Jos kaiken tämän tylsyyden ja tekemättömyyden ja tietynlaisen yksinäisyydenkin oppisi näkemään siunauksena ennemmin kuin kirouksena. Että vihdoin on mahdollisuus oppia nauttimaan omasta seurastaan, kuuntelemaan omia tarpeitaan. Vaan hiukan on kivinen tämä tie kyllä, vaikkakin ajan myötä selkeesti jotain tapahtuu. Eilen alkoi työt, ja huomasin että tälleen neljän viikon tauon jälkeen olikin yllättävan vaikeeta olla äänessä koko tunnin (vaikka kyllä siihen seittemäänkymmeneenviiteen minuuttiin mahtuu aika paljon hiljaisuuttakin).
Jos vähentäis vielä entisestäänkin kaikkee kulutusta. Vähentäis syömiskertoja, turhia ruokia, lämpimän veden - ja miksei vaikka vessapaperin käyttöä, ylimääräisiä valoja, laitteita, liikaa lämmitystä. Tavaroita en edes mainitse. Mitä sitä ihminen oikeesti elääkseen edes tarvii? Ei paljon mitään. Vois näin erakoitumisen lisäksi alkaa myös askeetikoksi.
Jos myis kaiken omaisuuden pois ja menis luostariin (tai töihin..). Tai muuttais jonnekin lämpimään, Balille vaikka kun siellä on kuulemma halpaa asua, ja opettais vaan joogaa ja nauttis elämästä. Tänään olen tehnyt yhden palapelin, kastellut kukat, intouduin jopa joogaamaan, ja lueskelin koneelta yleisen asumistuen juttuja. Jännä elämä. Vois ees mennä laiskasti istuskelemaan johonkin rannalle.
Jospa ees ulkona olis semmoset kelit että pystyis käymään kävelyllä päätä tuulettamassa. Pelkkää luistinrataa joka suuntaan, nytkin jänskättää lähtä ajeleen töihin syrjäkylälle, minkähänlaista pomppurytinäjytinäkyytiä on tänään tarjolla. Sitä kohti.
2 kommenttia:
No joo, todellaki samoja mietteitä siellä ja täällä (jopa vessapaperittomuus!! Olen itsekin sitä miettiny). Mä kyllä oikeesti vähän pelkään sitä liiallista syvällistä miettimistä... pelkään huomaavani, että haluan elämältäni jotain muuta kuin mitä se nyt on (tai johan mä sen oon huomannut, mutta pelkään tehdä asioille mitään...). Mä toivoisin, että tästä tekemättömyydestä jotenkin avautuisi jotain sellasta, mikä auttaisi mua jaksamaan, auttaisi löytämään sen mun oman jutun ja ilon elämään. Sulle sellanen intohimo ja ilo on varmaan tuo jooga (oletan?), mä en oo oikein kokenut mitään "valaistusta" ja mulle tää tekemisen puute on jotenkin ihan tuskaa ja koen huonoa omaatuntoa siitä, kun päivän saldo on tyyliin kirjan lukeminen ja sohvalla rötväily. Tiedän, että tylsyys ja tekemättömyys ja mahdollisuus sellaiseen on tavallaan siunaus ja sen kautta on mahdollista löytää jotain uutta, mutta niin kauan kun koen siitä vain syyllisyyttä (mies käy töissä, minä vaan hengailen jne), en usko että tästä seuraa mitään kovin luovaa ja kehittävää.
Tsemppiä sulle ja ajelehan varovasti siellä pomppuisilla teillä! ❤
Asenne ratkaisee! Joogan (ja erityisesti joogan opiskelun) kautta mulle on kehittynyt sellainen tietynlainen mindsetti, joka kyllä hurjasti auttaa suhtautumaan asioihin hieman eri tavalla kuin ns. keskivertoihmiset ehkä tekee. Voisin suositella mielen kanssa harjoitteluun sellaista kirjaa kuin Kehitä buddhan aivot, 52 helppoa harjoitusta (Rick Hanson). Se on mulla just luettavana, ja vaikka siinä paljon mulle onkin tuttua niin kyllä sieltä silti uusiakin oivalluksia löytyy. Tsemppiä sun tutkimusmatkalle! ♥
Lähetä kommentti