, että jos muuttaisin tästä sähkölämmityskämpästä pois. Mitä jos palaisin kotiin maalle, voisko se onnistua? Oltais eksän kanssa osa-aikakämppiksiä, kun se nyt pääasiassa tekee viikot töitä muualla ja on kotona vain viikonloppuisin. Ei todellakaan mikään ideaaliratkaisu, mutta jos silleen sais vähän kuluja jaettua niin voisko se toimia? Ja ennen kaikkea: kestäiskö mun pää? Tietty sieltä maaseudulta tulis ajelemista töihin sit vielä enemmän, samoin kauppaan, lapsen koulumatkat hankaloituis (paitsi kohta lukio on käyty ja armeija alkaa) jne. Yksi ratkaisu ois löytää äkkiä jostain Iisalmesta mies jonka luokse muuttaisin, mutta epäilenpä ;o)
Mut hei - viemärin sain aukaistua, nyt saa taas keittiön pidettyä siistinä, eli jotain positiivista sentään! Yritän kyllä kaivella niitä ilon- ja kiitollisuudenaiheita vaikka kivien koloista. Pitäisköhän ihan lähtä aamulenkille, voihan sitä käveleskennellä ilman koiraakin, vaikka just nyt sellanen tuntuukin ihan hassulta ajatukselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti