Ai että rakastan tuota ukkojörrikkääni, metsämörrikkää, joka viihtyy kesät talvet oransseissa metsurinsaappaissa, pitää hiuksia ponnarilla yötäpäivää niin että takkukasan selvittelyssä menee pitkä tovi, tuoksuu usein öljyltä ja joskus savulta tai hieltä.
Ja noita isoksi kasvaneita poikia, jotka osaa loistavasti härnätä toisiaan, viihtyy liian hyvin ruutuja tuijotellen, mutta kun ne saa pihalle, ne paistaa lammen rannalla nuotiolla makkaraa, heittelee kiviä veteen kielloista huolimatta, pyydystelee ötököitä ja hutkii kepillä vettä niin että molemmilla on hiukset pipon alla ihan märät.
Rakastan "meidän" pikkuperhettä, ärripurriNeitiä joka kulkee kotona aina pyjamahousut jalassa, ilmoitti jo kuusivuotiaana että häntä ei voi kukaan komennella, ja nyt päivätyökseen yrittää kouluttaa omaa "ukkoaan" käyttäytymään, ja tietty hoitavat yhdessä ihanaa rakasta pikkumyttyrää, joka on jo niin iso että osaa istua itse ja jonka suussa kasvaa kaksi hammasta.
Ja rakastan sitä neljättä lasta, nyt jo nuorta miestä, joka on kolme pitkää vuotta selviytynyt kaukana kotoa ja (onneksi) on pian taas tulossa saman katon alle asumaan meidän muiden kanssa, joka soittelee tuntien mittaisia puheluita äitille kun ei ole muuta tekemistä ja puhuu tärkeistä asioista tai sitten on vaan hiljaa luurin toisessa päässä ja kuuntelee miltä kotona kuulostaa.
Ei meillä (tietääkseni) muut lisäänny kuin sammakot. Ne on pitäneet lammella villejä juhlia! Kohta on nuijapäitä ja sitten pikkusammakoita.
6 kommenttia:
Voi miten kaunista! Ei tuo kutu, vaan teksti ;)
Kaunis kirjoitus :)
Tulen illemmalla tutustumaan tarkemmin teihin ja blogiisi :) Nyt paistaa aurinko ja kasvimaa kutsuu...
Ihana teksti, ja tietyistä syistä niin lähellä itseäni ja tätä porukkaa täällä.
<3
Olipa niin ihanasti kirjoitettu todella. Tippa tuli melkein linssiin..
Kauniisti kirjoitat. <3
Lähetä kommentti