Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Pitkä viikonloppu





Joskus sattuu niin onnekkaasti, että teini haluaa mennä kaverinsa luo yöksi keskellä viikkoa. Alkuun se oli musta vähän outoa, mutta tarkemmin ajateltuna hyvinkin järkevää - eivät pysty harrastamaan myöhään kukkumista, eikä mun tarvi aamulla herätä ennen seittemää herättäämään ketään! Tällainen onni sattui nyt torstaista perjantaihin, joten mun viikonloppu alkoi oikeestaan jo perjantaiaamuna. Heräsin kaheksalta! Ensin tietty tiedustelin onko lapsi päässyt kouluun - oli, ja sitten olikin kolme kokonaista päivää tehdä kaikenlaista. Kuten möyriä pihalla, toimia lapsenvahtina, joogata, nukkua pitkään, opiskella, kuunnella musiikkia, piirtää (vaikka olisin halunnut maalata mutta ei ollut tyhjiä pohjia), leipoa kakkua ja ehkä vielä jotain muutakin. Tämä päivä onnistui yllättämään mut, sillä sain äitienpäivätoivotuksia monilta tahoilta, vaikka olin mielessäni varautunut siihen ettei kukaan muista ja saan syödä koko kakun yksin, siihenkin sain lopulta apuja (yks pala jäi mulle huomisen aamupalaksi). Nyt voikin hyvillä mielin ja akut ladattuina käydä kohti ens viikkoa, onkin tiedossa paljon ohjelmaa, jospa jo peltotöitäkin vähän.. Mukavaa uutta viikkoa Sulle!

Ei kommentteja: