Tanssiminen

Muistatteko vielä Asioita joiden tekeminen tekee minut onnelliseksi? Nyt on ihan pakko lisätä listaan tanssiminen!

Ensinnäkin vatsa- eli napa- eli kuten meidän ope sanoo hienosti itämainen tanssi.  Ekaa kertaa tutustuin siihen parikymppisenä opiskelupaikkakunnalla, kävin kaverin kanssa treeneissä tasan kerran. Siellä kierrettiin salin ympäri piirissä ja niillä oli jotain ihme sormisymbaaleja ja mää aattelin että hirveetä välineurheilua, ei oo mun juttu tämä. Seuraava korketus lajiin oli noin kymmenen vuotta myöhemmin, ja silloin se imasi mukaansa. Ope ei ollut turhan tarkka liikkeiden oikean suorittamisen kanssa, pääasia että vähän keikutettiin ja ravisteltiin kehonosia. Sitä lystiä kesti puolitoista vuotta, ope muutti muualle ja uutta ei tullut. Sitten minä muutin muualle, ja ihan eka talvena missasin kaiken kansalaisopiston toiminnan, mutta heti toka vuodesta lähtien eli syksystä -09 olen käynyt k.opiston toimintakaudella lähes joka viikko tanssittamassa vatsaa, joskus jopa kolme kertaa viikossa, nykyään vain kerran. Se on hirmu teknistä hommaa ja siinä löytyy kyllä ne pienet keskivartalon lihakset joiden olemassaoloa ei edes tiennyt. Ja onhan se välineurheilua joo, mielellään pitää olla tossut ja joku huivi. Oon pitkään ajatellut että on kyllä niin mun laji ettei parempaa löydy.

Mutta. Viime syksynä ilmoittauduin myös lattaritanssiin, virallisesti se on nimeltään latinobic hot, eli soolojumppaa jossa hiki lentää ihan tosissaan. Se on taas sellasta kunnon irrottelua, tekniikkaan ei pureuduta sen enempää, senkun opetellaan askeleet ja annetaan mennä. Viime tunnilla tuli sellanen endorfiinipuuska, etten muista mikä ois ihan vähään aikaan saanut mut yhtä lailla hyrisemään. Ajattelin että voisin tanssia ikuisuuden. Noissa lattarirytmeissä on joku jännä juttu, oon varmasti elänyt entisessä elämässä jossain latinomaassa, se tuntuu niin omalta.