Tolleen

Läsnäolo

Pintapuolisesti katsoen näyttää siltä, että vallitseva hetki on vain yksi monista, monista hetkistä. Jokainen elämäsi päivä vaikuttaa koostuvan tuhansista tuokioista, jolloin tapahtuu erilaisia asioita. Eikö kuitenkin ole niin, että jos katsot tarkemmin, näet aina vain yhden hetken? Eikö elämä ole aina tätä hetkeä?

Tämä yksi hetki - läsnäolo - on ainoa asia, jota et voi koskaan paeta, ainoa pysyvä seikka elämässäsi. Mitä ikinä tapahtuukaan, miten paljon elämäsi muuttuukaan, yksi on varmaa: läsnäolo on ikuista.

Miksi et toivottaisi läsnäoloa tervetulleeksi ja olisi sen kanssa hyvissä väleissä, koska sitä ei voi paetakaan?

Tunnet olosi kotoisaksi kaikkialla ystävystyessäsi nykyhetken kanssa. Jos et tunne olevasi kotonasi läsnäolossa, koet rauhattomuutta, missä ikinä kuljetkin.

Vallitseva hetki on sellainen kun se on. Ikuisesti. Voitko hyväksyä sen?

Elämän jakaminen menneeseen, nykyiseen ja tulevaan on mielen luomus, perimmältään näennäistä. Menneisyys ja tulevaisuus ovat ajatusmalleja, mielen tekemiä erotteluja. Menneisyys voi olla vain muistettua läsnäoloa. Muistamasi tapahtui läsnäolossa, jossa myös muistat sen. Tulevaisuus on saapuessaan läsnäoloa. Ainoa todellinen asia, ainoa, mitä milloinkaan on, on nykyhetki.

Huomion keskittäminen läsnäoloon ei ole sen kieltämistä, mitä elämässäsi tarvitset. Se on ensisijaisen myöntämistä. Tällöin voit hoitaa toissijaisia asioita ongelmitta. Ei ole kyse siitä, että sanoisit: "Minä en hoida enää mitään asioita, sillä läsnäolo on ainoa mitä on". Ei. Totea alkajaisiksi mikä on arvoltaan ensisijaista, ja tee läsnäolosta ystäväsi vihollisen sijaan. Huomioi se, kunnioita sitä. Kun nykyhetki on elämäsi perusta ja huomion keskipiste, elämäsi etenee vaivattomasti.

Astioiden paneminen paikoilleen, liiketoimintastrategian laatiminen, matkan suunnitteleminen - mikä on tärkeämpää: tekeminen vai tulos, jonka haluat saavuttaa tekemisen avulla? Tämä vai jokin tulevaisuuden hetki?

Kohteletko nykyhetkeä ikään kuin se olisi voitettava este? Koetko, että tulevaisuuden tuokioon pääseminen on tärkeämpää?

Melkeinpä jokainen elää tällä tavoin suurimman osan aikaa. Koska tulevaisuus ei saavu milloinkaan muuten kuin nykyhetkenä, tällainen elämäntapa ei toimi. Se luo pinnan alla kytevän jatkuvan levottomuuden, hermostuneisuuden ja tyytymättömyyden. Se ei kunnioita elämää, joka on läsnäoloa, ei milloinkaan ei-läsnäoloa.

Tunne kehosi elävyys. Se ankkuroi sinut läsnäoloon.

Pohjimmiltaan et ota vastuuta elämästä, ennen kuin otat vastuun tästä hetkestä - läsnäolosta. Näin on sen tähden, että vain läsnäolossa on elämää.

Vastuun kantaminen vallitsevasta hetkestä ei merkitse läsnäolon luonteen sisäistä vastustamista, ei olemassa olevan kanssa kiistelemistä. Se tarkoittaa elämän kanssa liittoutumista.

Läsnäolo on sellainen kuin se on, koska se ei voi olla muutakaan. Fyysikot vahvistavat nykyään sen, minkä buddhalaiset ovat aina tienneet: ei ole olemassa erillisiä asioita tai tapahtumia. Pintatason ilmenemismuotojen alla kaikki asiat ovat yhteydessä toisiinsa ja muodostavat osan maailmankaikkeuden kokonaisuudesta, joka on synnyttänyt nykyhetken ottaman muodon.

Kun sanot olevalle "kyllä", liittoudut itsensä elämän voiman ja ymmärryksen kanssa. Vain silloin sinusta voi tulla maailman myönteiseen muuttumiseen vaikuttava tekijä.

Yksinkertainen mutta radikaali henkinen harjoitus on kaiken läsnäolossa - sisimmässäsi ja ulkopuolellasi - ilmenevän hyväksyminen.

Kun huomiosi siirtyy läsnäoloon, valppaus vallitsee. On kuin olisit heräämässä unesta, ajattelemisen unesta, menneen ja tulevan unesta. Niin selkeää, niin yksinkertaista. Ei sijaa ongelmien muodostamiselle. Vain tämä hetki sellaisenaan.

Siirtyessäsi tietoiseen läsnäoloon oivallat, että elämä on pyhää. Kun olet läsnä, kaikessa havaitsemassasi on pyhyyttä. Mitä enemmän elät läsnäolossa, sitä enemmän aistit yksinkertaista ja kuitenkin syvää riemua olemisesta ja kaiken elämän pyhyydestä.

Useimmat ihmiset sekoittavat läsnäolon siihen, mitä nykyhetkessä tapahtuu, mutta nämä kaksi eivät ole sama asia. Läsnäolo on enemmän kuin mikään siinä tapahtuva asia. Se on tila, jossa tapahtuu.

Älä siis erehdy pitämään tämän hetken sisältöä läsnäolona. Läsnäolo on syvempää kuin mikään siinä ilmenevä seikka.

Kun saavut läsnäoloon, astut ulos mielesi sisällöstä. Ajatusten katkeamaton virta hidastuu. Ajatukset eivät enää valtaa koko tarkkaavaisuuttasi, eivät enää vedä sinua täysin mukaansa. Ajatusten väliin ilmestyy taukoja - avaruutta, tyyneyttä. Alat oivaltaa, kuinka paljon ajatuksiasi suurempi ja syvällisempi oletkaan.

Ajatukset, tunteet, aistihavainnot ja kaikki kokemasi muodostavat elämäsi sisällön. "Minun elämäni" on se, mistä johdat minuuden tunteesi. "Minun elämäni" on sisältö. Tai niin sinä luulet.

Jätät jatkuvasti huomioimatta olennaisimman seikan: sisimmällä Minä olen -tuntemuksellasi ei ole mitään tekemistä elämässäsi tapahtuvan kanssa, elämäsi sisällön kanssa. Se pysyy aina samanlaisena. Lapsuudessa ja vanhalla iällä, terveenä ja sairaana, menestyksen ja epäonnen aikoina Minä olen - läsnäolon avaruus - säilyy syvimmällä tasollaan muuttumattomana. Se sekoitetaan merkitykseltään yleensä sisältöön, ja siksi koet Minä olen -tilan tai läsnäolon vain vähäisessä määrin tai epäsuorasti, elämäsi sisällön välityksellä. Toisin sanoen olemisen tunteesi peittyy näkyvistä olosuhteiden, ajatusten virran ja monien tämän maailman asioiden alle. Aika hämärtää läsnäolon.

Niinpä unohdat juurtuneisuutesi olemiseen, jumalallisen todellisuutesi, ja kadotat itsesi maailmaan. Hämmennys, viha, masennus, väkivalta ja selkkaukset nousevat esiin ihmisten unohtaessa, keitä he ovat.

Kuinka helppoa on kuitenkin muistaa totuus ja siten palata kotiin:

En ole yhtä kuin ajatukseni, tunteeni, aistihavaintoni ja kokemukseni. En ole elämäni sisältö. Olen elämä. Olen avaruus, jossa kaikki asiat tapahtuvat. Olen tietoisuus. Olen läsnäolo. Minä olen.

~ Eckhart Tolle: Tyyneys puhuu