Ensi vuodelle

Flunssa tuli sotkemaan meidän loppuloman suunnitelmia. Huomenissa ajattelin olla taas terve. Vuodenvaihteen juhliminen saa jäädä vähiin: on ammuttu muutamat "raketit", syöty pizzaa ja saunottu. Kohta voisi kallistaa pään tyynyyn, maanantaina alkaa arki.

Tässäpä muutama pikku vinkki ensi vuodeksi, joka siis alkaa alle tunnin päästä (käynevät vaikka "uudenvuodenlupauksiksi"):

- Aloita jotain uutta.
- Näe maailmaa.
- Jätä menneet taaksesi.
- Valvo myöhään.
- Käy yöuinnilla.

Toivotan Sinulle entistä parempaa Uutta Vuotta!

Sopivasti

Kunpa olisi kaikessa pystynyt pitäytymään kohtuudessa. Kuten esim suklaan syönnissä, sitä on nääs mätetty taas koko joulu, ja yhä edelleen noita rasioita kummittelee nurkissa. Kinkku oli myös liian hyvää. Nyt kun on päässyt maistamaan stressivapaata possua, niin voi olla hankalaa palata entiseen.. Laatikoitakaan ei nähtävästi syöty liikaa, sillä isommat lapset tilasivat omiin pakastimiinsa parit porkkanalaatikot. Niitä väsäiltiin eilen. Tänään meillä on sulatettu pakastinta ja suunniteltu kotiviinin tekemistä. Leivoin vielä muutaman pellillisen torttuja, ja jääkaapin perukoilta kaivoin viimeiset piparitaikinat uuniin. On niin kiva sitten joskus kesällä löytää täysi piparipurkki ja muistella joulua..

On meillä toki vähän muutakin tehty kuin syöty. Joulu on meillä ennen kaikkea perhejuhla, ja onkin oikein urakalla nautittu siitä kun koko perhe on koolla. On katseltu elokuvia, pelattu lautapelejä, naurettu, valvottu myöhään ja nukuttu vielä myöhempään. Vielä olisi lomaohjelmassa pikku reissu sukulaisia tapaamaan sekä 94-vuotissynttärit.

Leppoisia loppuvuoden päiviä!

Meillä kävi tänään joulunalusvieraita toivottelemassa stressitöntä joulua. Eilinen kaupungillajuokseminen neljän lapsen kera saikin riittää huh-huh-hulinaksi. Nyt on Neitillä ihan aito ajokortti, ja joulukin on jo melkein paketissa. Mitäpä tässä enää ressailemaan.. Jääkaappiin täytyy vielä kurkistaa ja laskeskella että ruuat riittä joulunpyhien yli. Mutta muuten kaikki alkaa olla valmiina: kuusi on pystyssä, lahjat - ne vähät (no on niitä ihan tarpeeksi, ellei liikaakin) - hujanhajan pitkin taloa, sauna pesty ja lakanat vaihdettu. Nyt vain odotellaan ajan kulumista ja joulupukkia, joka tänäkin vuonna itse kysyi saako tulla aattona käväsemään. Voi että tykkään tästä mutkattomasta maalaiselämästä!

Levollista joulunaikaa itse kullekin!

Kuuseen kurkottaa

Viidestä alkuperäisestä lasipallosta vuodelta 1992 on jäljellä vielä kolme plus yksi säröilevä, jota ei uskalla enää kuuseen ripustaa. Lasipalloja on vuosien varrella hankittu lisää, ja niiden lisäksi kuuseen on joka vuosi ripustettu olkikoristeita, joita onkin kertynyt melkoinen kasa.



Viime vuosina mukaan on kelpuutettu muitakin koristeita: keinuhevosia Tiimarista, ohuenohuita vaneritähtiä, puisia poroja, metallisydämiä, kankaisia enkeleitä.. Kynttilöinä toimii pieni valosarja. Edelleenkään meidän joulukuusesta ei löydy kimaltelevia pörrönauhoja, lametta, hilettä eikä muovia. Latvatähtikin on olkinen. Ja itse kuusenkin täytyy olla luonnollisen harvahko. Se tuodaan tupaan noin viikko ennen joulua, ja viedään pois aikaisintaan loppiaisena. Siihen asti nautitaan kuusen tuoksusta ja tunnelmasta.

Me ollaan lomalla!

Lasten joululoma alkoi eilen. Muu perhe lähti koulun jälkeen noutamaan Vielä-Isompaa jouluksi kotiin, ja me Pienimmän kanssa vietettiin ilta kirjastolla askarrellen joulukukka-asetelmia. Suurimpaan törppöön saatin nyt laitettua mm. se kauan haaveiltu jouluruusu. Lapsi teki itselleen oman asetelman, oman maun mukaan - paitsi olisi halunnut lisäksi kimaltelevia(!) kärpässieniä, ihan semmoiseen en suostunut.. Kompromissiksi kelpasi teko-omenat ja -marjat. Asetelmien pakkaamiseen meni muuten ihan yhtä kauan kuin niiden tekemiseenkin, ellei jopa kauemminkin.. Pakkasta oli 19 astetta, ja piti saada kukat hengissä kotiin. Nyt meitä ilahduttaa neljä pientä jouluasetelmaa ja yksi iso, mukaan saatiin myös sammalta ja käpyjä omia jouluaskarteluja varten.


Ennen kuin me suunnistettiin kirjastolle ja muut reissuun, käytiin hakemassa metsästä se joulun suurin "kukka". Juuri kannoin sen tupaan, ja nyt pitäisi mennä koristelemaan. -Tuu äiti, tuuuu jo!

Puolikuuta

En sitten millään pysty olemaan huokailematta näitä maisemia.. Maanantaina oli kaunis, aurinkoinen ja kylmä talvipäivä. Käytin kameraa ihan pikkupikku lenkillä naapurissa. Yritin sijoitella puolikasta kuuta kauniisti peltojen päälle ja puiden ylle.

Ja pitihän se yksi otos napata omaltakin tontilta. Ihan vielä en ole kyllästynyt katselemaan vanhaa latoa pienen metsäsaarekkeen reunassa milloin minkäkinlaisessa säässä. On nimittäin aika monessa kuvassa mukana, varmaan siksi koska näkyy heti kun astuu ovesta ulos ja kääntää kameran oikealle..


Tänään pitäisi olla siivouspäivä, mistähän sen motivaation taikoisi esiin..?

Kiitollisuuskivi

Kirjailija ja opettaja Lee Brower kertoo seuraavanlaisen tarinan Rhonda Byrnen kirjassa Salaisuus:

"Kaikki varmastikin kokevat vaiheita joissa joutuvat toteamaan: "Mikään ei onnistu", tai: "Nyt menee huonosti." Kerran kun perheessäni tapahtui yhtä ja toista, löysin kiven, ja istuin vain tuo kivi kädessäni. Otin sen mukaani, työnsin sen taskuuni, ja sanoin: "Aina kun kosketan tätä kiveä, ajattelen jotain mistä voin olla kiitollinen." Niinpä joka aamu vuoteesta noustessani otan kiven peilipöydältä, laitan sen taskuuni ja käyn mielessäni läpi kaiken mistä olen kiitollinen. Entä iltaisin? Tyhjennän taskuni, ja siinä kivi on taas.

Tämän ajatuksen ansiosta minulla on ollut todella hämmästyttäviä kokemuksia. Eräs eteläafrikkalainen mies näki minun pudottavan kiveni. Hän kysyi: "Mikä tuo on?" Kerroin siitä hänelle, ja hän alkoi kutsua sitä kiitollisuuskiveksi. Kaksi viikkoa myöhemmin sain häneltä sähköpostiviestin Etelä-Afrikasta. Hän kertoi: "Poikani on kuolemaisillaan harvinaiseen sairauteen. Se on eräänlainen maksatulehdus. Lähettäisitkö minulle kolme kiitollisuuskiveä?" Omani oli aivan tavallinen kivi, jonka olin löytänyt kadun varrelta, joten vastasin: "Totta kai." Halusin varmistaa että kivet olisivat erityisen kauniita, joten menin joelle, valitsin sopivat kivet ja lähetin ne hänelle.

Neljä tai viisi kuukautta myöhemmin sain häneltä taas sähköpostia. Hän kirjoitti: "Poikani on parantunut, hän on aivan terve." Hän jatkoi: "Mutta tiedätkö mitä? Olemme myyneet yli tuhat kiveä kiitollisuuskiviksi kymmenellä dollarilla kappaleelta, ja kaiken sen lahjoitamme hyväntekeväisyyteen. Suuret kiitokset!"

Kiitollinen asenne on siis erittäin tärkeä."


Löysin itselleni tällaisen käteensopivan kiitollisuuskiven kaupasta. Ihan en taskussa sitä aio kannella, mutta se nököttää milloin missäkin pöydänreunalla muistuttamassa, että asenne ratkaisee. Kiitos, että sain jakaa tämän "salaisuuden" kanssasi!