Lauantaiaamuna ensimmäinen homma oli kameranmetsästys. Samanlaista pientä ja näppärää - ja kuitenkin järkkäriä - ei enää mistään saa. Uusi malli on tuplasti isompi ja reilusti kalliimpi. Aikaa tai energiaa mihinkään sen suurempiin kameravertailuihin ei ollut. Onneksi Joensuun elektroniikan ketjukaupoissa ei ollut mitään näpsäkänedullista tarjolla, niinpä ystäväni jonka luona olin kyläilemässä tarkisti vielä kaupungin valokuvauskaupan tarjonnan, ja siellä mua odottikin käytetty mutta lähes täysin nykäsemätön samanlainen kamera kuin mun edellinen ja sitäkin edellinen, vieläpä halavalla. Päivä oli pelastettu ja pääsin matkaan kohti Kolia.
Klassisen huipulle ajamisen sijaan jätin auton Pielisen rantaan ja lähdin kiipeilemään metsän läpi kohti huippua. Hullun hommaa. Ei tuulenvirettäkään, lämpöä 23, ilmankosteus sata. Vaikka olin yksin liikenteessä, seurana oli miljoonia pikkuystäviä. Parin kilsan kiipeilyn ja muutaman litran hikoilun jälkeen vielä viimeiset portaat ja I did it! Hetki haahuilua huipuilla, paluureitin pähkäilyä, ja kun tajusin että maisemahissi pyörii vielä hetken ja säästää mut enemmiltä hyttysten hyökkäyksiltä, niin ostin lipun siihen vaikka pelotti iiiihan sikana. Viime aikojen teema onkin ollut 'Pelkoja päin' ('Kaikesta luopumisen' lisäksi). Selvisin kuin selvisinkin hengissä hurjasta kyydistä rinnettä alas, huh mikä supermummu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti