Viikonloppu lapsuuden-/nuoruudenaikaisella kotipaikkakunnalla, yksi tarkoituksella ja kaksi vahingossa bongattua entistä tuttua, sekä luokkakokous! Meidän tosi pienestä lukioluokasta paikalle pääsi vain tosi pieni porukka. Osan kanssa treffattiin jo aikaisemmin suunnittelun merkeissä, joten ihan niin isona järkytyksenä ei tullut se, että me kaikki ollaan jo ihan aikuisia.. Järkyttävämpää oli se kun tajusin, että enimmäkseen nämä ihmiset tuntee mut sellasena kuin olin vuosia vuosia sitten, enkä todellakaan ole enää yhtään samanlainen. Muttaku tiiättehän, jos on jonkulainen käsitys jostain, sitä on hirmu vaikee mennä enää myöhemmin muuttamaan.. Ja tosiaan tuntu ettei muut ollu muuttuneet yhtään, opettajatkin yhtä nuorennäköisiä kuin ennen. Vaikka yhdessä vietettiin lähes puoli vuorokautta, ei siinä ajassa kuitenkaan ehtinyt tutustua kaikkiin uudelleen. Ne äänekkäimmät oli enimmäkseeen äänessä, ja minä hiljaisempi tarkkailin niitä, kuuntelin, hymyilin, ja väliin sanoin jotain, mutta... emt.. Huomasin myös sen, että elän ihan erilaisessa maailmassa kuin muut. Ehkäpä olen sitten onnistunut hyppäämään sieltä oravanpyörästä pois, ihan vahingossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti