Eilinen hurja tuuli sai aikaan fiiliksen, että kunpa mun elämässä sattuisi jotain hyvällä tavalla mullistavaa. Tulis vaikka rakkaus ja veis jalat alta.. Vaikka toisaalta huomaan salaisesti vähän tykkääväni tästä pienestä, hitaasta, seesteisestä elämästäni. On tämä hassua!
Kävin hiljentymässä rantakalliolla Äiti Maan sylissä ja nojailemassa viisaisiin puihin, aistimassa rakkautta. Sattui hämmentävä kohtaaminen, kun uhkarohkea potkuripappa viiletti järvenjäällä niin että suhina vaan kuului. Mulla ei ois niin paljon seikkailumieltä, että uskaltaisin tehdä samoin! Tai sitten mulla on tarpeeksi maalaisjärkeä.. (alakuvassa näkyy sula kohta rannassa)
Päivä on pidentynyt molemmista päistä jo niin että sen huomaa. Valoa loppuviikkoosi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti