Mehiläisten karkuretki

Olivat varmaan suunnitelleet sitä jo kauemmin, mutta me ei vaan oltu tarpeeksi tarkkailtu. Viime viikon tiistaina ne sitten päättivät karata. Yhtäkkiä pesän edessä lenteli tuhansia ja taas tuhansia mehiläisiä ja surina oli to-del-la kova. Surinan vaimettua alettiin etsimään parvea. Siellähän se pesän viereisessä isossa koivussa, melkein ylimmällä oksalla möllötteli. Kylläpä osaavatkin muodostaa hienon, tiiviin möykyn. Sitten alettiin raapimaan päätä että miten ne alas saadaan. Aikaa kun ei kuitenkaan ole hukattavaksi asti, koska uutta pesäähän ne etsivät ja lähtevät heti kun sopivan löytävät. Yleensä kuulemma tykkäävät mennä esim. savupiippuun..

Mies päätti kiivetä puuhun hakemaan mehiläiset alas. Hullu. Äkkiä arvioiden möykky oli lähes viidentoista metrin korkeudessa (blogger ei vieläkään anna mun laittaa yhtään pystykuvaa, mutta tuossa väärinpäin olevassa kuvassa mehiläismöykky näkyy tosi selvästi, että korkeella oli!), ja vielä aika kaukana rungosta. Kuuden metrin tikkailla pääsi alkumatkan, ja loput piti kiivetä oksalta toiselle. Vaikka kuinka olis pikkupoikana kiipeilly puissa, ei se kuitenkaan oo ihan sama asia nelikolmosena sinne kiivetä..

Me työläisten kanssa istuttiin kiviaidalla ja seurattiin tarkasti tilanteen etenemistä. Meinas vähän hätkähyttää kun ensimmäinen kuiva oksa rasahti poikki - tarkoituksella, kuulemma. Pääsi se perille asti, vaikka mehiläispuvun hattuosa estikin näkemisen ylöspäin. -Verkkoon tuli reikä! Suunnitelmana oli sahata oksaa sen verran poikki, että heilahtaa vähän alaspäin ja möykkyyn pääsee helpommin käsiksi. Hyvin se osasi sahata oksan ja solmia sen runkoon silleen että sai hallitusti laskettua juuri siihen mihin aikoikin. Sitten piti kiivetä vähän alaspäin, ja hinata ikea beebox työkaluineen ylös.

Ensin mehiläiset piti sumuttaa märiksi. -Sumutinpullo hajos! Märkää mehiläispuuroa pystyy helposti kauhomaan laatikkoon. Eka kauhaisu. -Täällon kuningatar, eikä emoklipsi oo mukana! Jos ois ollut, ja kuningattaren ois saanut pyydystettyä ja myöhemmin tapettua, niin muut olisivat palanneet kiltisti kotiin omia aikojaan. Sitten piti improvisoida ja yrittää kalauttaa hänen korkeuttaan kauhalla päähän. Ehkä se osui, ehkä se kuoli, ehkä ei. Loput puurot laatikkoon, pudonneen kannen noutaminen muutamaa metriä alempaa, takaisin laatikolle, kansi kiinni, lahjanaru ympärille ja paketin lasku maahan, vielä kerran kiipeäminen oksalle ylimmälle irroittamaan köysi, kapuaminen alas, viimeiset metrit tikapuita pitkin, vihdoin maankamaralla, aplodit, yleisökin voi taas hengittää..

Jatkuu..