Matkailua, joogaa, mansikoita, enkeleitä, luomua. Hetkiä, ajatuksia ja elämää.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kissa istuu ikkunalla


Tuulee, melkein myrskyää. Voisin väittää, että kuvan ikkuna ei suinkaan ole likainen vaan lumisateinen. Mutta on se. Ikkunanpesu on yksi niistä kotitöistä joita en suostu tekemään (koska inhoan niitä raitoja ja pilkkuja joita kuitenkin lasiin jää, ja sit menee hermot koko hommaan kun ei tule puhdasta, nih!). Olen houkutellut Miestä pesemään ikkunoita, saappaat nähä kuin käy. Kissakin on matkustanut pitkästä pitkästä aikaa omaan kotiinsa, ja meillä on nyt kovin hiljaista kun ei ole kuin kaksi rymykattia kotona, plus tietysti koirat - ja pienet pojat.

Erityistä ilonaihetta on viime aikoina tarjoilleet nuo rakkaat lapset. Yksi, joka aikoo pysytellä jouluun asti omassa kotonaan omien tärkeitten kanssa. Toinen, joka näköjään osaa jossain määrin pitää huolta itsestään siellä kaukana kotoa, ja joka myös on kovaa vauhtia kasvamassa isoksi koska ilmoitti että joulussa tärkeintä ei olekaan lahjat vaan jouluruoka. Ja tilasi paljon nimenomaan jouluruokaa, että sitä riittäisi sitten muillekin päiville kuin jouluksi. (Possunpuolikas saapuu ensi viikolla, Mies paistelee parhaillaan pipareita, ja pari litraa riisipuuroa pulputtaa hellalla huomisia laatikoita varten.) Kolmas, joka voitokkaasti taistelee itseään vastaan että jaksaa käydä ahkerasti koulussa ihan joka päivä vaikka aina ei huvittaisi. Ja se neljäs pieni, joka rakastaa haleja, uimista, aarteita, lukemista, ja jonka joulutoivelistassa lukee: 2 hex bug, cave stori, tonttupatukka ja jotain muuta.

4 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Vinkki ikkunanpesuun; älä käytä lastaa. Mä huomasin kesällä (kun sain ne muutamat pestyä, osahan mulla edelleen pesemättä......) että paras konsti on pestä näin: kastele ikkuna,
pese mikrokuituisella pesimellä,
sitten pyyhi nukkaamattomalla tiskirätillä
jonka jälkeen kuivaa keittiöpyyhkeellä.
Eipä muuten jäänyt yhtään raitoja ja jostain syystä minusta tuo oli paljon helpompaa kuin sen typerän lastan kanssa taistelu.

No mutta onneks tuli lumet ja pakkaset eikä tartte ajatella sen ihmeemmin enää ikkunoita kun vasta ehkä ensi keväänä, jos vaikka itekin saisi silloin ne tänä vuonna ilman pesua jääneet pesemättä.. =D

pioni kirjoitti...

Ihana kuva!

Sirkku kirjoitti...

Kiitos vaan, Heli, vinkistä. Tuo ikkunanpesu on niitä hommia, joiden tekniikan kehittelyyn en ole koskaan jaksanut paneutua ja edelleen tappelen lastan tekemien mustien nokiviirujen kanssa. Täällä kaupungissa kun ikkunat on MUSTAT!

Meidän pikkutytöt kehräsi kisunkuvalle.

Nenunen kirjoitti...

Joulun odotusta ja mukavia puuhailuja:)