Tulevan viikon to-do

Neuvotteluja ensi kauden tarjottavista kursseista niiden kansalaisopistojen kanssa, joiden kanssa niitä ei ole vielä käyty, sekä yhden tällä hetkellä vaakalaudalla olevan kurssin jatkosta. Osasta selviän sähköpostilla, mutta tuo akuutti kurssinperumisuhka täytyy selvittää puhelimitse heti maanantaina. Täytyis myös viimein saada aikaiseksi kysellä suht säännöllistä joogatilaa kaupungista kesäksi, nyt olen jo selvittänyt keneltä sitä kysytään.

 

Kurssikuvausten kirjoittamista uusiin juttuihin mitä olen lupautunut ensi kaudella ohjaamaan. Tulossa on ainakin senioreiden kehonhuoltoa (mihinhän oon taaskin lupautunut?!) sekä viikonloppukurssi makrameeta, plus kertaluontoinen joko yinjooga tai vaihtoehtoisesti sellanen tanssillinen joogajuttu, jota ollaan tanssinope-ystäväni kanssa alustavasti suunniteltu. Lisäksi täytyy askarrella kuvaus perheliikuntalauantain joogatunnista, jota menen pitämään muutaman viikon päästä.

Jotkut kansalaisopistojen ryhmät loppuu jo ensi viikolla, yritän suunnitella viimeisille kerroille kivat ohjelmat. Etäjoogat jatkuu oman firman kautta, on jo tullut pari ilmoittautumista, joten huhtikuun ohjelmatkin sais alkaa jo alustavasti rakentumaan. Iloitsen suuresti ihan jokaisesta osallistujasta, tiedänpä että on edes jotain pieniä tuloja tiedossa kun vakitulot vähenee. Infokirjeitä ja laskuja lähtee siis myös matkaan.

Perjantaina on elinkeinotoiminnan veroilmoituksen jättöpäivä. Se on kyllä jo naputeltuna systeemiin ja tallennettuna, mutta haluan vielä (muutaman) kerran laskea ja tarkistaa kaikki, ja senkin jälkeen vähän hirvittää se lähetä-nappulan painaminen.

Villapaidan hiha odottaa valmistumistaan. Sen jälkeen puen paidan päälle ja mietin ankarasti onko se valmis vai kaipaako helmaosa ne levennykset jotka ohjeessa kyllä oli mutta jotka jätin pois kun ajattelin etten ehkä tykkää a-linjaisesta mallista. Nyt ajattelen että saattaisin ehkä tykätäkin.. Sukkaakin taas pukkaa, ja joitain muitakin ideoita on neulerintamalla odottelemassa.

Mulla saattais myös olla käyttöä jollekin äkilliselle positiiviselle yllätykselle, joten kuuletko Universumi - antaa tulla vaan!

Tikulla on tukka takussa

ennen

jälkeen

ja siinä välissä

(ja Taku kaivaa tikulla hampaita)

Tiku tässä hei! Yksi haave ainakin viidentoista vuoden takaa toteutui, ja musta tuli takkutukka - tosin vain osittainen, ainakin näin alkuun. Hiihtolomakahvilassa työkaveriksi sattui tyyppi joka tekee takutuksia ihan tässä lähellä (käy somesta kurkkaan Foxylox Creations), ja sovittiin vaihtokauppa makrameehyllyn ja pikkutakkujen välillä. Ja niinpä sain yhtenä päivänä päähäni 30 sähäkkää takkuvauvaa. Ne on ihanat! Nyt ne on jo vähän kesyyntyneet kun olen niitä ahkerasti silitellyt, ja kattelen tässä muutaman viikon että kuinka paljon ne tiivistyy eli lyhenee/paksunee, ja sit päätän jätänkö näin vai jatkuuko mun takkumatka ehkä koko pään takutuksella tai jopa jatkopätkillä, tai sekä että. Onpa hyvä että maltoin odottaa tänne asti, sillä nämä on tehty pelkästään virkkuukoukun avulla ja ne on mahdollista purkaa leikkaamatta hiuksia. Onkohan tää nyt se viidenkympin villitys?!?

Aikamoinen lomaviikko

No siis, oon ollut tämän viikon kahvilahommissa. Tuttua juttua, paitsi että tällä kertaa luulin olevani pitkiä pätkiä paikalla yksinäni, mutta onneksi toisin kävi. Yhdessä välissä oli tupa niin täynnä asiakkaita, että osa kääntyi ovelta takas ulos, ja sitten oli pari hiljaista aamupäivää, joiden aikana tuli tehtyä kaikki ne sitten-kun-on-aikaa -hommat. Mutta ilmeisesti kannatti pitää kahvila auki lomaviikon ajan. Kuuden päivän työputki jalkojen päällä tuntui tälleen tottumattomana alkuun aika rankalta, mutta kaikkeen näköjään tottuu. Plus vielä yhtenä iltana pidin makrameekurssin kahdelle osallistujalle - onkohan suurin buumi jo ohi.. Mutta ai että oli ihanaa päästä tänään viikon töiden jälkeen käymään kävelyllä kevättä tapaamassa livenä eikä pelkästään ikkunan läpi kurkistellen. Huomenna on sitten se ainoa lomapäivä, tanssitunnille toki varmaan menen, ja jossain välissä mahdollisimman pian pitäis myös askarrella veroilmoitus sekä suunnitella ens viikon joogat. Vähän tuntuu niinku hiihtoloma oliski vasta ens viikolla ku pääsen töihin lepäämään - kirjaimellisesti.

Jokavuotinen ihme

Vuoden alun mahdollisen tahmoilun jälkeen aika yhtäkkiä ottaakin isoja harppauksia, aurinko kiipeää koko ajan korkeammalle, valoa on enemmän ja enemmän, linnut tsirputtaa ja tulee lämmin! Melkein joutuu kääntämään kaihtimia kiinni kun aurinko paistaa pitkän ajan päivästä naapuritalon katon yläpuolella, mutta terassin lippa ei vielä estä valoa pääsemästä ikkunasta sisään. Auringonlänteissä on lämmin, ja muualla huoneessa lähes paleltaa. Uloslähtiessä ei tiedä mitä pukisi päälle, toppatakki roikkuu surkeana naulakossa, ja kevättakin alla tuntuu ohut villaneulekin olevan välillä liikaa. Paitsi jos tuulee tai reitti kulkee varjoisan metsän läpi.

Ihan yhtä iso ihme on se, että kohta on jo hiihtoloma - tai olisi, jos sellainen olisi.. Joogatöitä on vielä tämä lepposteluviikko, perinteisesti loman alla on vähän rentouttavampi ohjelma. Jaaaa sitten ens viikon "lomaviikko" onkin jotain ihan muuta kuin lomaa tai joogaa, vähän tekis mieli sanoa että GULP, mihinhän oon taas lupautunut. Mutta uskon että hengissä selviän ja hyvin se menee, päivä kerrallaan.

22022022

♥ kauneus ♥ kirkkaus ♥ puhtaus ♥ avaruus ♥ vapaus ♥ kiitollisuus ♥

Valmistuneita

Parit sukat ja pari paitaa. Sain kuin sainkin värkättyä mun tiikeripaitaan sen viimeisenkin hihan valmiiksi. Ja siitä tuli kyllä tosi kiva ja käytännöllinen vaate, ihan mun lemppari tällä hetkellä. Sopivan ohut ulkoiluun ja joogaan, silti lämmin. Oon myös tosi ylpeä siitä, että osasin jossain määrin päästää irti kontrollista ja kaavamaisuudesta tuon raidoituksen suhteen, kaikki kappaleet on ihanasti erilaiset. Toinen villapaita oli novitaknitsin yhteisneulonta Vieno. Ihan on mun värit, olin hankkinut langat toista projektia varten, mutta ne pääsivätkin nyt tähän käyttöön. Halusin tehdä ison ja paksun villapaidan, jota voi käyttää ulkona ilman takkia. Ennen ulkoilua Vieno pitää vielä viimeistellä, eli päätellä langat ja käyttää kylvyssä. Toivottavasti päästään Vienon kans ulos vielä tämän talven aikana.

Sukkarintamalla puhaltelee muutosten tuulet. Pitkävartiset kirjoneulesukat (joulukalentereiden jälkeen valmistui vielä Seikkailu-sukalle pari - jei!) on vaihtuneet vähän kevyempiin versioihin. Näin instassa ihanat, sopivan pienesti röyhelöiset Esterit, ja päädyin ihan ostamaan niihin ohjeen, niin ihanat ne oli. Ajattelin Estereitä kesän joogasukiksi, jotka puetaan jalkaan loppurentoutuksen ajaksi ettei varpaita palele. Ja jotenkin näkisin myös sellaset sinertäväsävyiset Esterit farkkujen kavereina. (Iiiiks, millonkahan viimeks oon pitänyt farkkuja jalassa, liekö enää edes mahtuvat...) Ja sitten teki mieli tehdä yhdet vähän raidallisemmat sukat. Varmaan jotkut Jonsukat on nämä, näin kuvan jossain ja sen perusteella tekaisin sukkaparin pienin muutoksin kahdessa päivässä. Lisäksi oon parsinut parit hiutuneet villasukat käyttökuntoon, se on mukavaa väliaikahommaa.

Muutamia tekeleitä on vielä puikoilla, katotaas kuin pitkälle kevääseen neuloosi kestää vai jääkö osa odottamaan syksyn neulontafiilistä.

Valehtelisin jos väittäisin

...että en haluaisi myös kumppania, kumppanuutta, parisuhdetta, sitä turvallista kainaloa johon välillä kömpiä. Tietysti haluan, mutta on monia syitä miksi se ei oo mulle mikään pakkomielle eikä prioriteettilistan ykkösasia. Jo pelkästään ajatus johonkin uuteen tutustumisesta kuulostaa just nyt liian vaivalloiselta, ja kun nykyään kaikki on niin nopeatahtista ja pinnallista, luulen että mulla ei oo paljon asiaa niille markkinoille - ja ihan hyvä niin. En tarvi ketään seksiä varten, en halua suhdetta siksi että "kaikkien kuuluu olla parisuhteessa", en varmaan enää koskaan halua naimisiin enkä olla vastuussa lasten kasvattamisesta. Eli mikäs tässä ollessa, elämä on tällä hetkellä tarpeeksi hyvää näin. Mutta en myöskään haluais tyytyä sellaseen ihan ookoohon elämään, kun tiedän että mullekin on olemassa sellasta oikeeta rakkautta jonka kerran olen tuntenut, ja tiedän mikä huikea voima se on. Tosin nyt vuosien päästä tunne on - tietenkin - haalistunut, enkä ehkä enää edes muista miltä se oikeesti tuntuu ja saattaisin tyytyäkin johonkin melkein täydelliseen. Vaan eipä niitäkään ole pahemmin näkynyt, heh.

Puolisen vuotta sitten liityin yhdelle vähän henkisemmälle deittisivustolle ja ensimmäisen siellä tavatun ihmisen kanssa kerran juteltiin ja siihen lopetettiin. Nyt kun olin menossa poistamaan profiiliani, olinkin saanut uuden, tosi kummallisen viestin. Tekstiä yhtenä pötkönä, välissä pelkkiä pilkkuja, lauseet ihan ku ne ois käännetty jostain muusta kielestä, eikä niistä oikein löytynyt päätä eikä häntää, kirjotusvirheitä senkin eestä. Ja lopussa selvällä suomenkielellä kysymys: Pääsetkö ehtiessäsi tulemaan tapaamaan minua tänne (paikkakunnalle)? No kuule en pääse. Niin paljon kun maailmassa onkin ihmisiä, niin eikö mun reitille osu ketään sellasta joka osais kutakuinkin kommunikoida, ois turvallinen, aito, hauska, lämmin, ihana, vapaa, katellut omia mörköjään silmiin ja ystävystynyt niiden kanssa, olis valmis näkemään vaivaa asioiden eteen, ja vielä tykkäis musta. Ja tähän päälle vielä paljon pikkuasioita joilla niilläkin on iso merkitys. Jäänpä jännityksellä odotteleen milloin ovikello soi.

Joskus oon postannut mun somessa tällasen jostain lainatun pätkän: We have loved from our mind, not from an open heart. We think we love, we think we know what love is, we like a person enough, they're kind enough and we feel good when we're around them so we think we're in love. That's a very different love from the love of a fully open heart and until you've experienced the contrast you don't know what you've been missing ♥ -- Ja koska mä tiedän, niin en vaan pysty tyytymään mihinkään vähempään. Oi elämä ♥