Ilonpipana!

Kun on aloittanut aamun huutamalla pää punaisena, etsinyt äkkilähtöjä jonnekin kauas pois, keksinyt itsensä lepyttämiseksi hienon mutta mönkäänmenneen lounassuunnitelman, ja kaikista pettymyksistä ja raivosta huolimatta on koko päivän yrittänyt pitää yllä positiivista virettä, ettei kaikki muukin mene päin honkia, ja sitten vielä himpun siipi maassa päättää mennä ja ostaa itselleen päärynäpuun myöhästyneeksi äitienpäivälahjaksi, niin ihan yllättäen voikin törmätä sellaiseen kysymykseen, että onko sulla kesäksi paljon suunnitelmia, mulla vois olla sulle muutamaksi viikoksi töitä! Mulle, vuosikausia kotona lojuneelle keski-ikäiselle mukayrittäjälle! (Hihkun ja hehkutan vasta sitten kun asia on ihan varma. Se on enää teltasta kiinni..)

(Täällä lisää positiivisuutta, mä nääs keräilen sitä :o)

Kyntäjä kyntää

Niinpä se vaan meidänkin kyntäjä pääsi tositoimiin. Kohta on pari hehtaaria peltoa käännetty ylösalaisin. Ja ai että miten hienoa jälkeä tuo meidän uusi(n) aura tekee! Ei tarvi tänä keväänä (eikä toivon mukaan tulevinakaan keväinä) hankkia uutta, kuten muistaakseni joka kevät tähän asti on täytynyt tehdä. Ja kyllä mieskin näköjään pystyy tekemään kahta asiaa yhtä aikaa, kuten polttamaan sen viimeisen risukasan samalla kuin kyntää :o)

Viuh vaan!

Toukokuuta mennyt jo viikko, ja mulla vielä vappukuvatkin näyttämättä. Miten se aika juokseekaan nyt niin vauhdilla..

Viime päivien sana on ollut risu. On kasattu isoja (siis isoja, usean traktorikuormallisen kokoisia) risukasoja keskelle peltoa, odoteltu että on sopivan kosteaa mutta tuuletonta, ja sitten on vahdittu tulta tuntikaupalla. Vaan sinnepä ovat hävinneet, savuna ilmaan, nuokin alimman kuvan rusopajuangervot. Ja vielä on yksi iso kasa odottamassa sopivaa hetkeä.

Veikkaanpa että seuraavaksi aloitamme kevään kynnöt, noin viisi hehtaaria olisi tiedossa sitä hupia. Ja siitä se työnteko taas alkaakin oikein toden teolla, eikä tahti juuri hiljene ennen lokakuuta. Paljon muutakin mukavaa hommaa kesäksi olisi tiedossa, katotaan nyt mihin kaikkeen aika riittää..

Päätös

Eilen olisi ollut mun koulutuksen päätöspäivä. Mutta kävikin niin, että maaseutumatkailuyrittäjän ammattitutkinto jäi nyt ihan suorittamatta. Jo joskus joulun alla tein päätöksen etten vaan jaksa kaikkea tätä yhtä aikaa. Pitää huolehtia lapsista, hoitaa kotia, harrastaa, pitää parisuhdekin kutakuinkin kasassa, niin missähän välissä sitä vielä opiskella ehtisi.. Olisi pitänyt tehdä nippu etätehtäviä, kolme näyttöä, joista yksi olisi ollut se liiketoimintasuunnitelma, olisi pitänyt hommata harjoittelupaikka, ja koska arkisin en olisi voinut harjoittelussa käydä, niin viikonloppuisin sitten. Joo, ei kiitos. Oli koulun kanssa puhetta että jättäisin tutkinnon tekemättä, mutta kävisin valmistelevan koulutuksen loppuun, jolloin saisin edes jonkun paperin että olen koulutuksessa ollut. Niin ajattelinkin tehdä, mutta käytännössä sekin on käynyt ihan mahdottomaksi toteuttaa, aina on ollut joku tärkeämpi pakollinen meno just silloin kun olisi ollut koulupäivä. Joten eilinen päättäjäispäiväkin meni ihan muissa kuvioissa.

Tulipa huomattua että opiskelu tälleen vanhemmalla iällä on oikeesti rankkaa. Ja sekin että mulle sopii kyllä huomattavasti paremmin semmonen pänttäystyylinen opiskelu kuin tämä näyttötutkintomalli.. Ja vielä kun just edellisvuonna kävin sen marjatilayrittäjäkoulutuksen (ihan kunnialla loppuun asti!), niin jotenkin tuntui että tämä tuli ihan liian pian sen jälkeen. Eikä koulutuksen sisältökään oikein vastannut sitä minkälainen mielikuva mulla etukäteen siitä oli, ehkä se johtui siitä kun se järjestettiin yhdessä seikkailuohjaajakoulutuksen kanssa. Ehken enää ole niin seikkailullinen tai jotain. Mutta kyllä sieltä silti jotain käteen jäi. Ja eihän sitä koskaan tiedä jos joskus..

Kuvia viikonlopulta

Joku levottomuus jyllää nyt täällä. Viikonloppu mennä hurahti huis vaan, eikä tähän uuteen viikkoon oikein saa otetta. Tarvitsisin nyt alkuun ainakin kokin ja siivoojan, lastenhoitajakaan ei olisi pahitteeksi. Ehkä se on tuo runsas ulkoilu joka väsyttää ja vie kaiken sen ajan minkä voisi käyttää nurkkien nyppimiseen tai muuhun näennäisesti tärkeään. Ehkä joku päivä sataa, sitten vietän sisäpäivän. Tai lepään vaan.

Yllätysvapaa

Yllättävä vapaapäivä, ja mieli tekis pihalle. Käväisin kameran kanssa haistelemassa ilmaa, oli vielä vähän viileää, jospa iltapäivällä lämpenee. Tai hetihän se lämpenee kun alkaa huhkimaan, pitäis vaan keksiä mitä sitä huhkisi. Karvakamut tarkenee turkkeineen, pitäisikin käyttää tuo yks turrukka taas keritsijällä..

Arjen haasteita

Nyt kun tämä arkihaaste pörrää joka puolella, ajattelin minäkin kertoa pienen tarinan eräästä meidän arkisesta päivästä (kuvat eivät liity tapaukseen):

Aamulla Mies lähti viemään yhtä lasta päiväksi Iisalmeen. Samalla reissulla oli tarkoitus käydä ostamassa kolmanteen autoon uusi termostaatti, jotta se saataisiin ajokuntoon. Onneksi muistivat lähteä sillä autolla jossa ei ole lastenistuinta.

Mulle jäi siis lapsenhoitovuoro ja poikien kuljettaminen kouluun. Kiireinen aamu vilahti vähän liian nopeasti, ja itseltä plus siltä lapselta jäi aamupala väliin, ehtiihän sen syödä puolen tunnin kuluttuakin. Kunnes kaksi minuuttia ennen lähtöä muistin, että mullahan on sovittu meno puoli ysiltä, joten pitikin tarjoilla lapselle aamupala (banaani ja puoli lasia maitoa) ennen lähtöä, ja tietysti ottaa lapsi tapaamiseen mukaan.

Vaille yhdeksän saan puhelun. Mies sieltä soittelee että autosta on jarrut jumissa, voisinko tuoda puristimen, rengasraudan, hylsyavaimia ym. työkaluja, hän sijaitsee muutaman kilometrin päässä Iisalmesta. Ei kait se auta, tapaamisen jälkeen auton nokka ensin kotia kohti, työkalut kyytiin, ja tähän väliin alkaa tietysti haista kakka, joten pesut ja vaipanvaihdot vielä ennenkuin päästiin matkaan. Ja tajusin jopa ottaa mukaan pussillisen karjalanpiirakoita ja mehupurkin, pisteet siitä.

Mies ja auto tavoitettiin puolen tunnin ajomatkan päästä. Pika-"aamupalan" jälkeen seurasi jarrujen pikakorjausoperaatio hyisessä tuulessa, onneksi lapsi nukkui autossa sen aikaa. Lopulta päästiin liikkeelle, kotiin ajettiin kahdella autolla peräkanaa, kunnes meidän väliin kiilasi yks bemari. Kotona päästiin syömään(!) lounasta, jonka jälkeen olikin jo aika kuljettaa yksi lapsi sovittuun tapaamiseen Siilinjärvelle. Mies jäi lapsenvahtivuoroon, minä hurautin Siiliin, ja reilun tunnin päästä soi puhelin, jossa Iisalmessa oleva lapsi kyseli milloin hän kotiin pääsisi. Koska mulla oli sen hetken ainoa ajokuntoinen auto, kävin noukkimassa vielä senkin lapsen kyytiin, ja matkan varrelta vielä yhden koululaisenkin. Samalla reissulla kävin myös kaupassa. Pyöreesti semmoset 215 kilometriä. Yksi lapsi joutui jättämään illalla kerhon väliin, en jaksanut enää kuskata ketään mihinkään.

Että tervetuloa haja-asutusalueelle, meiltä lähimmät julkiset kulkee kymmenen kilometrin päästä eikä nekään yleensä mene sinne minne olisit itse menossa, eikä varsinkaan oikeaan aikaan..