Päivisin kun kanat on vapaana ne välillä lepäilee pensaiden alla ja niistä lähtee semmonen ihana kurina. Ihanku ne siellä tyytyväisinä köllöttelis kukon kainalossa ja pitäis sitä mielihyvähyrinää mitä (vain?) vauvat ja eläimet osaa. Oon sitä kateellisena (!!) kuunnellut, yhtäkkiä iski hirmu kaipaus päästä toisen kainaloon, syliin, lähelle.. Ja sit opiskelen joogasutrasta kuinka kaipaus on yksi viidestä perustavaa laatua olevasta vaivasta, ja kuinka askeettisten perinteiden käsitys vapaudesta ei tarkoita vapautta täyttää omia pyyteitään, vaan vapautumista pyyteiden orjuudesta.. Ja sit en tiedä onko se lohdullista vai ärsyttävää, onko se ego joka pääsee niskan päälle vai kykenenkö hivuttautumaan lähemmäs todellista itseäni. Ja uusikuu ja kaikkee, uudet alut, omat varjot. Kävin pulahtamassa lammessa, ja nyt ehkä vietän hetken yksin itseni kanssa ennen kuin uni saapuu.
2 kommenttia:
Onni, rakkaus ja ilo! Siinäpä tavoittelemisen aiheita! Iloa olen saanut kesän aikana aivan yllin kyllin, muut jääneet vähän vähemmälle! :)
Niin. Tärkeitä. Täytyy jatkaa etsimistä.
Lähetä kommentti